Hei hei hammaskivi!

Hammaskiven poisto sujui hyvin! Kaikki meni, kuten pitikin: Oiva levähti rauhoituspiikistä ja odotti reilun tunnin kuluttua hakijaansa hereillä valmiiksi koppaan pakattuna.

Oivan kannalta ikävintä päivässä oli lounaan viivästyminen - sinnikkäästä komentamisesta huolimatta.

Ihmisvinkkelistä tuntui tosi oudolta nähdä, miten Oiva nukahti rauhoitteen vaikutuksesta. Toinen meni hyvin hämmentyneeksi yllättävän uupumuksen vuoksi, asettui kantokoppaan pötkölleen ja tuntui vastustavan silmien sulkeutumista kuin pieni lapsi. Oli jännää seurailla, miten lääkeaineen myötä simahtaminen oli erilaista, kuin Oivan tavallinen uinahtaminen. Tavallisesti se köllähtää mukavasti, peseytyy perin pohjin ja painaa sen jälkeen pään alas ja silmäluomet kinni tyytyväisesti maiskutellen ja huokaisten. Nyt se asettui pötkölleen kuin voimat olisivat yllättäen loppuneet, ei jaksanut reagoida pään silittelyyn ja silmät jäivät rakoselleen korvien liikahdellessa enää pikkiriikkisen hoitajan tullessa hakemaan.

Hassulta tuntui myös jättää Oiva eläinklinikalle ja lähteä ilman sitä kotiin odottelemaan. Onneksi kuskina toiminut avulias ystävä oli seurana, niin aika kului rattoisati jutellessa ja jääteetä litkiessä, enkä ehtinyt jäädä huolehtimaan turhia. Veikkaan, että yksikseni olisin vilkuillut kelloa tuon tuosta. Joka tapauksessa oli ihanaa, kun astuessamme takaisin klinikan eteiseen, tunnistin Oivan maukaisevan takahuoneesta. Tuli heti huojentunut olo, kun toinen oli hereillä. Lopputuloksena valkoiset hampaat ja ilmainen hammasharja jatkoputsauksia varten. Toimenpiteen ohessa Oiva meni hurmaamaan eläintenhoitajan. Turkin puumamainen väritys oli tehnyt vaikutuksen ja pääsin vastaamaan abyja koskeviin kysymyksiin ennen lähtöä.

Kotona Oiva oli - kuten hoitaja oli lupaillut - hieman känninen. Takajalat eivät meinanneet totella ja kävelessä vähän huojutti. Oiva onnistui kuitenkin loikkaamaan keittiönpöydän auringonläiskään, johon asettui nukkumaan rauhoitteen vaikutusta pois. Iltaruoan aikaan poitsu oli jo täysin oma eloisa itsensä.

Siihen jäi uinailemaan.

Vuositarkastus

Aamupäivällä pakkasin Oivan kuljetuslaatikkoon ja köytin laatikon pyörän tarakalle. Poika pääsi märisemään tyytymättömästi vajaat 10 min suuntaansa, kun käytin sen eläinlääkärillä tarkastettavana. Kyse oli perus vuositsekkauksesta. Oiva ei ole osoittanut oirehtimisia tai sairastellut, mutta olin jo itse kotona huomannut sen hampaissa hammaskiveä ja odotin eläinlääkäriltä vahvistusta asiaan. Sain sen. Eläinlääkäri pohti, että Oivalla lienee taipumusta hammaskiveen, kun se on vasta kaksivuotias. Suositteli hapaiden harjaamista, mitä ollaankin jo jonkin aikaa harjoiteltu. Hammaskiveä on nyt joka tapauksessa takahampaissa ja toisella puolella ien oli punehtunut tulehduksen merkiksi. Se tarkoittaa, että suuntaamme ensi maanantaina takaisin hammaskiven poistoa varten.

Oiva ei tunnusta omistavansa hamaskiveä pintapuolisen tyyneytensä alla.

Turhaa sanoakaan, mutta mua jänskättää jo valmiiksi vähän, kun Oiva tullaan rauhoittamaan toimenpiteen ajaksi (abyt ja somput ovat alttiita saamaan yliherkkyysreaktion tietyistä rauhoitteista). Luotan kyllä eläinlääkäriin, joka on hoitanut mm. Oivan synnyinkodin kissoja ja palauttanut taannoisessa Somakissin lehtjutussakin seikkailleen Oivan setäenon kotiin operoinnin jälkeen hyväkuntoisena. Hyvin homma varmasti sujuu, kunhan nyt silti hermoilen vähän mussukkani puolesta. Ohjeistukseksi sain tuoda mukaan lämpimän viltin, jotta poika pysyy kotimatkan ajan lämpimänä ja että aamulla voin antaa Oivalle vain pari lusikallista ruokaa ennen puoli viiteen ajoittuvaa toimepidettä. Oiva parka! Liian vähän ruokaa, matkat eläinlääkäriin ja palelua luvassa. Maanantaista ei ehkä tule Oivan elämän suurenmoisin päivä.

Kaiken kaikkiaan eläinlääkärikäynti sujui kivasti. Vakioklinikalle menee mielellään, sillä työntekijät ovat mukavia ja Oiva on aina ollut oma reipas itsensä tutkimuspöydällä. Koin suuria onnistumisen fiiliksiä eläinlääkärin sanoessa, että on tosi hyvä, jos pystyn pitämään Oivan nykyisessä koossaan eikä se pääse plösähtämään. Nyt on juuri bueno (hyvästi pullukkuusuhuolet!). Sutjakan pojan 4,4 kilon paino puntarin näytöllä yllätti eläinlääkärin, mut se on kaikki sit vissiin timmiä lihasta. :D Poju sai hamaskivimaininnan lisäksi kuittitulosteeseen arvioksi: "Oiva on kerrassaan hieno kissa! Sopivassa kunnossa, karva kiiltävä ja hyväkuntoinen."

"Ihan kuin hienouteni olisi tullut kenellekään yllätyksenä."

P.S. Huomatkaa yllä olevassa kuvassa Oivan upea aaltomainen asento!
 

Hammaskeiju

Pari päivää sitten Oivaa leikittäessäni huomasin, että sen suussa on jotain hassua. Näytti siltä, että yksi hampaista sojottaa väärään suuntaan. Piti varmistaa asia, joten leikin lomassa tarkkailin tappopuraisuja tekevää pikkukitaa ja joo, olin nähnyt oikein. Toinen alakulmahammas oli kääntynyt mursumaisesti eteenpäin.

Ei säikäyttänyt, koska kasvattaja oli kertonut vastaavasta näkymästä oman kissansa suussa pentuaikana. Hampaat vaihtuvat ja yleensä kissa nielaisee putoavat naskalit ennen kuin ihminen ehtii niitä edes huomata.

Noh, halusin kuitenkin varalta tarkistaa Oivan suun paremmin ja saada samalla vähän harjoitusta kissan suun aukaisemiseen. Siispä nostin elukan keittiönpöydälle, otin palkkionamit valmiiksi ja kurkistin suuhun. Oli se syöksyhammas kyllä hupaisa näky! Oiva yritti laittaa suun tutkailun loppuvaiheessa hanttiin ja kiemurteluksi meni. Kun sain sen taas rauhoittumaan, huomasin villatakkini hihassa jotain ylimääräistä. Oivan irtoava hammas oli tarttunut neulokseen! Kyllä nauratti. Tuli sitten samalla suoritettua torahampaan poisto ihan vahingossa. :D Oiva ei vissiin edes huomannut, että suusta oli tipahtanut jotain. Söi naminsa tyytyväisenä ja jatkettiin leikkejä.

Tällainen pieni tappoväline. Laitoin jemmaan tyhjään tulitikkurasiaan.

Oiva ei ollut hammaskeijun yllätysvirailusta moksiskaan.