perjantai 29. elokuuta 2014

Kaksi erilaista yötä kissan kanssa (ja vähän kolmattakin)

Ensimmäinen yö pennun kanssa sujui rauhallisemmin kuin olisin osannut kuvitellakaan. Olin henkisesti varautunut siihen, että kisu huutelisi äidin ja sisarusten perään tai vähintäänkin rymyäisi tavalla tai toisella yötä. Vielä mitä, mokoma tuli viereeni pötköttämään saman tien, kun sammutin valot ja asetuin nukkumaan. Kummallisinta oli se, että karvalapsi oikeasti pysyi siinä koko yön täysin hissukseen aina aamuun asti. Kannatti valvoa yli puolen yön ja vetää reilun tunnin leikkisessiot. Voi myös olla, että uusi paikka jännitti sen verran, että nappula haki minusta turvaa. 7.20 noustiin aamupalalle.

Emäntä ei silti nukkunut kuin tukki. Jännitys purkautui salakavalasti katkonaistamalla yöunet. Huomasin myös varovani vieressä nukkuvaa kissaa, enkä käännellyt kylkeä yhtä vapautuneesti kuin tavallisesti. Tämäkin on onneksi tottumiskysymys. Luotan suuresti siihen, että ajan myötä pentu tulee olemaan se, joka varoo vieressä nukkuvaa ihmistä, jos meinaa jäädä asentoa vaihtavan ruhon alle.

Toinen yö ei ollut yhtä auvoinen. Olin huonosti nukutun edellisyön jäljiltä tosi väsynyt jo ennen kymmentä. Asiaa ei auttanut alkavan lievän kuumeen nouseminen. Vauva oli simahtanut hetkeä aikaisemmin iltapalan jälkiperäsille nojatuoliin ja tiesin tasan tarkkaan, että se heräisi muutaman tunnin päästä ja olisi täynnä rymyenergiaa. Mulla oli vissi suunnitelman leikittää se taas läähätyspisteeseen ennen yöunia, mutten kerta kaikkiaan jaksanut. Noh, yhden aikaan yöllä sain kokea seuraukset. Peiton alle mahani viereen kaivautui pikkukisse, joka hämäsi aluksi kehräämällä ja kiertymällä nätisti kerälle. Sitten alkoivat herättely-yritykset. Tassut koittivat nappailla käsiäni ja pienet hampaat näykkivät ensin sormia, sitten mahaa. Siinä kohtaa unenpöpperöisenä sai jo tehdä kovasti töitä muistuttaakseen itselleen, että näyttävä reagoiminen olisi tehnyt hommasta leikin. Työnsin ratkaisuksi peitonreunan itseni ja kissan väliin, mikä auttoikin hetkeksi. Kunnes riiviö keksi, miten hauskaa hiusteni pureskelu voisi olla. Kestin ehkä kolme rouskutusta ajattelemalla, että ehkä se lopettaisi. Sitten karvakakara näykkäisi päätäni. Sorruin. Nousin istumaan, sanoin lujasti "ei tommosta, ei oo kivaa!" tai jotain sinne päin (olin ylpeä itsestäni, etten kivahtanut kirosanoja) ja siirryin seinän puolelle nukkumaan peitto haarniskanani pään yli vedettynä ja jokaisesta reunasta kropan alle tungettuna. Koteloituneena ihmistoukkana sain taas olla rauhassa. Jossain vaiheessa pentu käpertyi jalkojeni viereen nukkumaan, mutta oli aamuun mennessä siirtynyt uinailemaan kiipeilypuun pesälaatikkoon. Mutta, sain nukkuttua puoleen yhdeksään aamulla ilman uusia näykkimisväijytyksiä, jes!
Yöllinen kiusaajani. Ei varmasti myönnä tehneensä mitään ikävää kenellekään.
Kolmas yö meni rauhallisesti. Iltariehuminen ennen viimeistä ruoka-aikaa selkeästi kannattaa. Koko yön sain olla rauhassa ja kissa nukkui missä nukkui. Jatkoi varmaan koisimista sohvalla, jolta hääti minut illalla.

13 kommenttia:

  1. Mulla on samanlaisia kokemuksia kuin tuo sun ensimmäinen yö, silloin kun Jade tuli meille. Heti ensimmäisenä yönä se nukkui viekussa ja heräsin yöllä aina varmistamaan etten ole kierähtänyt pienen kissan päälle. Hugon kanssa ensimmäiset yöt meni Jadeen tutustuessa, ja herättiin pari kertaa siihen kun ne selvitteli välejään sängyn alla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissojen kahnauksista lähtee varmaan aika karmaiseva meteli keskellä yötä. Ovat onneksi tainneet rauhoittua noista ajoista aika paljon?

      Poista
  2. Voit teitä. Hienosti ensimmäiset yöt tuntuvat kuitenkin meneen. Ja erittäin abymaista, ettei kauheasti ujostella vaan kömmitään ihmisen viereen heti ensimmäisestä yöstä alkaen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja positiivistahan oli myös se, että tuona riiviöintiyönäkin pentu tajusi, ettei herätyshyökkäilystä ollut mitään iloa ja lopetti kahteen kokeiluun. :)

      Poista
  3. Kiva kuulla, että yöt on menneet hyvin ilman suurempia itkuja!
    Ei voi kuin toivoa, että se omakin kisu sitten joskus ymmärtää, että yöllä nukutaan. Mulla ei varmaan asiaa kauheesti auta se, että teen vuorotyötä, eli oon joka toinen viikko aamulla kotona ja sitten niinä toisina viikkoina illalla kotona...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnolla riehutat kisua ja ruokit ennen kuin haluat käydä nukkumaan, niin eiköhän sekin simahda.

      Poista
  4. Kyllä, kissalla olisi hyvä olla oma sohva! Jos emäntä joskus haluaa siinä pötkötellä, se suotakoon lyhyiksi hetkiksi. Muuten sohva on meidän <3!
    - Miiru -

    VastaaPoista
  5. Ai että tulee niin Haikun tuloajat mieleen, varsinkin ensihetkiä on tosi ihana lukea. <3 Tosi ihanaa, että teillä on mennyt hyvin ja eikä kisu ole iltariehumisten jälkeen enää yöriehumisten perään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vauvan saa rauhoittumaan hyvin koko yöksi, kun ensin riehuttaa kunnolla ja sitten antaa iltaruoan. Siitä menee korkeintaan puoli tuntia, niin se on jo asettumassa unille.

      Poista
  6. Monelaisia öitä on kissojen kanssa nähty. Onneksi kissamme ovat oppineet, että yöt on nukkumista varten, vaikka kissa yöeläin onkin. Pienempinä niiden huvia oli monenmoinen peuhaaminen ja riehuminen öisin. Joskus meidän sänky ja kehomme olivat öisin painimattona ja juoksumattona....

    VastaaPoista
  7. Meillä on niin monta kertaa käynyt niin, että kun kääntyy unissaan, niin kissa litistyy alle. :D Rosa ei ainakaan osaa väistää, ehkä se on sitä ragdollin leppoisaa ja rentoa luonnetta, odotetaan sitten vaikka siellä alla niin kauan, että ihminen itse tajuaa virheensä.. Mutta kyllä siihen heti herää kun jokin pehmeä ja karvainen jääkin nukkuessa alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä Rosakin lähtisi alta pois tai ainakin rääkäisisi, jos ihmisvierijän litistämänä alkaisi tuntua ikävältä. :D

      Poista