Pentuvierailulla

Kävin sunnuntaina katsomassa Cafua pitkästä aikaa. Tai jos ihan rehellisiä ollaan, viime käynnistä oli kulunut vain yhdeksän päivää. On kyllä mahtavaa, että pentue asustaa kävelymatkan etäisyydellä. Pääsee näkemään kissavauvaa usein ja seuraamaan sen kasvamista ja temmeltämistä. Ja kuten sanoin synnyinkodin emännälle, vierailulla tajuaa aina uudelleen kunnolla, että kissa on todella tulossa kotiin syksyn alussa. Konkretisoi asiaa aina mukavasti ja muistuttaa, miten onnellinen tulevasta lemmikistä olenkaan.

Vierailu alkoi Cafun tökkimisellä hereille.

Heräilevä vauva.

Pennut olivat kasvaa hujahtaneet reilussa viikossa älyttömästi. Ne eivät ole enää mitään avuttomia pikkupirpanoita, vaan minikissoja, joilla on jo isojen kissojen elkeitä. Muistuttavat jollain lailla 5–6-vuotiaita ihmislapsia, joilla on rajattomasti virtaa, uteliaisuutta ja leikkisyyttä, mutta jotka ovat silti jo vähän oppineet tavoille. Joskin kissanpennut tekivät sunnuntaina paljon hienompia saalistushyppyjä lelujen perässä, kuin lapset koskaan minun nähteni. Vauhtiakin niillä on enemmän - liikkuvasta abymukulasta on enimmäkseen mahdotonta saada kuvia (ainakaan allekirjoittaneen valokuvaustaidoilla).

Pääsin todistamaan vierailullani historiallista hetkeä, kun Cafulle sovitettiin ensimmäistä kertaa pentuvaljaita. Ihmeen sujuvasti ne saatiin sille päälle, eikä kissanpojalla ollut valjashalvauksesta tietoakaan. Hetken se juosta sinkoili edestakaisin, mutta jäi sitten painimaan sisarustensa kanssa kuin ei mitään. Päätettiin käyttää se talutushihnan päässä ekaa kertaa takapihalla samaan syssyyn (mä sain taluttaa!). Vähän oli pikkuherra varuillaan vieraiden äänien ja hajujen äärellä. Naapurustosta kuuluva etäinen ruohonleikkuu ja sähkökitaran soitto taisivat vähän hirvittää. Aluksi se livahti puutarhakalusteiden alle suojaan tarkkailemaan uutta ympäristöä. Aika nopeasti Cafu kuitenkin lähti liikkeelle haistelemaan talon seinustoja. Näytti harkitsevan moneen kertaan ikkunalaudalle kiipeämistäkin, muttei löytänyt sopivaa ponnistuspaikkaa.

Otettiin hetken päästä ensikosketus ruohikkoon. Uusi tuntuma tassujen alla ei kauaa hämmentänyt, vaan Cafu päätti nopeasti, että nurmelle voi ihan hyvin pissata. Rohkea poika! Ulkona viivyttiin suunnilleen 10 minuuttia. Kertaakaan sinä aikana Cafu ei jähmettynyt paikoilleen tai vaikuttanut ahdistuneelta tai pelokkaalta. Lupaava alku valjastelun harrastamiselle!

Ensijärkytystä nurmikolla.

Seikkailija takapihalla.

Nurtsipissillä.

Mutta tuitui! Cafu ihan selkeästi suhtautuu minuun läheisemmin, kuin muut pennut. Katseltiin ja ihmeteltiin synnyinkodin emännän kanssa, miten se kiipeili ja istui sylissäni toisin kuin muut sisaruksistaan, vaikka kaikki pennut olivat koolla jahtaamassa liikuttelemaani sulkalelua. Ehkä haisen jo vähän tutulta, tai sitten se vaan tietää jollain kissojen mystisellä kyvyllä, että olen sen ihminen. Mut oi, kun tuli hyvä mieli Cafun viihtymisestä sylkyssä. Se on mun ihana murunen. <3

Cafu lasipöydän takana.

Seuraava visiitti sovittiin taas seuraavalle sunnuntaille. Sitä odotellessa.