Kotona taas

Palailtiin takaisin kotiin Oivan kanssa vajaa kaksi viikkoa sitten. Äiti tarjosi autokyydin, joten kaikki tavarat saatiin köijättyä perille yhdellä reissulla. Ja! Oiva oli kantokopassa rauhallisemmin, kuin vielä kertaakaan autossa matkustaessaan. Joko äidin Kia antaa poikkeuksellisen hiljaisen ja tasaisen kyydin, Oiva alkaa hiljalleen tottua autossa kärsimiseen tai sitten matkavilttiin suihkautettu Feliway auttoi rentoutumaan. Maukumista kuului tälläkin kertaa, mutta ei läheskään yhtä kovalla volyymillä tai yhtä usein kuin ennen. Ja minä kun etukäteen menin lupailemaan metelikonserttia kuskille ja saattamaan lähteneelle pikkusiskolleni. Ehkä Oiva olikin vain vieraskorea...

Oiva asettui takaisin yksiöelämään nopeasti. Oman nojatuolinsa se valtasi heti ja raapimapuusta poju oli silminnähden onnellinen. Pääsi pitkästä aikaa kiipeilemään kunnolla ja repimään sisalköyttä sydämensä kyllyydestä - lomalla kun oli tarjolla vain pieni raapimalauta ja vanha rottinkikori.

"Ei kai tarvii jättää omaa nojatuolia ja vilttiä yksin pitkään aikaan?"

Jotta Oivalla olisi hauskaa yllättäen kutistuneella lattiapinta-alalla, päätin yksi ilta ottaa sakset ja mattoveitsen kauniiseen käteeni ja rakennella vähän pahvivirikkeitä taattuun tee-se-itse-tyyliin. Lopputuloksena oli tämä:

Linnake alá emäntä.

Laatikot yhdistävä tunneli ei ole kiinni kummassakaan isommassa kammiossa, mikä tekee siitä aika huteran. Erilliset osaset on kuitenkin helppo siirtää sängylle imuroinnin ajaksi.

Aktivoinnin lisäksi pahvilinnakkeen tarkoitus on pitää Oiva poissa keittiön tasojen alta. Olen tukkinut sinne johtavan kolon pahvinpalalla (pahvista on moneksi!) ja teipillä jo aikoja sitten, mutta pari kertaa siellä seikkailtuaan Oiva muistaa, että kivan ahdas ja pimeä paikka on olemassa. Mokoma yrittää välillä raapia tietä sinne ja voittaa pahviblokkauksen. Jospa linnake tarjoaisi samat hauskuudet sallitusti. Ainakin kuivanamien perässä sinne kelpaa syöksähdellä.

Vielä ennen luovutuspäivää

Poitsu kävi perjantaina eläinlääkärillä varhaiskastraatiossa. Nyt Cafuski ja minä vältytään kissamaisten hormonihurinoiden tuskilta, yömouruamisilta ja ylimääräisiltä merkkailuilta. Parempi näin, kun en ekan kissan kohdalla uskaltautunut pitämään sijoituskollia. Tuumasin, että mitä vähemmän testosteronia, sen parempi. Sain operaation jälkeen viestin synnyinkodin väeltä, jossa kerrottiin kaiken menneen hyvin sekä muutaman suloisen kuvan toipilaasta. Kotona Cafu oli jo leikkinyt sisarusten kanssa ja lötköillyt tyytyväisen näköisenä ihmisten rapsuteltavana.

Tein tänään viimeisen luovutusta edeltävän vierailun Cafua katsomaan. Ipanassa riitti jälleen virtaa, vaikka pennut olivat saaneet aiemmin päivällä jo riehua vauhdikkaasti leikki-ikäisten ihmisvieraiden kanssa.
Kommenttien puolella mainitsinkin jo, että tiistaina mulla ja Cafulla oli erityinen hetki, kun poju nukahti ekaa kertaa mun syliin. Se aivan oma-aloitteisesti asettui siihen leikin jälkeen pötkölleen ja uinahti. Olin varsin otettu moisesta luottamuksen osoituksesta. <3 Cafu kiipesi myös tänään syliini leikin lomassa useamman kerran, mitä muut pennuista sinistä siskontilliäistä lukuun ottamatta eivät ole tehneet. Kyllä mun poitsu jollain tasolla tietää, kuka olen. Tai ainakin, että olen ihan turvallinen tyyppi, jossa on ehkä potentiaalia henk.koht. viihdyttäjäksi/palvelijaksi. Hyvillä mielin jään odottamaan ylihuomista ja karvalapsen saapumista kotiin. Kyllä me pärjätään.

Kotona alkaa olla kaikki valmista pikkukisua varten. Tosin kaipailen vielä tilaamiani penturuokia saapuviksi, mutta kaiken järjen mukaan paketti tulee perille huomenna. Muita kissajuttuja odottelun ohessa ovat olleet ohransiementen istuttaminen ja muistikirjan tekeminen kissamaisia vinkkejä ja muistiinpanoja varten. Ja jotta tämä ei jäisi täysin kuvattomaksi postaukseksi, alla on pari kuvaa kyseisestä muistikirjasta, vaikkei tämän pitänyt olla käsityöblogi. Cafu vaan onnistui taas liikkumaan jokaisessa valokuvayritelmässä. Edes minä en kehtaa laittaa sellaisia sotkuhuismikäkissamissä-kuvia nettiin näytille. Ehkä tiistain jälkeen onnistun nappaamaan siitä edes jokusen semionnistuneen kuvan ihan oikealla kameralla kännykän sijaan.

Kansi, jossa t-kirjain asettui liian lähelle a:ta, mutta mitäs pienistä.

Harakanvarpaita ja haparoivia havainnollistavia kuvia.

Pikkunikkarointia

Esittelen kissaisampia aiheita odotellessa pari ennen kissan saapumista (tästähän voisi kehitellä jonkin hienon lyhenteen, vaikka eks niinkuin on eaa ja eKr) toteutettuun pikkuprojektiin.

Asumuksessani ei ole tuulikaappia, vaan ulko-oven jälkeen on heti sisempi ovi, sitten eteinen. Eteisestä puolestaan on esteetön yhteys kaikkialle paitsi kylppäriin. Eteisen sisempi ovi ei pysy kiinni, joten varustin sen kissaa ajatellen hakasella. Vaikka oven kielet eivät olisikaan löysällä, aby varmaan oppisi hyvin pian avaamaan sen kahvaan loikkaamalla. Jotta kissa ei juoksisi kotiin tullessa ihan niin helpolla ohitseni rappukäytävään, hakanen on taktisesti rapun puolella. Näin ulko-ovea avatessa ei tarvitse pelätä kissan juoksevan äkkiarvaamatta karkuteille. Haan vapauttaminen antaa pienen valmistautumishetken siihen, jos vastaan on pyrähtämässä katti pää viidentenä jalkana.

Ihan tavallinen pieni hakanen.

Kiinnitys onnistui perinteisin menetelmin. Ensin pikkuiset merkit lyijykynällä oikealle korkeudelle, toisena sopivankokoisella naulalla reiät merkittyihin kohtiin. Naula irti ja ruuvailemaan hakasen renkuloita paikalleen. Vaikuttaa toimivalta ratkaisulta kuivaharjoittelun perusteella. Tosin rehellisyyden nimissä en ole vielä keksinyt, miten tulen pääsemään ovesta ulos ja sisään täyden pyykkikorin kanssa antamatta kissalle livistysmahdollisuutta. Se selviää ehkä syyskuun aikana.

Toinen kissaliittännäinen käsityöprojekti oli patteripedin päällysteen vaihtaminen. Kuvat on lavastettu jälkikäteen. Sain patteripedin Cafun synnyinkodista, missä kissat eivät olleet siitä innostuneet. Patteripetejähän saa ostettua valmiina ties mistä, mutta tämä on kotitekoinen versio. Tämän makuupaikan pohjana on puulevy, jonka päälle on kiinnitetty niiteillä ohut vaahtomuovikappale pehmusteeksi. Sen päälle oli nidottu vaaleansinistä plyysikangasta. Makuupaikka on ruuvattu kiinni "puuhenkseleihin", joiden koukut (pehmustettu sisäpuolelta patterin suojaamiseksi) asettuvat patterille.

Sininen ei valitettavasti soinnu kotini sisustukseen, joten päätin tuunata petiä hieman. Siispä ostin kangaskaupasta sopivankokoisen palasen pehmeää teddykangasta. Kotona irrotin aluksi petiosaa ja patteriin kiinnittyvää osaa yhdessä pitävät ruuvit. Näin sain petilaudan erilleen päällystämistä varten. Sitten kiskoin alkuperäisen päällisen niittit pihdeillä irti, leikkasin oman kankaani oikeaan muotoon (suorakaiteen kulmista nelikulmiot pois, niin taittelu onnistui siististi) ja nidoin sen tilalle. Ja kas, peti muuttui vähällä vaivalla paljon omemman näköiseksi!

Osat irti toisistaan ja kankaan taitetut reunat niiteillä nurjalle puolelle. Mukana kuvassa hyvä kaverini niittipyssy.

Irrottamiani ruuveja en saanut takaisin paikoilleen ja dementikkona unohdin pyytää apua akkuporakoneen haltijalta (eli iskältä) samalla, kun verkotettiin parveke tänään. Tämän nyt ehtii onneksi laitella kuntoon myöhemminkin. Tärkeintä oli saada partsi kissaturvalliseksi ja hyttysverkko keittiön tuuletusikkunaan. Putoamisriskit on nyt onnellisesti minimoitu.

Tältä patteripeti näyttää valmiina. Leikitään, että osat on jo ruuvattu kiinni toisiinsa.