torstai 4. joulukuuta 2014

Kamalan ihana Oiva

Tänään vuorossa siis luvattua listausta Oivan ihanista puolista. Riiviö mikä riiviö, mutta myös aivan ihastuttava höpönassu muun muassa seuraavista syistä:

Pentuhuumori. Oiva on välillä tahattoman hauska otus. Kerrankin höppänälle kävi hassusti, kun olin petaamassa sänkyä ja vetänyt petiä vähän irti seinästä, jotta saisin päiväpeiton fiksusti paikoilleen. Mitä tekee sängyllä istuva Oiva? Istuu seinänpuoleiselle laidalle, katselee ylöspäin ja hyppää täppäämään tassulla jotakin seinässä. Kaveri putosi tyylikkäästi suoraan sängyn alle. Voi, kun olis saanut ton videolle! Ihan vain pikkuisen nauroin toisen kommellukselle.
"Kuka on hauska? Ai mää vai?"
Oiva on maailman mukavin herätyskello. Vaikka olen jo useampi vuosi sitten vaihtanut kännykän kamalan piipittävän herätysäänen kauniisiin instrumentaalibiiseihin, rintakehän päälle kehräämään asettuva kissa on niitäkin kivempi tapa herätä. Eikä haittaa, vaikka se yleensä tökkii minua hereille muutamaan kertaan ennen kuin oikeasti on aika nousta, koska tykkään pötkötellä ja heräillä rauhassa. Oiva on pikkuhiljaa hivuttautunut ekasta vakionukkumapaikastaan ylemmäs, sillä sängyn jalkopäähän uinahtamisen sijaan se on löytänyt kylkieni vierustan mukavuuden. Sen jälkeen vallattiin tosiaan rintakehä, jolle se asettuu nykyään usein iltaisin ja aamuisin kehräämään ja polkemaan (henkitorveani). Uusin villitys on käyskennellä pääni vieressä tai rojahtaa tyynyn reunalle. Emännälle tulee aina tosi hyvä olo, kun kissa hakeutuu lähelle ja alkaa kehrätä, vaikkei sitä edes rapsuttaisi. Silloin tietää aina tehneensä jotain oikein. Onnellinen kissa = onnellinen emäntä.

Oivan kanssa voi tehdä asioita. Minusta on kurjaa, jos kissa ei innostu leikkimään, vaikka ihminen miten yrittäisi houkutella, vaan istua nököttää alati patsasmaisesti ikkunalaudalla. Oman karvalapsen kanssa ei totisesti ole sitä ongelmaa. Huiskanheilautus ja Oiva on valmis metsästämään. Se on abymaisesti niin osallistuva, aktiivinen ja fiksu katti, ettei yhteiseen tekemiseen motivointiin vaadita juuri mitään. Naksutinkoulutustakin ollaan tehty liki päivittäin jo hyvän aikaa, mikä on molemmista hurjan kiva tapa viettää yhteistä aikaa. Ulkoileminenkin sujuu hienosti ja Oiva antaa laittaa valjaat tippaakaan hangoittelematta, koska tietää, että niiden kanssa pääsee pihan ihmemaahan seikkailemaan.
Fiksuus yhdistettynä ahneuteen on hyvä juttu myös hoitotoimenpiteiden kannalta. Kynnet saa leikata pojan kehrätessä namien perään, eikä hampaiden harjauksen harjoittelu tuota tuskaa. Syyskuisen silmätippakuurinkin jujun Oiva tajusi nopeasti. Pari ikävää juttua silmään ja sitten sai herkkuja. Ennakoivana luonteena herra ahnimus jopa kehräsi, kun tähtäilin voidepisaroita sen silmiin. :D Tykkään, kun Oivan kanssa pääsee näissä jutuissa helpommalla, kuin olin osannut kuvitellakaan.
Säihkysilmä ulkoilee.
Syli-Oiva on eeeeeehana! Oiva ei ole mikään perinteinen sylikissa siinä mielessä, että se asettuu vain harvoin istuvan ihmisen syliin. Sen sijaan se tykkää olla kannettavana, kun ihminen on jaloillaan. Oiva nauttii sylipaijailusta hyrräten etenkin aamuisin ja aina, kun tulen kotiin jostain. Poika kehrää ja antaa nenäpusuja ja joskus jopa nuolaisee naamaani, kuin mikäkin koira. Oivalta saa rehellistä lempeä ja lämpöä, mikä on yksinkertaisesti <3.

Oiva on oivallinen seuralainen. On mukavaa tulla kotiin, kun on joku ovella vastassa. Yksin asuvana on myös kivaa, kun voi jutella jonkun kanssa. Ihan vain selvyydeksi, että en vaihda päivittäisiä kuulumisia syvällisesti kissan kanssa, mutta jo ihan perus "tuu syömään, mitä sä teet, mikä siellä on, tuu tänne"-höpöttely ja muu lepertely on hauskaa. En siis tunnustaudu täysin crazy cat ladyksi vielä. On vaan ihmismäistä osoittaa välittämistä juttelemalla, oli kohde sitten eläin, lentopallo (Wilson!) tai toinen kaksijalkainen.
Oiva on mun ihana plintetta! Poikaparkaa kiusattiin kruunulla syyskuussa.
Noin ylipäätään Oiva on parantanut emäntänsä elämänlaatua kovasti. Oiva tuo arkeen sisältöä ja hauskoja tarinoita, iloisia hetkiä ja paljon rakkautta. Pois en vaihtaisi. Se on mun murunen.

4 kommenttia:

  1. Ai sulla on värisevä kissaherätyskello - mulla on kujertava (värinällä, jos kissa on vieressä), joka myös tietää miten pitkä aika on tunti. Aina herättää päikkäreiltä ajallaan. :)
    Pena harrastaa kanssa tota henkitorven leipomista, välillä se vaan naurattaa, toisinaan on pakko nostaa kissa pois kurkulta kun alkaa tuntua, että happi ihan oikeesti loppuu kohta. Ja toi tyynylle rojahtaminen, sitä toi on tehny alusta asti, nyt kun otin itelle vähän lötkömmän tyynyt ja laitoin ton jämymmän viereeni, on Pena viihtyny enemmän siinä viereisellä tyynyllä ja mä oon saanu nukkua pää vähän suoremmassa!
    Mä juttelen Penalle ihan kaikesta ja yleensä hän myös vastailee erilaisilla ääntelyillä tai tulee rintamuksen päälle ja pussailee ja puskee kunnes lopetan puhumisen - yrittää vissiin sanoa, että saa olla hiljaakin välillä.
    IHANA kruunattu Oiva! Kertakaikkisen söpö kuva - toinen näyttää jotenkin niin kärsivältä, mutta silti onnelliselta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi näitä on helppo siirtää, niin ei tarvitse niiden hellyyteen aivan tukehtua. :D Prinsessa-Oivasta sai monta hyvää kuvaa. Ne on yksiä mun lempikuvia mussukasta, kun se on niissä niin nätti. <3

      Poista
  2. Hirrrrrrrmuisen ihana Oiva! ♥ Juuri noita ominaisuuksia itsekin arvostan, tosin mie selviän ilman herätyksiä. :D Haiku tosin "syö ilmaa" kun odottaa että nousen ylös antamaan aamupalaa.

    VastaaPoista