tiistai 11. marraskuuta 2014

Abymaista tuhovoimaa

Koska Oiva on metsästysintoinen pentu, saaliit saavat kokea välillä aika kovia. Lelut kärsivät pikkuhampaiden pistot ja leukojen tappopuraisut puhumattakaan tassulöylytyksistä. Ei siis mikään ihme, että Oivan käsittelyssä leluilla on tapana ottaa lämää ihan kunnolla ja hajota. Lempparit kärsivät aina eniten.

Todistuskappale nro 1: Hiirilelu
Ennen.
Rakas hiirilelu oli ensimmäinen jahtikohde uudessa kodissa, josta Oiva innostui tosissaan. Alkupäivinä ei juuri muilla ötököillä leikittykään. Viehätys juonsi juurensa varmaankin hampaissa hauskantuntuiseen luonnonmateriaaliin, revittäviin häntähapsuihin ja hiiren sisältä kuuluvaan pieneen rapinaan. Noh, tältä hiirilelu näyttää nykyään:
Nyt.
Love hurts, vai miten se oli? Häntähiput harvennettiin parissa päivässä, muu ruho otti damagea pidemällä aikavälillä.

Todistuskappale nro 2: Huiskat
Huiskan elinkaari.
Kuten näkyy, höyhenhuiskan kestävyys on rajallinen. Onneksi niitä saa halvalla lisää. Viime ruokapaketin yhteydessä iskin ostoskoriin 3kpl säästöpakkauksen, joten kuvaan sai hyvän esimerkin siitä, miten tuuheasta töyhdöstä vähenee sulat pikkuhiljaa. Kalju versio on ollut käytössä siitä asti, kun Oiva muutti tänne ja se myös näkyy. Keskimmäinen on ollut tuhottavana ehkä kolmisen viikkoa ja siitäkin kisu on nyppinyt jo jokusen höyhenen. Sulkasatoisuuden tahtiin vaikuttaa Oivan puru- ja kynsikaluston lisäksi se, etten minä käsittele huiskia silkkihansikkain kissaa leikittäessäni. Niillä rymyytetään Oivaa ihan kunnolla, mikä tarkoittaa mm. kiskomista pahvilaatikoiden kolojen läpi ei yhtään hellävaroen.

Hyvä juttu huiskissa on, että Oiva kelpuuttaa jahdattavaksi vaikka pelkän kepin. Joihinkin leikkeihin kynitty versio on jopa parempi, kuten kepin tökkäämiseen sohvan selkänojan tyynyjen välistä ja vetäminen toiselle puolelle, kun Oiva vaanii sohvalla ja ihmettelee, mihin kepakko katosi. Yksi kissan mielestä parhaita leikkejä ikinä.

Onneksi Oiva ei tarvitse viihtyäkseen kalliita monien eurojen välineitä, vaan yleensä kotikutoiset yksinkertaisuudet toimivat parhaiten. Vaikka em. huiskien irtohöyhenet voi uusiokäyttää sitomalla niitä narun päähän jahdattavaksi. Toimii muuten hyvin, kuten kuvan vauhdikkuudesta näkyy.
Höyhenet möyhennettävinä.

Eikä minkään perässä ole yhtä kiva heittää hyökkäyskuperkeikkoja, kuin piiloon virkatun pullonkorkin renkulan. Sitä voi sitten jahdata joko narun päästä tai napata ilmasta, jos mama heittää.

7 kommenttia:

  1. Kylläpä lelut on saaneet kyytiä! :D Meilläkin sulat menee äkkiä, mutta enemmän minun kovakouraisen käsittelyn vuoksi kuin kissojen. :'D Nimenomaan siinä huiskakurkistusleikissä, paksu peitto ei ole huiskien ystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivasta höyhenten kyniminen huiskan päästä on hirrrrveän hauskaa. Mutta tuhottaviksihan nuo on hankittu. :)

      Poista
  2. Hah, meillä on noita samoja huiskuja - Pena sai yhden ihan kaljuksi tunnissa! :) Toiset on kestäny vähän paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, Pena on siis vielä kovempi sulkanyppijä kun Oiva. :D

      Poista
  3. :-) Terve lapsi leikkii! Näistä kuvista tuli tosi hyvälle tuulelle, ihana kissa hyvässä kodissa kasvamassa. Kiva seurata Oivan tassuttelua, mihin vielä ehtiikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ihanasta kommentista! Tuli tosi hyvä milei. :) Mukavaa, että Oivan kuulumiset ilahduttaa!

      Poista
  4. Ihanan leikkisä kisu! Meilläkin sulat hajoaa, mutta kepeistä tosiaan riittää iloa vielä pitkäksi ajaksi :)

    VastaaPoista