sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Hajuviestejä

Uusi perheenjäsen saapuu kotiin ensi keskiviikkona. Minä olen saanut pikkuisesta pitkin matkaa kuulumisia sekä kuvia katseltavaksi ja käynyt moikkaamassa vauvaa livenä kahdesti. Oivalle tuleva pikkuveikka on sen sijaan vasta vieras tuoksu fleecerievussa.
"Mikä tässä tuoksuu?"
Kun kävin ensimmäistä kertaa moikkaamassa Jaloa, vein mukanani viemisiksi palan fleecehuopaa, jonka päällä Oiva oli nukkunut. Lisäksi olin hieronut riepua Oivan poskiin ja päälakeen. Tein saman viimeisimmällä visiitilläni uuden Oiva-fleecepalan kanssa. Vaihdossa sain edellisen version takaisin. Huovan kappaleeseen oli tarttunut pentukodin kissojen hajuja ja Jalosta hangattiin lopuksi mukaan vielä extratuoksuja fleecellä paijaten.
Niin kiehtovia aromeita, että piti maistella niitä suu auki.
Kotona Oiva pääsi vuorostaan nuuhkuttelemaan ja tutkimaan hajuviestejä. Tuoksujen äärellä kului pitkä keskittynyt hetki.
"Mitä tämä merkitsee?"
Liekö pojalla ollut aavistus, että riepuun liittyi jokin mamman hämäräperäinen suunnitelma Oivan rauhallisen elämän mullistamiseksi?

8 kommenttia:

  1. Onpa huolellista taustatyöstöä! :) Nyt ei ole hämäräperäinen suunnitelma enää läheskään yhtä hämäräperäinen. Toivottavasti kohtaaminen sujuu mukavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiveet on korkealla, vaikka samalla oon varautunut myös nukkumaan eteisen lattialla penikan kanssa, jos kaikki ei menekään ruusuisasti. :)

      Poista
  2. Ooh, varmasti jännät hetket tulossa, kun pentu tulee kotiin. Toivottavasti Oiva ottaa toisen vastaan ystävyydellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On! Täällä on viimeisen jäljellä olevan ootteluvuorokauden jännäykset menossa. :D

      Poista
  3. No, no, miten on mennyt? Täällä jo odotetaan raporttia ja kuvia myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raportti on kuvia vaille valmis! Julkaisen sen vielä tässä yön aikana. :)

      Poista
  4. Oiiii teillä siis on jo pentu siellä!! :) ♥ Toivottavasti ystävystyminen on sujunut hyvin! Kiva kun pääsivät tutustumaan hajuihin ennen tapaamista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällähän se! Tarkempi selonteko tulee kohta. :D

      Poista