Hiljaiselosta

Blogi on ollut hiljaa viime aikoina, koska sain neljäksi kuukaudeksi töitä kotipaikkakunnaltani. Tämä tarkoitti kauhean kamalastin pakkaamista sekä muuttamista äidin ja pikkusiskon luokse Savoon heinäkuun loppuun saakka - kera kissan, tietenkin. Oiva ei ole ollut muutoksesta millänsäkään. Tykkää vaan, kun on enemmän tilaa ja ihmisiä, joilta varastaa voileipäkinkut saada huomiota.

Täällä saa kiipeillä pihapihlajassa. Sekin on Oivan mielestä kivaa.

Tällainen pieni selittelypostaus. Kyllä mä vielä tänne päivittelen juttuja Oivasta, mutta koska teen (tai ainakin mun pitäisi tehdä) gradua ja muutamia esseitä sen ohella, että kaitsen taaperolaumaa 38,25 tuntia viikossa, juttuja voi tulla aika harvakseltaan. Mutta no worries, täällä ollaan ja hyvin voidaan!

"Tykkään kyläillä mummun ja tädin luona, vaikka joudunkin olemaan enemmän sylissä kuin Jyväskylässä ja kestämään tämmöistä höpsöä hassuttelua."

Terminaattori, karvanaattori, furminaattori

Kevään kunniaksi meillä on alkanut karvanlähtöaika ihan aikuisten oikeesti. Pentuna Oivasta ei irronnut nimeksikään haivenia, mutta nyt riittää, että pikkuisen silittää, niin Oivan selälle kasaantuu kerros irtokarvoja.

Tilanne aamupaijailun jälkeen. Ai miten niin Oivasta lähtee karvaa?

Vaikka tottahan kissan kanssa karvanlähtö kuuluu asiaan, niin päätin, että nyt on oikea hetki kokeilla karvaterminaattoria, eli furminaattoria. Kyseinen tehoharava tuli tänään ruokien mukana zooplussalta ja pääsi heti kokeiluun.

"Mikä tää on?"

Muovipakkauksen auki taisteleminen aiheutti Oivassa kinuavan "olen söpö, anna ruokaa"-reaktion. Pettymys mahtoi olla melkoinen, kun muovin alta ei paljastunut nameja, vaan ihmeellinen muovimetallikummajainen.

"Häh? Enhän mä tota voi syödä!"

Aloitin furminaattorikokeilun sipaisemalla Oivaa muutaman kerran vanhalla tutulla harjalla, sillä Oiva tykkää harjaamisesta kehräykseen asti. Sitten vaihdoin furminaattoriin. Oiva ei ollut millänsäkään ja saadessaan pikkucosmia (osiksi pilkottuja cosman nameja) käsittelyn aikana, hyrrääminen alkoi tuttuun tapaan.

Tein aika kevyen ensifurminoinnin, etten vahingossa nyhtäisi liikaa aluskarvaa irti. Oivan turkki on sen verran ohut ja silkkinen, etten halunnut riskeerata kaljuja läiskiä innostumalla liikaa. Superkampaa ei tarvinnut kuin kevyesti kuljettaa turkin läpi ja niinkin lähti hyvät määrät pohjavillaa. Siiviläpäänä tosin unohdin ottaa kuvan postuneesta irtokarvasta pöyheässä muodossa, mutta havainnollistan pölinää esittelemällä housuihini tarttuneen muodikkaan turkiskuosin ja lähtökarvasta tiivistyneen palleron (jonka Oiva olisi halunnut fiksuna poikana syödä...).

Onneksi tämä ei ole normaali tilanne Oivan paijaamisen jälkeen.

Aikainen pääsiäismuna.

Ainakin ensikokeilun perusteella hyvä hankinta! Eiköhän tällä vähene jatkuva variseminen, eikä Oivelon tarvitse nieleskellä kaikkea irtokarvaa peseytyessään.

Juo omasta lasistas!

Oiva jäi kiinni itse teosta.

Busted!

Muistutuksena niille, jotka harkitsevat abyn hankintaa: Kaikki, mikä on sun lasissa tai lautasella, on parempaa, kuin kissan oma. Oivalla siis on ruokailupaikallaan ihan samanlainen lasi, josta juoda ja johon olin aamulla vaihtanut veden. Janon hetkellä mun lasissa lilluva H2O maistui vaan niin paljon paremmalta.

"Mutku tää oli lähempänä. Älä niuhota!"

Noh, onhan se hyvä, että Oiva muistaa käydä juomassa välillä. Vois kuitenkin mieluummin hörppiä omista astioistaan.

Erilainen bussimatka

Hiihtolomaviikolla Oiva joutui taas kärsimysten tielle, kun matkattiin julkisilla Pohjois-Savoon emännän kotikonnuille. Alkuosuus oli pahin, koska paikallisbusseissa kuuluu liian kova meteli. Oiva osallistuu mökään huutamalla matkalaatikostaan kurkku suorana. Silloin aina hiljenee hetkeksi, kun bussi pysähtyy noukkimaan lisää ihmisiä kyytiin tai liikennevaloihin, mutta kun moottori hurisee liikkeessä kovemmin, Oiva ei tykkää ollenkaan ja ilmoittaa asian avoimesti. Vajaa kymmenen minuuttia vihreässä kauhuautossa oli pitkä aika, mutta siitä selvittiin hengissä jälleen.

Olis ollut paljon kivempaa jäädä kotiin nukkumaan.

Seuraavaksi matka jatkui lyhyen kävelyosuuden jälkeen pidemmän matkan linja-autossa. Kysyin kyytiin noustessa kuskilta, olisiko ok pitää kissaa matkan aikana sylissä ja ilokseni sain luvan, kunhan istuisimme peräpenkeissä (allergiajärjestely on, että eläimet kulkevat bussin taka-osassa). Oiva huuteli tuttuun tapaan boksistaan heti, kun moottori käynnistyi, joten päätin jo alkumatkasta avata ikkunanpuoleiselle penkille nostetun boksin oven, jolloin Oiva pystyi kävelemään syliini. Siinä se sitten matkusti melkein koko matkan. Välillä piti yrittää nousta kantokopan päälle katselemaan ikkunasta ulos, mutta palautin sen aina takaisin syliin. Toisinaan Oiva kävi pyörähtämässä kopassaan, jossa piti huudella epämukavuudesta kovaan ääneen, kunnes neropää tajusi kääntyä ympäri ja tulla takaisin mamman syliin istumaan.

Kyllähän Oiva jutteli närkästyneesti näinkin, mutta ei yhtä tiheästi, kuin kopassa matkustaessaan. Ja mun mielestä näin oli kivempaa, koska näin Oivan ja pystyin seuraamaan, ettei se ollut paniikin partaalla - vain tyytymätön. Kun oltiin matkattu tunnin verran, Oiva asettui kantokoppaansa makuulle. Reppana oli jo viittä vaille nukahtamaisillaan, mutta ihan vain periaatteen vuoksi piti yrittää komentaa lopettamaan kauhea kyyti.

Matka meni siis kaiken kaikkiaan yllättävän mukavasti! Jatkossakin aion hyödyntää sylimetodia, kun se selvästi on Oivasta mukavampaa, kuin koppibusseilu. Lisäksi sain ilokseni kuulla linkun etuosassa istuneelta helposti bussipahoinoivalta siskoltani, ettei Oivan ääni ollut kuulunut sinne asti ollenkaan, jes!

Iloa auringosta

Tänään oli ulkona mukavan aurinkoinen päivä. Hyödynnettiin tilanne aamupäivällä pukeamalla Oivalle valjaat päälle ja lähtemällä pihalle. Oiva vietti suurimman osan noin 45 minuutin ulkoilusta istuskelemalla aurinkoisen seinustan portaalla. Siinä oli lämmin paikka ihmetellä maailman menoa, tuijottaa ohi kulkenutta postinjakajaa tuimasti ja kuunella lintujen ääniä.

"Tässä pönötän minä."

Iltapäivällä, kun aurinko vielä paistoi kirkkaasti keittiön ikkunasta sisälle, keksin toisenkin tavan ottaa ilon irti ulkona välkkyvästä valoilmiöstä.

Pienestä peilistä lattialle heijastettu valoläiskä oli kiinostavin saalis pitkään aikaan. Kun leikki lopetettiin, Oiva jäi huutelemaan valopilkun perään ja etsi sitä keittiöstä pitkän tovin. Mun pikku reppana. <3

Akateeminen apupoika

Oiva auttoi mua opiskelussa yhtena iltana. Kirjoitin prosessidraamasuunnitelmaa draamakasvatuksen perusointja varten ja Oiva osallistui teoriakirjan hyödyntämiseen kissamaiseen tapaansa.

Ison aukeaman päällä on hyvä pötköttää.

Teoriakirjallisuus voi välillä olla juuri näin "kiinnostavaa".

Avustaja hoiti hommansa hyvin: tuli kiitettävä arvosana ja pääsin kokeilemaan prosessidraamani ohjaamista eilen ryhmän kanssa. Oli hauskaa!

Akateemisuus on rankkaa! Opiskelun jälkeen oli mukava käpertyä unosille mamman viereen.

P.S. Ensi lauantaina 14.2. käyn ihmettelemässä ja ihailemassa kissoja Kes-Kisin näyttelyssä Jyväskylässä. Oiva ei tällä kertaa pääse mukaan, mutta jos tiedät olevasi Killerillä tuolloin, niin hihkaise. Voin tulla nykäisemään hihasta ja kyselemään kuulumisia. :)

Viiden haaste

Kissankujeita-blogin Sonja haastoi minut viiden haasteeseen. Tänään on siis historiallinen hetki: tämän blogin ensimmäinen haastepostaus ikinä. Tarkoituksensa on vastata viiteen haastajan esittämään kysymykseen, keksiä viisi omaa kysymystä ja haastaa viisi bloggaajaa vastaamaan niihin. Aloitetaan mun vastauksilla Sonjalta saatuihin kysymyksiin.

1. Mitä pelkäät tällä hetkellä?
Jämähtämistä. Että vaikka viiden vuoden kuluttua löydän itseni tasan samasta pisteestä, missä olen nyt. En myönnä, että tällä olisi tekemistä lähestyvien 25-v synttäreiden kanssa.

2. Lempiruokasi?
Niitä on paljon. Maukas arkiruoka on hyvää. Yksi lemppareista on iskän savustama lohi kera perunamuusin ja salaatin.

3. Millaisia asusteita käytät, vai käytätkö niitä ollenkaan?
Rannekelloa, korvakoruja, kaulahuiveja, noin kolmea omistamaani laukkua (en yhtaikaa) ja kylmällä säällä pipoa ja hanskoja. Joskus tosi harvoin kaulakoruja.

4. Minkä väriseksi et ikimaailmassa värjäisi hiuksiasi?
Kulahtaneeksi mustaksi, blondiksi, siniseksi, pinkiksi tai muuksi luonnottoman räikeäksi. Oikeastaan kaikki kylmät sävyt voi mennä tälle listalle kans, koska ne ei sovi mulle. Tekee mieli listata tähän myös punainen, koska vaikka se muuten on ihana, siitä ei pääse eroon kuin leikkaamalla - nimimerkillä oman värin takaisinkasvattaminen menossa.

5. Millaiset ovat mielestäsi täydelliset villasukat?
Oikean kokoiset, väreiltään lämpimät tai kirkkaan pirteät. Vartta saa olla reilusti yli nilkan. Lankojen päättelyjen pitää olla sellaiset, ettei mihinkään ole jäänyt ikävästi jalkaan tuntuvaa muhkurakohtaa, eikä kantapään tienoilla ole reikiä. Parhaita villasukkia oli mummon tekemät, mutta nykyään on tyytyminen itse neulottuihin.

Aiheeseen liittymätön kuva, jossa Oiva on oma tyynynsä.

Sitten niihin minun laatimiini viiteen kysymykseen:
1. Oliko sinulla lapsena lemppariunilelua? Jos oli, millainen ja mikä sen nimi oli?
2. Mistä teostasi/saavutuksestasi olet ylpeä?
3. Jos ajassa matkustaminen olisi mahdollista, missä ajassa vierailisit?
4.  Mikä elokuva on saanut sinut itkemään eniten?
5. Mikä on sitkein korvamatolaulusi ts. mikä laulu jää soimaan päähäsi pahiten?

Haastan seuraavien blogien omistajat: Kollinkoukkuja, Pajunkissa ja Nokitassu, Puskis, Foxkiss ja Burman hurmaa.