Kasvikohtaloiden pohdintaa

Yksi tämän hetken kysymys on seuraava: Kun kissa tulee, miten käy kasveille? Pidän siitä, että kotona on jotain vihreää. Etenkin talvikuukausina huonekasvit tuovat viihtyisyyttä asuntoon ja alkukesällä parvekekukkien laittaminen oli todella mukavaa hommaa. Kissoilla kuitenkin on taipumusta pureskella vihreitä kasvavaisia. Olisi siis toivottavaa, että kasvit eivät aiheuttaisi maistelijalleen myrkytysoireita.

Pitkäaikaiset ystäväni rönsyliljat joutuvat todennäköisesti kiertoon kissan tulon myötä. Olen yrittänyt saada selkoa rönsyliljan myrkyllisyydestä tai myrkyttömyydestä kissoille ristiriitaisin tuloksin. HUSin kasviluettelon mukaan se ei ole myrkyllinen, mutta toisaalta David Taylorin Tyytyväinen kissa-kirjassa se löytyy myrkyllisten kasvien laatikosta. Oli miten oli, rönsyliljat ovat ymmärtääkseni juuri sellaisia suikulalehtisiä kasveja, joita kissat mielellään järsivät. En ajatellut jättää nähtäväksi, mitä jännää ehkä käy, jos kissa käy napsimassa liljanlehtiä. Rönsyliljoille pitää siis löytää jostain adoptiokodit. Niitä ei voi vain heittää menemään, koska kyseisillä kasveilla on tarina.

Uskolliset rönsyliljat.

Sain alkuperäisen rönsyliljani 19-vuotiaana, kun olin työharjoittelussa kotipaikkauntani kukkakaupassa. Se oli päässyt kauhtumaan sen verran, että sain viedä liljuskan kotiin ilmaiseksi. Minähän vein, kastelin, vaihtelin multia ja viisi vuotta myöhemmin se on edelleen hyvissä voimissa. Viime kesänä se teki jopa poikasia, kun kuivia lehtiä siistiessäni katkaisin vahingossa rönsyn. Sen sijaan, että olisin heittänyt irronneet rönsyt pois, laitoin ne kokeeksi veteen pilttipurkkeihin. Niille kasvoi kuin kasvoikin omat juuret, jonka jälkeen istutin ne multaan. Toinen rönsylapsi pääsi ystävälleni syntymäpäivälahjaksi ja toinen on asunut luonani kirjavassa ruukussa. Kaikesta yhteisestä historiasta huolimatta, jos pitää priorisoida, kissa menee kyllä heittämällä ohi vanhasta kunnon rönsyliljasta.

Lisäksi ikkunalaudalta löytyy yksi mysteerikasvi, jonka sain tuparilahjaksi. En tiedä yhtään, mikä se on. Jokin kuivassa viihtyvä paksulehtinen tapaus. Kivalta se näyttää, mutta myrkyllisyystasosta ei ole hajuakaan. Sen kohtalo on siis vielä hämärän peitossa.

Mikä tämä mahtaa olla?

Laitoin tosiaan tänä kesänä ensimmäistä kertaa parveketta vihreämpään kuntoon. Valitsin kasvit aika lailla näppituntumalla sen mukaan, mikä näytti kivalta ja minkä pitäisi pärjätä puolivarjossa. Siinä vaiheessa, kun istuttelin rehuja, niiden yhteensopivuus abyn kanssa ei ehtinyt juolahtaa mieleeni.

Parvekkeella kasvaa kukkalaatikoissa intianminttua, daalioita ja verenpisaraa. Ruukkuihin istutin tuoksuherneitä. Ensimmäinen juttu, mitä olisin voinut ajatella on, että verenpisara voi kasvaa aika isoksi pensaaksi. Se olisi ehkä ollut viisaampaa sijoittaa suureen ruukkuun lattiatasolle, mutta mitäpä pienistä. Hyvin on tähän asti pärjännyt ja näyttänyt viihtyvän. Mitä nyt vähän kenottavat.

Violetti verenpisara.

Valkoinen verenpisara.

Verenpisara on myös epämääräisen myrkyllisyystiedon kohde. Jälleen sama ristiriita em. lähteiden kanssa. Mieli tekisi uskoa HUSia myrkyttömyydestä, niin ei tarvitsisi miettiä jatkotoimenpiteitä. 

Parempikuntoinen daaliani.

Intianminttu.

Intianmintun kanssa ei pitäisi olla ongelmaa. Kukkakaupan myyjän mukaan sen syömistä ei suositella, mutta jotkut hauduttavat kasvista siitä huolimatta teetä. Sitä paitsi intianminttu tuoksuu hammastahnalta, joten ehkä kissa välttelee sitä. Daalioiden pitäisi olla turvallisia myös.

Tuoksuherneet ovat ilmeisesti myrkyllisiä, vaikka HUSin luettelon mukaan ”pienen määrän syöminen aiheuttaa harvoin oireita.” Juuri sopivasti myrkkytuomio osui kasveille, jotka itse kasvatin pikkuisista siemenistä, joiden kukkien pitäisi tuoksua hyvältä ja joiden tulisi pysyä hengissä pitkälle syksyyn. Tyypillistä. Onneksi noilla on vielä yli kuukausi armonaikaa jäljellä. Toivottavasti ymmärtävät siinä ajassa kiivetä kauniisti ristikkoon ja tehdä kukkia.

Keskenkasvuisia tuoksuherneitä. "Nätit" naruviritykset yrittävät ohjata kasvusuuntaa.

Ja toki, eihän kissa valvomatta parvekkeella tule olemaan. Pitää vain olla tarkkana sen suhteen, ettei se mene syömään vääriä kasveja. Abyt tosin ovat kuulemma todella nopeita liikkeissään, joten aina parempi, jos voi pelata varman päälle.

Jotain luvallista jyrsittävää vihreää kissalla tulee kuitenkin olla. Laitan lähempänä abyn kotiutumista kissanruohoa kasvamaan sekä parvekkeelle että sisälle, niin on sitten mitä pureskella. Huomatkaa, että uskon sokeasti, että syyskuun alussa on vielä paljon mukavia säitä parvekkeella oleilua varten.