Rakkaastani on tullut pullukka

I have a confession to make. Minusta on tullut pullukan kastraattiabyn mamma.

"Pullukka? Minkö muka?"

Kuten olen kertonut, Oivalla on ollut pennusta asti hyvä ruokahalu. Kaikki maistuu ja syödä voi just niin paljon, kuin lautaselle laitetaan. Aina ruokakaapin oven käydessä pitää tulla vaatimaan uutta annosta, vaikka olisi vasta syönyt (jolloin ei kylläkään ole mitään lisäpöperöitä herunut). Oivan mielestä päivän kohokohdat ovat aamiainen, päiväruoka ja iltapala.

En ole punninnut Oivaa säännöllisesti, mikä osoittautui virheeksi. Välissä on ollut kauhean pitkiä taukoja, enkä edes muista milloin olisin viimeksi noussut kissan kanssa puntarille, kunnes sitten vuodenvaihteen paikkeilla se tehtiin. Pieni oli järkytys, kun numerot näyttivät hurjia. Kahdeksan kuukautta vanha Oiva painaa jo 4,6 kiloa, eli aikuisen abyn verran. Niin että oho. Hupsista, miten tässä nyt näin kävi? Ja tietty kauhea syyllisyyden pistos, kun nyt mun murunen on pulleropallero, kuten pelkäsin käyvän. Huono äiti, hyihyi! Siihen päälle vielä pieni avuttomuuspanikointi, että mites tästä eteenpäin. Joten kirjoitin kilometrisähköpostin Oivan kasvattajalle, jossa selitin tilanteen ja pyysin kokeneemman neuvoja ongelmaan.

"Ainakin tästä kuvakulmasta näytän ihan hyvältä."

Oivan tilanne ei ole onneksi vielä ihan peruuttamattoman paha. Sen kylkiluut tuntuvat vielä liikoja kaivelematta sormiin, kun kylkiä hellästi puristaa, mutta pitkien mahakarvojen alle salakähmäisesti kehittynyt maharöllykkä kertoo ylimääräisestä painosta. Samoin Oivan nahan istuvuus tuntuu vähän löysältä, joten taitaa olla muuallakin kropassa jotain, mistä vähentää.

Sain kasvattajalta hyviä neuvoja siihen, miten Oivan ruokarutiineja voisi alkaa muokata kevyempään suuntaan. Ensinnäkin penturuoat on nyt aika vaihtaa aikuisten kissojen ruokiin. Lisäksi aletaan siirtyä nykyisestä n. 1/3 raakaruokaosuudesta kohti 2/3 raakapöperömäärää. Kun pullukoituminen nyt ikään kuin virallistui, olen alkanut kiinnittää päivittäisten aterioiden kokoon enemmän huomiota. Ainakin näin aluksi yksi annos saa painaa sellaiset 80g, jolloin lapsi saisi päivässä 240g ruokaa. Ennen päivittäinen määrä on annospurkkien/pussien koon mukaan vaihdellut 240-280 gramman välillä (jaettuna kolmelle aterialle), joten Oivan kattausten runsaus vähenee hieman. Aktivointileikeissä toisinaan käytetyt raksut jätetään nyt kokonaan pois, ettei tule niistä ylimääräistä energiaa laihduttavalle. Katsotaan, millaisiin ruokamääriin tästä vielä edetään, mutta onpahan jokin suuntaviiva, jolta aloittaa lihoneen abinan syömisten oikaisu.

"Mikä hätänä mami? Mitä isompi olen, sitä enemmän sulla on mistä tykätä. Eikö niin?"

Huhhuijaa. Että tällaista meillä. Ironista sinänsä, että ennen kun sain Oivan kotiin stressasin juuri näitä ruoka-asioita. Pohdin silloin monta kertaa, että osaanko nyt sitten pitää huolta, ettei syöppö kastroitu poika liho. En osannut. Kasvavan pennun lisääntyneen energiantarpeen ja kastroidun kissan ehtymättömän ruokahalun välillä tasapainoileminen osoittautui aloittelevalle kissanomistajalle liian haastavaksi. Ja kun ei ole mitään vertailukohtaa, kun Oiva on ensimmäinen koekaniini kissani. Arvaile siinä sitten, millainen syöminen on sopivissa rajoissa ja milloin menee överiksi... Onneksi voin kuitenkin onnistua saamaan painon aisoihin ennen kuin se karkaa enempää käsistä.
Oma olo helpotti huomattavasti, kun sain kasvattajalta apua hädässä. Kiitos vielä ihan näin julkisesti Ninalle rohkaisevasta apupaketista! Tässä oli yksi syy rotukissan ostamiselle; saa tukea ja neuvoja, kun niitä tarvitsee.

Hangessa on hauskaa

Ollaan taas päästy pihalle, jes! Tästä riemastuneena päätin jakaa teille jo aikaisemmin napattua kuvamateriaalia Oivan talviulkoilusta.

Viiksivallu lumessa.

Tarkkamuistisimmat voivat huomata, että flexin väri on muuttunut punaisesta mustaksi. Edellinen alkoi jo syksyllä tapella vastaan. Koska kissan kanssa metsikössä kulkiessa ei ole kivaa, että naru ei yhtäkkiä kelaudukaan sisään vaan jää riippumaan liian pitkäksi maantasalle, päätin joulun alla ostaa tuliterän felxin. Myös Oivan valjaat ovat uudet, vaikkei niitä kuvissa oikein näykään. Söpöt vaaleanpunaiset pentuvaljaat kävivät joulun jälkeen pieniksi, joten tilasin ruokien yhteydessä lapselle tummanpunaiset Trixien aikuisvaljaat vajaalla vitosella. Ovat olleet toimiva väliaikaisratkaisu. Olen haaveillut tilaavani Oivalle Arja Vänttisen valjaat, kunhan se asettuu joskus sopivaan aikuiskokoonsa, niin mitat tulevat oikein.

Pieni aby suuressa talvimetsässä.

Oiva tykkää lumesta. Vaikka se on kylmää ja vähän märkää, siihen voi kaivaa kuoppia ja hangessa on kiva mönkiä. Jos lumi on liian syvää, voi aina turvautua kulkemaan emännän kengänjälkiä myöten. Tässä vielä esimerkki rohkeasta umpihanki-Oivasta. Milloinkohan sitä oppisi pitämään puhelinta oikein päin ottaessaan videota, ettei jäisi noin kapeaksi. :D

Pakkaspäivien puuhastelua

Oiva ei tykkää kovasta pakkasesta. Kun mittari näyttää -20 astetta, ei ole toivoakaan päästä ulos jaloittelemaan ja sisällä on niin t-y-l-s-ä-ä! Nyt jumitetaan jo neljättä päivää yhtä monen seinän sisällä, tai siis Oiva jumittaa. Minä olen uskaltautunut pihalle kauppareissujen ja koulussa käymisen merkeissä. Vaikka onkin kivaa, että kova pakkanen kasvattaa puihin kuuraa ja tekee kaikesta nättiä ja valkoista, saa kissan ulkoilmaikävä toivomaan pakkasten heltymistä. Leikki- ja koulutustuokioista huolimatta Oiva alkaa osoittaa mökkihöperyyttä aiempaa hurjemmalla aamusinkoilulla ympäri kämppää ja kertoo maukumisella, että nyt ei palvelusväki toteuta kaikkia tehtäviään.

"Miten niin on liian kylmä? Vie mut pihalle!"

Onneksi Oiva on sen verran utelias kaveri, että sisälle on aika helppo keksiä pientä uutta ja jännää pelastamaan pieni kissa tylsyyskuolemalta. Voi esimerkiksi kääntää nojatuolin kyljelleen, jolloin se on ihan uusi kiipeilyhärpäke.

Aivan uusi tähystyspaikka.

Tai hyödyntää kuivumassa olevat lakanat vaanimispakoiksi.

Tästä syöksytään kohta huiskan kimppuun.

Ja aina voi turvautua tiputtavan hanan viehätykseen. Oiva jaksoi seurata tosi kauan tasaisesti putoavia pisaroita ja pakko oi tietysti tunkea pää hanan alle ja koittaa pyydystää vettä suuhun. Ei haitannut, vaikka nassu vähän kastui.

"Mitä nään on?"

"Miltähän tää haisee?"

"Maistoin vielä varmuuden vuoksi. Vettä se on."

Hyvällä säkällä elohopea kiipeää tänään vähän korkeammalle iltapäivästä, niin päästäisiin valjastelemaan hankeen.

P.S. Mulla alkaa mennä hermot vanhaan kameranrakkineeseen! Aivan mahdotonta saada sillä tarkkoja kuvia liikkuvasta kohteesta - ei tarvitse kuin pikkuisen heilahtaa, niin lopputulos on epätarkka. Muutenkin se tarkentaa ihan minne sattuu, ottaa todella pimeitä kuvia, jos valoa ei ole mielettömästi ja sammuilee mielivaltaisesti, vaikka olisikin akkua jäljellä. Ärsyttävä kapistus. Tuntuu tyhmältä laittaa kehnoja kuvayritelmiä tänne muiden nähtäväksi, kun pienenä perfektionistina haluaisin postailla laadukkaampia otoksia. Vinkkejä paremmista kameroista otetaan vastaan. Jos tässä vaikka jossain kohtaa sijoittaisi tehokkaampaan kuvakaappariin.

Pappaleuka

Yksi Oivan ihastuttavista ominaisuuksista on pappaleukaisuus. Toisin sanoen Oiva näyttää vanhalta leijonapapalta, kun sen alaleuan nahkaa liikuttaa edestakaisin. Sellaiselta tyytyväiseltä, viisaalta ja myhähtelevältä vanhukselta. Pappaleuka naurattaa välillä vieläkin, vaikka on jo aika vanha vitsi. Oivalle pappaleuka on sama asia, kuin nautinnollinen leuanalusrapsutus, joten pappiksesta saatava ilo on molemminpuolinen.

Koska on vaikea saada kuvaa, joka nappaisi pappaleuan olemuksen täydellisesti, esittelen sen videona. Enjoy!

Kotona taas

Palailtiin takaisin kotiin Oivan kanssa vajaa kaksi viikkoa sitten. Äiti tarjosi autokyydin, joten kaikki tavarat saatiin köijättyä perille yhdellä reissulla. Ja! Oiva oli kantokopassa rauhallisemmin, kuin vielä kertaakaan autossa matkustaessaan. Joko äidin Kia antaa poikkeuksellisen hiljaisen ja tasaisen kyydin, Oiva alkaa hiljalleen tottua autossa kärsimiseen tai sitten matkavilttiin suihkautettu Feliway auttoi rentoutumaan. Maukumista kuului tälläkin kertaa, mutta ei läheskään yhtä kovalla volyymillä tai yhtä usein kuin ennen. Ja minä kun etukäteen menin lupailemaan metelikonserttia kuskille ja saattamaan lähteneelle pikkusiskolleni. Ehkä Oiva olikin vain vieraskorea...

Oiva asettui takaisin yksiöelämään nopeasti. Oman nojatuolinsa se valtasi heti ja raapimapuusta poju oli silminnähden onnellinen. Pääsi pitkästä aikaa kiipeilemään kunnolla ja repimään sisalköyttä sydämensä kyllyydestä - lomalla kun oli tarjolla vain pieni raapimalauta ja vanha rottinkikori.

"Ei kai tarvii jättää omaa nojatuolia ja vilttiä yksin pitkään aikaan?"

Jotta Oivalla olisi hauskaa yllättäen kutistuneella lattiapinta-alalla, päätin yksi ilta ottaa sakset ja mattoveitsen kauniiseen käteeni ja rakennella vähän pahvivirikkeitä taattuun tee-se-itse-tyyliin. Lopputuloksena oli tämä:

Linnake alá emäntä.

Laatikot yhdistävä tunneli ei ole kiinni kummassakaan isommassa kammiossa, mikä tekee siitä aika huteran. Erilliset osaset on kuitenkin helppo siirtää sängylle imuroinnin ajaksi.

Aktivoinnin lisäksi pahvilinnakkeen tarkoitus on pitää Oiva poissa keittiön tasojen alta. Olen tukkinut sinne johtavan kolon pahvinpalalla (pahvista on moneksi!) ja teipillä jo aikoja sitten, mutta pari kertaa siellä seikkailtuaan Oiva muistaa, että kivan ahdas ja pimeä paikka on olemassa. Mokoma yrittää välillä raapia tietä sinne ja voittaa pahviblokkauksen. Jospa linnake tarjoaisi samat hauskuudet sallitusti. Ainakin kuivanamien perässä sinne kelpaa syöksähdellä.

Lomalaisen vessa-arsenaali

Yksi joululahjatoiveeni oli niinkin suureellinen kuin kaksi pinottavaa muovilaatikkoa, joista saisi Oivalle uuden vessan. Syy uuden vessalaatikon hommaamiselle oli edellisen version aaltoileva pohja. En tajunnut ekoja bokseja ostaessani, että aaltojen kouruista ei ole kauhean kiva rapsutella pissapuruja pois ja että puruksi muuttuneen kastuneen pelletin sekoittelu välipohjan läpi on semisti hankalaa uurteiden vuoksi. Toivelistalla oli näin ollen tasapohjaisia muovibokseja, joita olin marraskuussa bongannut Ikeasta.

"Kuka hölmö toivoo joululahjaksi laatikoita kun voi saada täysin toivomatta kissanminttuporkkanan (jonka pari ehti jo kadota) ja höyhenisen kalalelun?"

Joulupukki toi laatikot ja sain lainata iskän akkuporakonetta tehdäkseni toisen pohjaan reikiä. Jos en seonnut laskuissa, porailin pohjaan 189 reikää, joten nyt vessan siistiksi pyörittely käy kuin tanssi. Käytin 8 mm poranterää, jonka arvioin olevan pellettivessaan sopiva, etteivät kolot menisi tukkoon ja toisaalta etteivät kokonaiset pelletit putoilisi niistä läpi. Sopiva teränpaksuus riippuu tietysti siitä, millaista pellettiä käyttää. Meillä on kotona K-raudan lämmityspellettejä, joille tuo koko on juuri sopiva, mutta nyt lomalla käytössä olleet Rainbow'n pelletit (tai "puupohjainen kissanhiekka", kuten pussissa lukee) ovat pienempiä ja putoilevat jonkin verran välipohjan läpi.

Vanhan boksin aaltopohja...

...häviää 6-0 uuden laatikon tasaiselle pohjalle.

Oiva hyväksyi uuden pissiboksin heti, kun sai sen Domestos-pesun jälkeen testattavaksi. Teki lootaan saman illan aikana sekä pisut että kakat ja suosio on säilynyt myös ensiesittelyn jälkeen. Nyt on kissalla ainakin valinnanvaraa vessansa suhteen, kun mukana oli jo ennestään vanha laatikkovessa ja pienempi yksittäinen laatikko varavaihtoehdoksi. :D

Huussiarmada - uusin ja suurin (45 l) oikeassa reunassa.

Uusi tasapohjaboksi lähtee täältä mukanamme yksiökotiin. Vanha jää kotipaikkakunnalle, niin ei tarvitse enää raahata Oivalle vessalaatikkoa julkisissa, kun tullaan taas käymään. Kuormajuhta (eli minä) huutaa hurraata!