perjantai 21. huhtikuuta 2017

Ensimmäinen näyttely

Tämä kukkaispoika avasi näyttelyuransa tänä keväänä.
Jalo kaunoinen.
Maaliskuun 26. päivä oli historiallinen päivä, kun pakkasin Jalon mukaani ja läksin kokeilemaan, millaista kissanäyttelyyn osallistuminen on. Tilaisuus oli otollinen, kun näyttely oli täällä Jyväskylässä ja samana päivänä paikalla oli Jalon perheenjäseniä. Northallan klaania oli messssä Jalon lisäksi veli Torsti, isosisko Moona sekä Helmi-äiti. Ihmistukena ja noviisinäyttelyttäjän oppaina toimivat Jalon pentukodin emäntä Tiina sekä kasvattaja Ulla. Toisin sanoen minä pääsin helpolla, kun sain lainaksi kaiken näyttelyyn tarvittavan kamppeen ja pystyin vain ilmestymään paikalle kysellen ja ihmetellen, missä pitää olla milloinkin. Lisäksi oma pikkusiskoni oli mukana seurana ja epävirallisena assarina/henkisenä tukena.
Tässä Helmi-mamma ja viereisestä sturdista kurkistaa Moona.
Torsti-veljellä on muhkeat kollinposket.
Tiina noukki meidät auton kyytiin puoli kahdeksan maissa ja kahdeksan hujakoilla oltiin jo käyty eläinlääkärintarkastuksessa ja etsitty häkkipaikat. Näyttelyverhot saatiin kuin saatiinkin viriteltyä paikalleen ja sisustettua väliaikaisyksiö matkahiekkiksellä (ylellinen eineslaatikko), riippumatolla ja omalla pehmoisella ja kodintuoksuisella fleecehuovalla.

Jalo viihtyi häkissä yllättävän hyvin. Se jutusteli maukumalla, muttei ollut hermostunut, kiehnäili kättä vasten ja antoi rapsutella. Mikä ilahdutti minua suuresti, se myös pötkötteli riippukeinussa! Ostin kapistuksen vuotta aiemmin samoilta messuilta sillä ajatuksella, että saan sen jonnekin kiinni (ollut raapimispuussa) ja että jos/kun Oiva ei välitä siitä, ehkä seuraava kissa tykkää. Onnistuin olemaan hyvin kaukaa viisas! Jaltsi oli kunnon PR-kissa, joka kehräsi ja puski vieraiden tervehtimään tulevien ihmistenkin sormet. Varsinainen hurmuripoika, joka aiheutti paljon ihasteluja ja jakoi iloa messuyleisölle.
Häkissä oli hämärää.
Tuomarin pöydälle meno olikin sitten enemmän jännittävää. Ihmisväki teki mokan laittaessaan kantokoppia lattialle liian lähekkäin. Ennen Jaloa arvosteltu Moona-sisko sähähti juuri buenosti juuri, kun olin aikeissa ottaa Jalon ulos boksista. Ymmärrettävästi Jalo säikähti ja meni ihan hämilleen - ehkä sille tuli mieleen takaumia lapsuudesta, jolloin vaikeasti valloitettavaa Moonaa ei kannattanut härkkiä liikaa. Joka tapauksessa sain Jalon syliin, rauhoiteltua edes vähän ja ojennettua Ullalle, joka hoiti esittelyn. Minä kuuntelin vieressä ja katselin sydän jokseenkin syrjällään, miten Jalo sietäisi säikähdettyään vieaiden käsittelyssä.
Nyt jännitää!
Mammanäkökulmasta katsottuna Jalo tsemppasi hienosti! Kehonkielestä näki, että pelotti ja oli liian jännää (isot silmät ja pälyilevä katse ja sähähtikin pari kertaa), mutta ei missään vaiheessa ollut karkaamassa tai aikeissa kynsiä tai purra ketään. Antoi nostella ja käsitellä hurjan nätisti. Olin ylpeä pienestä murusesta! Korviin katautuvat kommentit aiheuttivatkin sitten vähän erilaisen tunnereaktion.

Jaloa arvostelemassa oli tuomarin lisäksi viersmaalainen tuomarioppilas, jonka kielitaidon taso ei tainnut olla kauhean korkea. Visusti valitsen uskoa, että heikko englannin osaaminen oli syy siihen, että ilmaisu jäi tylyksi. Asiat olisi voinut osatessaan sanoa monella kauniimmallakin tavalla, kuin seuraavin esimerkein:
"I don't like this cat, I don't know why."
"This is an ugly cat." 
Ja kissan hermostuneesta olemuksesta: "You're a little psycho." No, reiluuden nimissä Ullan selitettyä sähähdystilanteen, tyyppi totesi, että okei, sun äiti vaan on psyko (Helmi-mamma ei ihan kauheesti aina välitä tuomaroinnista ja oli vissiin herralle tuttu ennestään). Varsinainen tuomari antoi asiallisempaa palautetta, lähinnä mietti naaman muotoa ja värin epätasaisuutta ja rufismia. Kuulemma oli ollut oikea valinta osoittaa sukulinjan jatkaiminen Torstille.

Oli jännä huomata, että vaikka olin olevinaan henkisesti vamistautunut siihen, että tuomarin suusta voi tulla mitä vaan, eikä sillä ole mitään väliä tai varsinaista merkitystä, tuntui pahalta kuulla jonkun haukkuvan mun vauvaa rumaksi. Tosi pahalta (koska se on mun murunen ja mun silmiin toinen maailman kauneimmista kissoista ja yhyy). Vaati hetken asian käsittelyä omassa rauhassa ja watsapp-avautumista ystäville, että mieliala keveni. Varsinaiseen arvosteluseteliin Jalo sai kuitenkin tosi hyvän arvion.
Siitä voi tehdä tulkintansa. Kohtina kroppa, pää, silmät, korvat, turkki, häntä ja yleisvaikutelma.
Paras mieli tuli kehonrakenteen ja turkin kehumisesta, koska ne on asioita, joihin olen voinut vaikuttaa ruokinnalla ja leikittämisellä. Ja mitä profiiliin tulee, mä tykkään mun sirokasvoisesta nättipojasta, ei se mitään peto-lookkia tartte. <3 Serti tuli ja saatiin hieno vaaleanvihreä ruusuke. Voidaan lisäksi kehua Jalon olleen luokkansa paras, koska kilpailijoita ei ollut!
CAP ja Mammanpoika! <3
Tuntimäärällisesti päivä oli pitkä (kotiin lähdettiin klo. 17), mutta aika meni nopeasti. Osa ajasta käytettiin siskon kanssa kiertämällä samassa yhteydessä pidettyjä ruoka- ja kirjamessuja. Oli mukavaa tavata Jalon sukulaiskissojen ihmisiä pitkästä aikaa ja seurata, miten hienosti Jalo edusti häkissä ollessaan - tuomarinpöydällä hermostumista se ei muistanut enää ollenkaan kun pääsi turvaan omaan kantoboksiin ja sieltä häkkiin. Kissoista kertominen oli myös mukavaa. Parhaiten jäi mieleen äiti, joka oli poikansa kanssa tutustumassa rotukissoihin suunnitellen ensimmäisen perheen rotukissan hankintaa. Eivät olleet edes kuulleet ocicateista ennen. Minä kerroin sen, mitä Jalon kanssa olen itse oppinut, ja koska nainen mainitsi harkinneensa tähän mennessä burmia ja abyja, pääsin jutustelemaan myös Oivasta! Siinä tuli itselle lämpimällä tavalla tarpeellinen olo. Muistan itse, miten kävin näyttelyissä miettiessäni ekan kissan hankintaa ja sittemmin seuraavan kissan rodun pohdinnan yhteydessä, ja miten tärkeää kasvattajien/omistajien kanssa juttelu oli. Puhumalla ja kyselemällä sai selkeämpää kuvaa kissojen luonteenpiirteistä sekä niiden kanssa jaetusta arjesta. Oli siistiä saada olla jollain tavalla apuna toiselle ihmiselle vastaavassa päätöksessä.

Tiivistettynä hyvä kokemus ja otetaan uusiksi joskus. Huolimatta kaikkiin tekstiileihin ja hiuksiin tarttuneesta kissanpissan aromista. :P Seuraavalla kerralla koppaan Oivankin mukaan, ihan vain kokeeksi. Kenties se Jalon seurassa jaksaisi päivän näytillä ja olishan se nyt kiinnostavaa kuulla, millaisen murska-arvioinnin mun isokokinen, pitkämahakarvainen, korvakarvallinen, takapolvista pintakulunut ja pienellä maharöllykällä varustettu mussukkani saisi.
"Saisin arvioksi Ihana höpöpoika!"

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Paluu menneeseen osa 4: Loput arkistojen "aarteet"

Vielä viimeinen osa talven kuvasaaliita. Koittakaa kestää!
Viikonloppuaamun asetelma ehkä helmikuun alusta.
Rohkeimmat kollit nukkuu maha kohti kattoa mamin vieressä!
"Olen hienompi kun sun teekannu."
Roistokaksikko Puuro Tai Henki! Oiva on the big boss ja Jalo kaheli side kick.
Näin! Nyt saatiin vähän näkymiä blogiinkin saakka meidän arjen hetkistä. Jospa seuraavalla kerralla olisi edes joku kameralla napattu otos mukana. Se vois olla mun seuraava blogitavoite. :D

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Paluu menneeseen osa 3: Tilaa teekaapissa

Tuossa taannoin tuli siivottua teehyllyltä ikivanhaksi menneitä teepaketteja. Tuli mukavasti tilaa... Tarkemmin sanottuna juuri kissan kokoinen tila.
Hyvin mahtuu!
"Jään tänne asumaan!"
Jalo tuli kyllä alas hyllyltä, mutta tiedoksi kaikille, jotka haluaisivat oman (oci)katin: se saattaa sitten tykätä hyppiä kuiva-aineiden seuraksi orrelle istuksimaan.

torstai 2. maaliskuuta 2017

Paluu menneeseen osa 2: Unihöpöjä ja vähän muutakin

Tällä kertaa matkataan suunnilleen alkuvuoteen ilman sen suurempaa logiikkaa kuvien ryhmittelyssä.
Olisko muuta täplikästä pyykkiä?
"Ihan varmasti oli naapurin kissa ulkona!"
Oivalla oli rento hetki.
Unihali! <3
Oiva lyttäsi vahingossa Jalon korvan. :D
Ylläoleva söpöhöpökuva päättää tämän postauksen. Toivottavasti tuosta Jalon ilmeestä tulee muillekin yhtä hyvä mieli kuin minulle. :D

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Paluu menneeseen osa 1: Tyytyväinen puuronsyöjä

Päätin, että koska puhelimella napsittuja otoksia pojista on kertynyt paljon ja koska blogin päivitys on ollut olematonta, heittelen kivoja tallentuneita hetkiä tänne muutamassa aikamatkailupostauksessa.

Ensimmäiseksi luvassa on kuvasarja joulukuulta. Tarkemmin sanottuna itsenäisyyspäivältä, jota vietettiin aamupuurolautasen ääressä. Jalo oli tyytyväinen, kun sai toimia esipesijänä.

Vesi kielellä.
Puuro on parasta!
Jaltsi oli hyvillään mainiosti suoritetusta tiskauksesta.
Ja näin jälleen yksi päivtystauko on murrettu! Hyvä minä.

P.S. Jalo ja mä ilmottauduttiin just kissanäyttelyyn kuukauden päähän. O-ou!

perjantai 23. joulukuuta 2016

Hyvää joulua!

Me vietetään joulu mummolassa rentoillen. Pitäkää tekin kaikki ihanat ja rauhalliset joulun ajat!
Oiva näyttää lepäilyn mallia.
Kuusen tuoksu on varma tapa päästä jouluiseen tunnelmaan.
Rakkaiden lähellä köllöttely on erittäin olennaista tähän aikaan vuodesta.

perjantai 9. joulukuuta 2016

Jälleen kerran työt = blogikooma

Blogi on ollut käytännöllisesti katsottuna koomassa (taas) johtuen meidän huushollin arkeen suuresti vaikuttaneesta seikasta: mami aloitti työt. Toisin sanoen, kun tulen illalla kotiin, aika kuluu pitkälti jaksamistason tasaamiseen lepäämällä. Kun siinä ohessa on pitänyt huolta sosiaalisesta elämästään ja kodin sekä kissojen hoidosta, blogin kirjoittaminen on jäänyt.

Kissojen arkeen työkuviot ovat vaikuttaneet ennen kaikkea niin, että olen vähemmän kotona. Oivasta ja Jalosta on onneksi seuraa toisilleen ja ne aktivoivat toinen toisiaan rymyämisen merkeissä poissaollessani (tästä kielivät päivän aikana siirtyilleet matot) ja ympäri kämppää kuljeskelleista leluista päätellen ainakin Jalo on harrastanut saalistustakin siinä ohessa. Kun minä olen muualla, on lähellä onneksi velikulta, jolta saa pusuja ja halauksia.
Oma veli on iiiihana!
Kissojen kannalta tylsintä arjen muutoksessa on taatusti ollut ulkoilun väheneminen. Kun olen ensin viettänyt töissä 1-3 tuntia pihalla tenavien kanssa ja kun työmatkan pituuskin venyy busseilla kulkiessa odotuksineen vajaaseen tuntiin, eka ajatus kotiin tullessa ei ole lähteä töröttämään pihalle kissojen kanssa - varsinkaan, kun kelit ovat kylmenneet ja kaikki jäätymisen estävät ulkoseisoskelukamppeeni ovat nyt päiväkodilla. Olen lohduttautunut ajatelemalla, että eivätpähän pojatkaan palele, vaikka Oivaa nyt ei ole ennenkään haitannut pieni kylmyys. Tosin, kun itsenäisyyspäivän tienoilla sitten vein poikia pihalle, kumpikin kitisi heti takaisin sisälle pääsyä, koska oli niin KYLYMÄ! Haha, nössöt. :D Pihaseikkailujen sijaan olen aktivoinut Oivaa ja Jaloa mm. namijahdilla, leikkihetkillä ja laserpisteellä. Naksuteltukin on vähäsen ja Jalo-oveluus on mennyt jo hoksaamaan enimmäkseen isoveikkaa katselemalla, miten istutaan, pyöritään, annetaan tassua ja noustaan takajaloille namin perässä.
Kaapin päällä on kivempaa, kuin ulkona kylmässä.
Viltin päällä oli kans lämmintä ja mukavaa.
Hieman odottamatonta on ollut se, että kasvanut kateissa oloni on tehnyt Oivasta pusupojan. Kaipa se on todennut, että kun en ole koko aikaa maisemissa, kannattaa pestä mun naama vähintään aamuisin aamupalaa odottaessa ja saapuessani kotiin. Pussailu ei ole ennen kuulunut Loivelon tyyliin, kuin erityistilanteissa (ts. suukkotemppuna tai ohimennen, jos olen ollut kauan muualla). Joko hellyysmosterius on lisääntynyt, tai sitten Oiva vain on tajunnut tykkäävänsä kasvorasvani mausta.

Jalo on kuluneen ajan puitteissa kasvanut lisää ja muuttunut pikkupennusta nulikaksi. Enää ei heittäydytä selälleen lattialle kaikkien eteen ja isoveikalle laitetaan aiempaa enemmän vastaan painien lomassa. Ruokahalu on loppumaton ja mamman ruokia vaaditaan itselle aina, kun koitan syödä. Lautastani kalastellaan nykysin myös tassukurkotuksilla ja auta armias, kun Floora-paketin kansi aukeaa! Jalo menee siitä sekaisin ja yrittää hanakasti päästä syömään KAIKEN levitteen, oli se sitten paketissa, kannessa, leivän päällä tai sormenpäissä. Pilkkupoika on edelleen Oivaa pienempi. Viime punnituksen mukaan Jalo painaa jo 3,8kg. Pian se kuroo jäljellä olevan 300g:n massaeron umpeen ja hujahtaa Oivasta ohi.
Iso pojan nulikka jo.
Tiivistettynä, meillä menee hyvin, vaikka blogihiljaisuutta on varmasti jatkossakin luvassa. Mutta eipä monen kuukauden pävitysvälit ole tässä tässä osoitteessa mitenkään ennenkuuumattomia. :D
Jalo haluaa muistuttaa, että on blogikoomasta huolimatta edelleen tosi ihana ja söpö.