Oivan päätös

Tuossa suunnilleen kuukausi sitten Oiva osoitti suurta päämäärätietoisuutta tekemällä selkeän valinnan: herra ei enää suostu käyttämään pellettejä hiekkalaatikossaan.

Näin lötköstä kissamussukasta löytyy yllättävää päämäärätietoisuutta.

Tarina menee kokonaisuudessaan niin, että ostin kokeiluksi säkin puupohjaista Öko Plussaa ihan vain vielä miettiäkseni ja kokeillakseni uudelleen, olisiko hiekka kissalle mieleisempää ja tuntuisiko laatikon siistiminen helpommalta, kuin pellettisysteemillä. Oivan mielipide oli selvä alusta lähtien. Hiekkaboksiin tehtiin kaikki pissit ja kakat, kun verrokkipelleteille käytiin pissimässä vain muutama kerta siinä vaiheessa, kun Öko oli ollut vaihtamatta jo pitkään. Ja siis nyt huomio kaikki! Mun vessaprinssini teki kahdet pisut - kahdet pisut - hiekkalaatikkoon siivoamiskertojen välissä. Mitä mitä? Yleensä vessaan ei ole voinut mitenkään mennä asioilleen, jos ekoja liruja ei ole putsattu veke. Arvio oli siis tämä: Oiva tykkää hienommasta hiekasta.

Noh, koska meillä nyt kuitenkin oli pellettejä vielä reilusti jäljellä, tuumasin että pitähään ne eka loppuun käyttää. Sen jälkeen hankittaisiin hiekkaa. Joten puuhiekat pois ja molempiin lootiin taas pellettiä. Toimi oikein hyvin viimeksi puupohjaisen kissanhiekan testaamisen jälkeen - pelletti kelpasi kuin aina ennenkin.

Luuletteko, että meni niin helpolla nyt?

Vaan mitä tapahtui tällä kertaa? Oiva alkoi pantata pissimistä. Yleensä kolme kertaa vessassa päivän aikana pyörähtävä kaveri kävi laatikolla kahdesti - siis, jos ei käyty ulkona. Jos käytiin pihalla, maaperä sai ruiskauksen kissaravinteita ja laatikko yhdet kuset. Ja mun piti aikuisten oikeasti nostella Oivaa pelleteille kokeilemaan, paijata ja maanitella rohkaisuksi, jotta pelleteille pystyi liruttamaan. Mentiin tällä systeemillä kaksi päivää.

Sitten koitti yksien pissien päivä. Tässä kohtaa minä huolestuin. Kun iltapissaa ei kuulunut, melkein toivoin, että kissa kiipeäisi luvatta tiskialtaaseen, niin saisi helpotuksensa. Onneksi, onneksi, onneksi olin sattunut olemaan laiska ja käytetyt ökot olivat vielä siivouskaapissa jemmassa odottamassa muovipussissa roskiin vientiä. Iskin ne aamulla takaisin toiseen laatikkoon ja mitä kävi? Oiva meni heti kiltisti pitkälle pisulle hienojakoisemman kuivikkeen päälle. Ei ehkä yllätä, että mami hyppäsi samana päivänä yliopistolta päästyään bussiin, ajeli marketeille ja palasi raahaten uusia hiekkapusseja mukanaan.

Oiva voi ottaa rennosti - kyllä mami hoitaa.

Että näillä mennnään nyt. Kahdessa laatikossa puupohjaista kissanhiekkaa ja tyytyväisesti vessa-asiansa hoitava Oiva. Ei mitään käryä, mitä teen käyttämättömille pelleteille, mutta Oiva saa nyt tässä kohtaa viedä. Minä joustan, kun kissalapsella oli asiasta näin selkeä mielipide. Ja koska pissimättä jättäminen on Kissan kotilääkäri-kirjan mukaan kissalle terveysriski, niin todellakin roudaan/tilaan ÖkoPlussaa mieluummin kuin kyttään Oivan pissimisvälejä ja puolipakotan sen kuivikkeelle, jota se ei halua käyttää. Plus laatikoita on rahtusen helpompi pitää puhtaana heikan kanssa, kuin pellettien välipohjasysteemillä. Ainut harmi on murusten kulkeutuminen asuntoon (kaiholla ajattelen pellettien pysymistä laatikoissaan), mutta noh, imuri on keksitty.

Kokeilussa Greenwoods Plant Fibre

Tilattiin Zooplussalta kokeeksi pieni pussillinen Greenwoods Plant Fibre-kuiviketta. Pääasiallisena ostoskohteena oli hamppukuivike pikkusiskon marsuille, mutta pitihän Oivallekin jotain jännää saada.

"Tämmöstä se hankki mulle."

Greenwoods Plant Fibre on puupohjainen "kissanhiekka", jonka kuvauksessa luvataan muun muassa hyvää hajunsitovuutta, pölyämättömyyttä ja ekologisuutta. Syy, miksi päätin kokeilla uutta puupohjaista laatikkokuiviketta oli lähinnä uteliaisuus. Vaikka Oiva käy tyytyväisesti pelleteillä, olen välillä miettinyt, mitä se tykkäisi hienojakoisemmasta vessan sisällöstä. Lisäksi halusin vähän vertailukohtaa - meillä kun on aina käytetty vain pellettiä. Aikomus oli siis selvittää, olisiko puupohjainen hiekka jollain lailla parempi tai helpompi vaihtoehto kuin pelletti. Nyt Greenwoodsia on ollut toisessa Oivan laatikossa viikon verran.

Oiva kelpuutti puuhiekan heti. Kun ensimmäistä kertaa nostin sen uudelle kuivikkeelle, poika asettui heti kakalle. Selkeä hyväksynnän merkki saatiin siis oitis. Oiva tuntuu tykkäävään Graanwoodsin hienojakoisesta tassutuntumasta, sillä se on suosinut puuhiekkalaatikkoa selvästi enemmän kuin vieressä olevaa pellettiboksia. Pienemmällä murulla kissan on lisäksi helpompi peitellä jätöksensä. Vaikka Oiva kaapii usein laatikon takana olevaa kaapin ovea kuivikkeen sijaan ja pelleteilläkin peittely kyllä onnistuu, Greenwoodsista se saa kasattua kunnon pyramideja.

Selvästi pienempää murua kuin pelletti.

Greenwoods paakkuuntuu ihan kivasti. En ole paras mahdollinen ihminen arvioimaan tätä ominaisuutta, kun muita hiekkoja ei ole meillä ennen käytetty. Isommat pissapaakut kuitenkin pysyvät hyvin kasassa roskikseen nostettaessa. Toisaalta laatikosta löytyy myös pienempää paakkukökkärettä. Joko Oiva on onnistunut hajottamaan paakkua peitellessään, tai sitten paakuista irtoaa muutenkin pienempiä osasia - en tiedä. Näitä pieniä pahkuroita on joka tapauksessa ärsyttävää yrittää sihdata esiin kuivikkeen seasta, enkä uskalla luottaa siihen, että olisin saanut/viitsinyt sihtailla jokaista pikkukökköä roskikseen.

Tällaisia (ja pienempiäkin) kikkareita on ikävä haeskella laatikon syvyyksistä.

Varmaan juuri näiden salakähmäisten paakkuhippujen vuoksi Greenwoods ei pidä hajua yhtä hyvin kuin pelletti. Nyt, kun kuivike on seissyt laatikossa noin viikon päivittäisellä paakkupoistolla, laatikko alkaa tuoksahtaa vienosti pissalta. Tämän Oivakin on huomannut ja pellettiboksista on alkanut löytyä alkua enemmän pissan lirauksia. Lisäksi tosiasia on, että kun Greenwoods-laatikon lopulta pesee ja tyhjentää, muuttuu kaikki jäljellä oleva kuivike jätteeksi. Riittoisuuskaan ei näin ollen ole pellettien luokkaa. Pellettien kanssa likainen puru putoaa alakertaan pois puhtaiden papanoiden seasta. Siksi pellettien kanssa voi pihistellä paremmin. Itse olen tehnyt niin, että pellettisisällön vaihtaessani olen jemmannut edellisestä satsista jääneet kuivat papanat erilliseen pussiin, josta olen ripotellut niitä imemään pissoja boksien alakertaan. Ei onnistu puupohjaisella hiekalla moinen.

Hinta on niin ikään pellettien puolella. Pellettiä saa rautakaupasta 7,99 eurolla 20kg, kun taas 8 litran pussi Greenwoodsia maksoi 6,99 euroa.

Tiivistettynä Greenwoods Plant Fibre-kuivikkeen plussat:
+ Oiva tykkää hienojakoisesta tassutuntumasta.
+ Pitää hajuja hyvin.
+ Pölyää laatikkoa siivilöidessä vain vähän.
+ Ei kulkeudu ympäri kämppää, vaan tassuista tipahtaa vain muutamia murusia laatikon viereen.
+ Isot paakut pysyvät hyvin kasassa.
+ Kissa saa rakentaa hiekkalinnoja peitellä niin paljon kuin tykkää.
+ Biohajoava.

Ja miinukset verrattuna pellettiin:
- Riittoisuus ei vastaa pellettiä.
- Hinta.
- Tilattava netistä vrt. hakeminen paikallisesta rautakaupasta.
- Pienet ärsyttävät paakkukökköset, joita ei aina löydä kuivikkeen seasta. Pelletti siis pitää hajuakin paremmin.

Oivan mielestä plussaa on myös kiva paperipussi, jonne voi piiloutua.

Greenwoods olisi potentiaalinen vaihtoehto, jos kissa vieroksuisi pellettiä. Oivalla ei kuitenkaan tätä ongelmaa ole, vaan se on tottunut isompaan puupapanaan laatikoissaan jo pienestä pitäen. Ja koska pelletillä on samoja hyvä ominaisuuksia, kuin Greenwoodsilla (ei juuri pölise, ei kulkeudu kämppään, pitää tosi hyvin hajua, biohajoava) meillä tullaan jatkossakin suosimaan pellettiä Oivan vessakuivikkeena. Mutta jos haluaa kokeilla puupohjaista kissanhiekkaa, ei Greenwoods varmastikaan ole huonoimmasta päästä. Kannatti testata, vaikka meillä pellettien pyörittely voittaa puuhiekan sihtaamisen.

Terminaattori, karvanaattori, furminaattori

Kevään kunniaksi meillä on alkanut karvanlähtöaika ihan aikuisten oikeesti. Pentuna Oivasta ei irronnut nimeksikään haivenia, mutta nyt riittää, että pikkuisen silittää, niin Oivan selälle kasaantuu kerros irtokarvoja.

Tilanne aamupaijailun jälkeen. Ai miten niin Oivasta lähtee karvaa?

Vaikka tottahan kissan kanssa karvanlähtö kuuluu asiaan, niin päätin, että nyt on oikea hetki kokeilla karvaterminaattoria, eli furminaattoria. Kyseinen tehoharava tuli tänään ruokien mukana zooplussalta ja pääsi heti kokeiluun.

"Mikä tää on?"

Muovipakkauksen auki taisteleminen aiheutti Oivassa kinuavan "olen söpö, anna ruokaa"-reaktion. Pettymys mahtoi olla melkoinen, kun muovin alta ei paljastunut nameja, vaan ihmeellinen muovimetallikummajainen.

"Häh? Enhän mä tota voi syödä!"

Aloitin furminaattorikokeilun sipaisemalla Oivaa muutaman kerran vanhalla tutulla harjalla, sillä Oiva tykkää harjaamisesta kehräykseen asti. Sitten vaihdoin furminaattoriin. Oiva ei ollut millänsäkään ja saadessaan pikkucosmia (osiksi pilkottuja cosman nameja) käsittelyn aikana, hyrrääminen alkoi tuttuun tapaan.

Tein aika kevyen ensifurminoinnin, etten vahingossa nyhtäisi liikaa aluskarvaa irti. Oivan turkki on sen verran ohut ja silkkinen, etten halunnut riskeerata kaljuja läiskiä innostumalla liikaa. Superkampaa ei tarvinnut kuin kevyesti kuljettaa turkin läpi ja niinkin lähti hyvät määrät pohjavillaa. Siiviläpäänä tosin unohdin ottaa kuvan postuneesta irtokarvasta pöyheässä muodossa, mutta havainnollistan pölinää esittelemällä housuihini tarttuneen muodikkaan turkiskuosin ja lähtökarvasta tiivistyneen palleron (jonka Oiva olisi halunnut fiksuna poikana syödä...).

Onneksi tämä ei ole normaali tilanne Oivan paijaamisen jälkeen.

Aikainen pääsiäismuna.

Ainakin ensikokeilun perusteella hyvä hankinta! Eiköhän tällä vähene jatkuva variseminen, eikä Oivelon tarvitse nieleskellä kaikkea irtokarvaa peseytyessään.

Hangessa on hauskaa

Ollaan taas päästy pihalle, jes! Tästä riemastuneena päätin jakaa teille jo aikaisemmin napattua kuvamateriaalia Oivan talviulkoilusta.

Viiksivallu lumessa.

Tarkkamuistisimmat voivat huomata, että flexin väri on muuttunut punaisesta mustaksi. Edellinen alkoi jo syksyllä tapella vastaan. Koska kissan kanssa metsikössä kulkiessa ei ole kivaa, että naru ei yhtäkkiä kelaudukaan sisään vaan jää riippumaan liian pitkäksi maantasalle, päätin joulun alla ostaa tuliterän felxin. Myös Oivan valjaat ovat uudet, vaikkei niitä kuvissa oikein näykään. Söpöt vaaleanpunaiset pentuvaljaat kävivät joulun jälkeen pieniksi, joten tilasin ruokien yhteydessä lapselle tummanpunaiset Trixien aikuisvaljaat vajaalla vitosella. Ovat olleet toimiva väliaikaisratkaisu. Olen haaveillut tilaavani Oivalle Arja Vänttisen valjaat, kunhan se asettuu joskus sopivaan aikuiskokoonsa, niin mitat tulevat oikein.

Pieni aby suuressa talvimetsässä.

Oiva tykkää lumesta. Vaikka se on kylmää ja vähän märkää, siihen voi kaivaa kuoppia ja hangessa on kiva mönkiä. Jos lumi on liian syvää, voi aina turvautua kulkemaan emännän kengänjälkiä myöten. Tässä vielä esimerkki rohkeasta umpihanki-Oivasta. Milloinkohan sitä oppisi pitämään puhelinta oikein päin ottaessaan videota, ettei jäisi noin kapeaksi. :D

Abymaista tuhovoimaa

Koska Oiva on metsästysintoinen pentu, saaliit saavat kokea välillä aika kovia. Lelut kärsivät pikkuhampaiden pistot ja leukojen tappopuraisut puhumattakaan tassulöylytyksistä. Ei siis mikään ihme, että Oivan käsittelyssä leluilla on tapana ottaa lämää ihan kunnolla ja hajota. Lempparit kärsivät aina eniten.

Todistuskappale nro 1: Hiirilelu

Ennen.

Rakas hiirilelu oli ensimmäinen jahtikohde uudessa kodissa, josta Oiva innostui tosissaan. Alkupäivinä ei juuri muilla ötököillä leikittykään. Viehätys juonsi juurensa varmaankin hampaissa hauskantuntuiseen luonnonmateriaaliin, revittäviin häntähapsuihin ja hiiren sisältä kuuluvaan pieneen rapinaan. Noh, tältä hiirilelu näyttää nykyään:

Nyt.

Love hurts, vai miten se oli? Häntähiput harvennettiin parissa päivässä, muu ruho otti damagea pidemällä aikavälillä.

Todistuskappale nro 2: Huiskat

Huiskan elinkaari.

Kuten näkyy, höyhenhuiskan kestävyys on rajallinen. Onneksi niitä saa halvalla lisää. Viime ruokapaketin yhteydessä iskin ostoskoriin 3kpl säästöpakkauksen, joten kuvaan sai hyvän esimerkin siitä, miten tuuheasta töyhdöstä vähenee sulat pikkuhiljaa. Kalju versio on ollut käytössä siitä asti, kun Oiva muutti tänne ja se myös näkyy. Keskimmäinen on ollut tuhottavana ehkä kolmisen viikkoa ja siitäkin kisu on nyppinyt jo jokusen höyhenen. Sulkasatoisuuden tahtiin vaikuttaa Oivan puru- ja kynsikaluston lisäksi se, etten minä käsittele huiskia silkkihansikkain kissaa leikittäessäni. Niillä rymyytetään Oivaa ihan kunnolla, mikä tarkoittaa mm. kiskomista pahvilaatikoiden kolojen läpi ei yhtään hellävaroen.

Hyvä juttu huiskissa on, että Oiva kelpuuttaa jahdattavaksi vaikka pelkän kepin. Joihinkin leikkeihin kynitty versio on jopa parempi, kuten kepin tökkäämiseen sohvan selkänojan tyynyjen välistä ja vetäminen toiselle puolelle, kun Oiva vaanii sohvalla ja ihmettelee, mihin kepakko katosi. Yksi kissan mielestä parhaita leikkejä ikinä.

Onneksi Oiva ei tarvitse viihtyäkseen kalliita monien eurojen välineitä, vaan yleensä kotikutoiset yksinkertaisuudet toimivat parhaiten. Vaikka em. huiskien irtohöyhenet voi uusiokäyttää sitomalla niitä narun päähän jahdattavaksi. Toimii muuten hyvin, kuten kuvan vauhdikkuudesta näkyy.

Höyhenet möyhennettävinä.

Eikä minkään perässä ole yhtä kiva heittää hyökkäyskuperkeikkoja, kuin piiloon virkatun pullonkorkin renkulan. Sitä voi sitten jahdata joko narun päästä tai napata ilmasta, jos mama heittää.

Pikkunikkarointia

Esittelen kissaisampia aiheita odotellessa pari ennen kissan saapumista (tästähän voisi kehitellä jonkin hienon lyhenteen, vaikka eks niinkuin on eaa ja eKr) toteutettuun pikkuprojektiin.

Asumuksessani ei ole tuulikaappia, vaan ulko-oven jälkeen on heti sisempi ovi, sitten eteinen. Eteisestä puolestaan on esteetön yhteys kaikkialle paitsi kylppäriin. Eteisen sisempi ovi ei pysy kiinni, joten varustin sen kissaa ajatellen hakasella. Vaikka oven kielet eivät olisikaan löysällä, aby varmaan oppisi hyvin pian avaamaan sen kahvaan loikkaamalla. Jotta kissa ei juoksisi kotiin tullessa ihan niin helpolla ohitseni rappukäytävään, hakanen on taktisesti rapun puolella. Näin ulko-ovea avatessa ei tarvitse pelätä kissan juoksevan äkkiarvaamatta karkuteille. Haan vapauttaminen antaa pienen valmistautumishetken siihen, jos vastaan on pyrähtämässä katti pää viidentenä jalkana.

Ihan tavallinen pieni hakanen.

Kiinnitys onnistui perinteisin menetelmin. Ensin pikkuiset merkit lyijykynällä oikealle korkeudelle, toisena sopivankokoisella naulalla reiät merkittyihin kohtiin. Naula irti ja ruuvailemaan hakasen renkuloita paikalleen. Vaikuttaa toimivalta ratkaisulta kuivaharjoittelun perusteella. Tosin rehellisyyden nimissä en ole vielä keksinyt, miten tulen pääsemään ovesta ulos ja sisään täyden pyykkikorin kanssa antamatta kissalle livistysmahdollisuutta. Se selviää ehkä syyskuun aikana.

Toinen kissaliittännäinen käsityöprojekti oli patteripedin päällysteen vaihtaminen. Kuvat on lavastettu jälkikäteen. Sain patteripedin Cafun synnyinkodista, missä kissat eivät olleet siitä innostuneet. Patteripetejähän saa ostettua valmiina ties mistä, mutta tämä on kotitekoinen versio. Tämän makuupaikan pohjana on puulevy, jonka päälle on kiinnitetty niiteillä ohut vaahtomuovikappale pehmusteeksi. Sen päälle oli nidottu vaaleansinistä plyysikangasta. Makuupaikka on ruuvattu kiinni "puuhenkseleihin", joiden koukut (pehmustettu sisäpuolelta patterin suojaamiseksi) asettuvat patterille.

Sininen ei valitettavasti soinnu kotini sisustukseen, joten päätin tuunata petiä hieman. Siispä ostin kangaskaupasta sopivankokoisen palasen pehmeää teddykangasta. Kotona irrotin aluksi petiosaa ja patteriin kiinnittyvää osaa yhdessä pitävät ruuvit. Näin sain petilaudan erilleen päällystämistä varten. Sitten kiskoin alkuperäisen päällisen niittit pihdeillä irti, leikkasin oman kankaani oikeaan muotoon (suorakaiteen kulmista nelikulmiot pois, niin taittelu onnistui siististi) ja nidoin sen tilalle. Ja kas, peti muuttui vähällä vaivalla paljon omemman näköiseksi!

Osat irti toisistaan ja kankaan taitetut reunat niiteillä nurjalle puolelle. Mukana kuvassa hyvä kaverini niittipyssy.

Irrottamiani ruuveja en saanut takaisin paikoilleen ja dementikkona unohdin pyytää apua akkuporakoneen haltijalta (eli iskältä) samalla, kun verkotettiin parveke tänään. Tämän nyt ehtii onneksi laitella kuntoon myöhemminkin. Tärkeintä oli saada partsi kissaturvalliseksi ja hyttysverkko keittiön tuuletusikkunaan. Putoamisriskit on nyt onnellisesti minimoitu.

Tältä patteripeti näyttää valmiina. Leikitään, että osat on jo ruuvattu kiinni toisiinsa.

Kissanvessa-angsti

Kissalle pitäisi pikkuhiljaa hankkia vessa. Tarjonta lemmikki- ja verkkokaupoissa on aloittelijan silmään suorastaan hämmentävän laaja. On sementoituvaa ja puupohjaista hiekkaa, on kristalleja, mikrorakeita, pellettejä ja vessojakin kaikkea yksinkertaisesta hiekkalaatikosta prinsessalinnamaisiin hökötyksiin, joiden hinnat hipovat taivaita. Jestas sentään, että niinkin tavallista asiaa kuin kissan tarpeiden tekoa varten on kehitetty miljoona eri ratkaisua.

Koska kylpyhuoneeni on pieni, kissan toiletti tulee sijoittumaan eteiseen. Näin ollen katollinen malli olisi varmasti esteettisempi, antaisi kissalle omaa rauhaa ja pitäisi kuovitut kuivikkeet paremmin pois lattialta. Kuivikkeista mieluiten kallistuisin käyttämään puupellettejä. Pennun synnyinkodissa on kisuille tarjolla sekä pellettejä että mikrohiekkaa, joten purupapanat eivät olisi kissanpennulle uusi ja vieras kauhistus. Kuulemani ja lukemani perusteella pelletit ovat edullisia, pitävät hyvin hajuja, eivät kulkeudu yhtä paljon kissan tassuissa kuin hiekat ja ovat lisäksi ekologinen ja biohajoava vaihtoehto. Vaikuttaa oikein hyvältä minun mielestäni.

Perinteisen avoimen pellettivessan voisi värkkäillä itse. Mutta (miksi aina pitääkin olla joku asioita mutkistava mutta?) miten katon saisi siihen ympättyä? Valmiiksi katollinen pellettivessa on selvästi harvinaisuus kissanvessamarkkinoilla. Ainut, minkä löysin on Peewee Eco Top-vessa, joka ei ole ihan siitä edullisimmasta päästä. Toki, jos vessa on toimiva ja hyvä, siitä mieluummin maksaakin enemmän, mutta mistä tietäisi toimivuuden, kun niitä ei ole missään nähtävillä eikä netistäkään löydy (tai sitten en vain osaa löytää) kuin yksi kyseistä systeemiä koskeva blogiteksti? Ja tuon siivouskäytännöllisyys mietityttää, kun katto on kuvista päätellen kokonaan kiinni klipseillä, jolloin siivoamisen yhteydessä pitäisi aina ottaa koko yläosa irti. Monissa hiekkavessoissa voi avata osan katosta, jolloin lapiointi helpottuu.

Ehkä, jos ostaisi kissanhiekalle tarkoitetun katollisen ja kätevästi avattavissa olevan kissanvessan ja kehittelisi siihen välipohjan pellettikäyttöä varten... Sopivankokoinen muovilaatikon kansi, johon olisi porattu reikiä ja laitettu tukijalat vakka muttereista saattaisi toimia, jos materiaali olisi tarpeeksi tukevaa. Muovinen välipohja tuntuisi varmaan kivemmalta tassujen alla kuin esimerkiksi metalliverkko. Pitää kehitellä ja ideoida tätä vielä.

Voi huoh! Olenko vain liikoja toivova idealistitapaus, vai miksi tämä tuntuu niin vaikealta? Vinkkejä, neuvoja ja rohkaisua otetaan vastaan kiitollisuudella.

Perjantaihupia

Mitä sä teit perjantai-iltana? Mä vietin omani kokoamalla raapimapuun. Mustista ja Mirristä tilattu jättipaketti saapui perille mukavasti ilmaisella kotiinkuljetuksella, enkä malttanut olla kasaamatta hökötystä saman tien. Tai siis saman tien kahdessa tunnissa...

Ensimmäinen askel oli ottaa plyysipäällysteiset osat ulos laatikosta ja imuroida ne. Osasin odottaa pölähtelyä ja halusin hoitaa pahimmat hippuset pois mahdollisimman heti. Saman käsittelyn kokivat sisalköysipölkyt.

Kuten näkyy, plyysin tummanharmaa väri sopii hyvin lattialaminaatin sävyyn.

Kun nostin suuremman pesäboksin lattialle, ihmettelin miten hitossa se voi olla niin painava. Tarkempi silmäys osoitti, mistä oli kysymys. Se oli täynnä köysitolppia

Sitten vain kaikki osat lähietäisyydelle, ruuvit esille selkeään järjestykseen, katse ohjepaperiin ja hommiin.

Palapelin palaset.

Tällaisella ohjeistuksella liikkeelle.

Oli mukavaa puuhatselua illan ratoksi. Tykkään tehdä pieniä korjaus/rakenteluhommia, kunhan niitä varten ei edellytetä akkuporakonetta tai muuta hc-välinettä, jota omasta survival kitistäni ei löydy. Tähän riitti mukana tullut kuusikulma-avain ja orastava rakko peukalossa. Eikä ollut yhtään liian vaikeaa. Mitä nyt vähän meinasi tulla typerä olo urakan loppuvaiheessa, kun jouduin purkamaan etukäteen kokoamani pohjakerroksen ja kasaamaan sen uudelleen. Vinkki: kun kokoat raapimis/kiipeilypuuta, noudata ohjeita. Älä aloita alhaalta, jos ohjeissa on selkeesti numeroitu kohdaksi 1 ylin taso. Mutkun ois voinu olla hyvä idea... No, onneksi sain puun kasaan sen kummemmitta kommelluksitta.

Ja voilá! Tein sen omin pienin kätösin.

Esteettinen silmäni tykkäisi enemmän, jos korkein tähyilypaikka olisi vastakkaisella puolella. Eiköhän tätäkin pian totu katselemaan. Viimeistään sitten, kun olennainen puuttuva osa, eli katti itse, saapuu perille. Onhan tuo ehkä hieman isohko yhdelle kissalle, mutta onpahan lellipennulle tilaa riekkua. Ja jos muutaman vuoden kuluttua vaikka olisi kisuja kaksin kappalein, ei ainakaan ihan heti tarvitsisi olla hankkimassa uutta raapimispuuta, jos tämä vain pysyy siihen saakka ehjänä.

Zooplus-tilaus 1.0

Sain tuossa viikko sitten ensimmäisen pakettini Zooplus-verkkokaupasta. Tilaaminen oli helppoa ja toimituksessa meni 4 arkipäivää siitä, kun sain sähköpostiin vahvistuksen tavaran lähettämisestä. Vähän hermoilin etukäteen ehtisikö paketti saapua oikealla hetkellä, kun olin tiistaina lähdössä heti aamusta mökkireissuun, mutta mukavanoloinen lähettipoika soitti ovikelloa juuri parahiksi maanantaina. Olen tyytyväinen!

Koskematon boksi.

Piti aukaista loota melkein heti ja käydä läpi, millaisia tilaamani jutut olivat oikeasti näyttöruudun kuvaan verrattuna. Pahvilaatikko sisälsi kissan leluja, raksupallon, tunnelin, ikkunalautapedin (joka tosin päätynee ainakin aluksi parvekepediksi), parvekeverkon ja naksuttimen. Tilauksen mukaan oli lisäksi laitettu pieneksi ilmaislahjaksi pussi kanasydänherkkuja.

Sain vihreän naksuttimen, jes!

Tunneli, peti ja verkko.

Lelut odottavat vielä leikkijää.

Saatoin käyttää hyvän hetkisen palloradan kokoamiseen kahdella tavalla, lelujen testailuun ja herkkupallon tutkimiseen. Niin kenen huviksi mä nää tilasinkaan?

Foliopallot olivat aika lytyssä laatikon pohjalla, mutta pienellä pöyhimisellä ne sai pyöreiksi.

Vasemmalla pallo suoraan pussista, oikealla pöyhitty versio.

Talletin laatikkoon myös muovihärpäkkeet, jotka olivat pitämässä boksia kiinni. Niillä saanee hyvät leikit aikaiseksi, kunhan pentu kotiutuu. Tietysti itse pahvilaatikkokin pitää säilyttää tallessa kissan rymyämistä varten. Syyskuun alku tule jo!

Tässä vielä laatikon sisältö jemmattuna koko komeudessaan.