Vuositarkastus

Aamupäivällä pakkasin Oivan kuljetuslaatikkoon ja köytin laatikon pyörän tarakalle. Poika pääsi märisemään tyytymättömästi vajaat 10 min suuntaansa, kun käytin sen eläinlääkärillä tarkastettavana. Kyse oli perus vuositsekkauksesta. Oiva ei ole osoittanut oirehtimisia tai sairastellut, mutta olin jo itse kotona huomannut sen hampaissa hammaskiveä ja odotin eläinlääkäriltä vahvistusta asiaan. Sain sen. Eläinlääkäri pohti, että Oivalla lienee taipumusta hammaskiveen, kun se on vasta kaksivuotias. Suositteli hapaiden harjaamista, mitä ollaankin jo jonkin aikaa harjoiteltu. Hammaskiveä on nyt joka tapauksessa takahampaissa ja toisella puolella ien oli punehtunut tulehduksen merkiksi. Se tarkoittaa, että suuntaamme ensi maanantaina takaisin hammaskiven poistoa varten.

Oiva ei tunnusta omistavansa hamaskiveä pintapuolisen tyyneytensä alla.

Turhaa sanoakaan, mutta mua jänskättää jo valmiiksi vähän, kun Oiva tullaan rauhoittamaan toimenpiteen ajaksi (abyt ja somput ovat alttiita saamaan yliherkkyysreaktion tietyistä rauhoitteista). Luotan kyllä eläinlääkäriin, joka on hoitanut mm. Oivan synnyinkodin kissoja ja palauttanut taannoisessa Somakissin lehtjutussakin seikkailleen Oivan setäenon kotiin operoinnin jälkeen hyväkuntoisena. Hyvin homma varmasti sujuu, kunhan nyt silti hermoilen vähän mussukkani puolesta. Ohjeistukseksi sain tuoda mukaan lämpimän viltin, jotta poika pysyy kotimatkan ajan lämpimänä ja että aamulla voin antaa Oivalle vain pari lusikallista ruokaa ennen puoli viiteen ajoittuvaa toimepidettä. Oiva parka! Liian vähän ruokaa, matkat eläinlääkäriin ja palelua luvassa. Maanantaista ei ehkä tule Oivan elämän suurenmoisin päivä.

Kaiken kaikkiaan eläinlääkärikäynti sujui kivasti. Vakioklinikalle menee mielellään, sillä työntekijät ovat mukavia ja Oiva on aina ollut oma reipas itsensä tutkimuspöydällä. Koin suuria onnistumisen fiiliksiä eläinlääkärin sanoessa, että on tosi hyvä, jos pystyn pitämään Oivan nykyisessä koossaan eikä se pääse plösähtämään. Nyt on juuri bueno (hyvästi pullukkuusuhuolet!). Sutjakan pojan 4,4 kilon paino puntarin näytöllä yllätti eläinlääkärin, mut se on kaikki sit vissiin timmiä lihasta. :D Poju sai hamaskivimaininnan lisäksi kuittitulosteeseen arvioksi: "Oiva on kerrassaan hieno kissa! Sopivassa kunnossa, karva kiiltävä ja hyväkuntoinen."

"Ihan kuin hienouteni olisi tullut kenellekään yllätyksenä."

P.S. Huomatkaa yllä olevassa kuvassa Oivan upea aaltomainen asento!
 

Rakkaastani on tullut pullukka

I have a confession to make. Minusta on tullut pullukan kastraattiabyn mamma.

"Pullukka? Minkö muka?"

Kuten olen kertonut, Oivalla on ollut pennusta asti hyvä ruokahalu. Kaikki maistuu ja syödä voi just niin paljon, kuin lautaselle laitetaan. Aina ruokakaapin oven käydessä pitää tulla vaatimaan uutta annosta, vaikka olisi vasta syönyt (jolloin ei kylläkään ole mitään lisäpöperöitä herunut). Oivan mielestä päivän kohokohdat ovat aamiainen, päiväruoka ja iltapala.

En ole punninnut Oivaa säännöllisesti, mikä osoittautui virheeksi. Välissä on ollut kauhean pitkiä taukoja, enkä edes muista milloin olisin viimeksi noussut kissan kanssa puntarille, kunnes sitten vuodenvaihteen paikkeilla se tehtiin. Pieni oli järkytys, kun numerot näyttivät hurjia. Kahdeksan kuukautta vanha Oiva painaa jo 4,6 kiloa, eli aikuisen abyn verran. Niin että oho. Hupsista, miten tässä nyt näin kävi? Ja tietty kauhea syyllisyyden pistos, kun nyt mun murunen on pulleropallero, kuten pelkäsin käyvän. Huono äiti, hyihyi! Siihen päälle vielä pieni avuttomuuspanikointi, että mites tästä eteenpäin. Joten kirjoitin kilometrisähköpostin Oivan kasvattajalle, jossa selitin tilanteen ja pyysin kokeneemman neuvoja ongelmaan.

"Ainakin tästä kuvakulmasta näytän ihan hyvältä."

Oivan tilanne ei ole onneksi vielä ihan peruuttamattoman paha. Sen kylkiluut tuntuvat vielä liikoja kaivelematta sormiin, kun kylkiä hellästi puristaa, mutta pitkien mahakarvojen alle salakähmäisesti kehittynyt maharöllykkä kertoo ylimääräisestä painosta. Samoin Oivan nahan istuvuus tuntuu vähän löysältä, joten taitaa olla muuallakin kropassa jotain, mistä vähentää.

Sain kasvattajalta hyviä neuvoja siihen, miten Oivan ruokarutiineja voisi alkaa muokata kevyempään suuntaan. Ensinnäkin penturuoat on nyt aika vaihtaa aikuisten kissojen ruokiin. Lisäksi aletaan siirtyä nykyisestä n. 1/3 raakaruokaosuudesta kohti 2/3 raakapöperömäärää. Kun pullukoituminen nyt ikään kuin virallistui, olen alkanut kiinnittää päivittäisten aterioiden kokoon enemmän huomiota. Ainakin näin aluksi yksi annos saa painaa sellaiset 80g, jolloin lapsi saisi päivässä 240g ruokaa. Ennen päivittäinen määrä on annospurkkien/pussien koon mukaan vaihdellut 240-280 gramman välillä (jaettuna kolmelle aterialle), joten Oivan kattausten runsaus vähenee hieman. Aktivointileikeissä toisinaan käytetyt raksut jätetään nyt kokonaan pois, ettei tule niistä ylimääräistä energiaa laihduttavalle. Katsotaan, millaisiin ruokamääriin tästä vielä edetään, mutta onpahan jokin suuntaviiva, jolta aloittaa lihoneen abinan syömisten oikaisu.

"Mikä hätänä mami? Mitä isompi olen, sitä enemmän sulla on mistä tykätä. Eikö niin?"

Huhhuijaa. Että tällaista meillä. Ironista sinänsä, että ennen kun sain Oivan kotiin stressasin juuri näitä ruoka-asioita. Pohdin silloin monta kertaa, että osaanko nyt sitten pitää huolta, ettei syöppö kastroitu poika liho. En osannut. Kasvavan pennun lisääntyneen energiantarpeen ja kastroidun kissan ehtymättömän ruokahalun välillä tasapainoileminen osoittautui aloittelevalle kissanomistajalle liian haastavaksi. Ja kun ei ole mitään vertailukohtaa, kun Oiva on ensimmäinen koekaniini kissani. Arvaile siinä sitten, millainen syöminen on sopivissa rajoissa ja milloin menee överiksi... Onneksi voin kuitenkin onnistua saamaan painon aisoihin ennen kuin se karkaa enempää käsistä.
Oma olo helpotti huomattavasti, kun sain kasvattajalta apua hädässä. Kiitos vielä ihan näin julkisesti Ninalle rohkaisevasta apupaketista! Tässä oli yksi syy rotukissan ostamiselle; saa tukea ja neuvoja, kun niitä tarvitsee.

Iso poika

Käytiin Oivan kanssa puntarilla ja lyhyellä matikalla (emäntä&kissa - emäntä) poika painaa nyt kokonaista kaksi kiloa. Painoa on siis tullut uudessa kodissa lisää 200 grammaa suunnilleen kolmessa viikossa.

Eikä ihme, sillä Oiva syö välillä kuin hevonen. Tai ainakin minusta tuntuu siltä, kun katselen sivusta, miten purkkiruoat, sisäelimet ja raa'at lihat katoavat lautaselta parempiin suihin. Kasvattajan suuntaa antava ohje noin 200 g ruokaa kasvavalle pennulle per päivä ei minun vauvalleni ihan aina riitä. Välillä on käynyt mielessä, syökö tuo nappula enemmän kuin tarpeeksi. Oiva kuitenkin näyttää itse huomaavan, milloin vatsa on tullut täyteen. Sitten peitellään pöperöiden jämät tarkasti ja siirrytään pesulle. Kyökkipiian on näppärä jemmata lautaselle jääneet ruoat jääkaappiin seuraavaa tarjoilukertaa varten.

Toisinaan tuntuu, että hyvin syövässä pojassa on barbapapan vikaa. Se muuttaa muotoa alta aikayksikön. Oiva voi olla asennosta ja kuvakulmasta riippuen kunnon pullukka etenkin matalaksi kyyristyessään ja pää vedettynä lähelle hartioita. Seuraavassa hetkessä se kaventuu ja venyy sutjakkalinjaisen solakaksi. Näin käy etenkin silloin, kun Oiva kiipeilee raapimapuun tasoilla ja kun se tarkkailee jotain kiinnostavaa kohottaen päätään korkealle kuin kirahvi. Näistä ääripäistä olisi kiva olla havainnollistavat kuvat, mutta kuten olette ehkä huomanneet, olen laiska, en niin suurilla lahjoilla siunattu ja kehnolla kuvaamiskalustolla varustettu valokuvaaja. Plus yksin asuessa kissasta on hankalampi napata edustusotoksia, kun otollisilla hetkillä kamera ei ikinä satu olemaan kädessä, eikä ole assistenttia hämäämässä Oivaa kuvia varten. Poika on nimittäin lahjakas pakenemaan, kun huomaa olevansa linssin alla. Joskus harvoin se tekee mamille mieliksi. Silloin liukasliikkeinen komistus on hetken paikallaan ja todistaa olevansa ikuistettavissa muistikortille.

"Hei pliis, oon kissa enkä mikään barbapoju. Ja osaanpas edustaa, kun vaan itse tahdon."

 P.S. Illalla on edessä silmätippakuurin viimeiset pisarat. Oiva on jälleen oma kirkaskatseinen itsensä.

P.P.S. Käykää vilkaisemassa Kuin kissa kermakupilla-blogin arvonta. Voittajalle luvassa hieno huovutettu kissanpesä.