lauantai 16. elokuuta 2014

Pikkunikkarointia

Esittelen kissaisampia aiheita odotellessa pari ennen kissan saapumista (tästähän voisi kehitellä jonkin hienon lyhenteen, vaikka eks niinkuin on eaa ja eKr) toteutettuun pikkuprojektiin.

Asumuksessani ei ole tuulikaappia, vaan ulko-oven jälkeen on heti sisempi ovi, sitten eteinen. Eteisestä puolestaan on esteetön yhteys kaikkialle paitsi kylppäriin. Eteisen sisempi ovi ei pysy kiinni, joten varustin sen kissaa ajatellen hakasella. Vaikka oven kielet eivät olisikaan löysällä, aby varmaan oppisi hyvin pian avaamaan sen kahvaan loikkaamalla. Jotta kissa ei juoksisi kotiin tullessa ihan niin helpolla ohitseni rappukäytävään, hakanen on taktisesti rapun puolella. Näin ulko-ovea avatessa ei tarvitse pelätä kissan juoksevan äkkiarvaamatta karkuteille. Haan vapauttaminen antaa pienen valmistautumishetken siihen, jos vastaan on pyrähtämässä katti pää viidentenä jalkana.
Ihan tavallinen pieni hakanen.
Kiinnitys onnistui perinteisin menetelmin. Ensin pikkuiset merkit lyijykynällä oikealle korkeudelle, toisena sopivankokoisella naulalla reiät merkittyihin kohtiin. Naula irti ja ruuvailemaan hakasen renkuloita paikalleen. Vaikuttaa toimivalta ratkaisulta kuivaharjoittelun perusteella. Tosin rehellisyyden nimissä en ole vielä keksinyt, miten tulen pääsemään ovesta ulos ja sisään täyden pyykkikorin kanssa antamatta kissalle livistysmahdollisuutta. Se selviää ehkä syyskuun aikana.

Toinen kissaliittännäinen käsityöprojekti oli patteripedin päällysteen vaihtaminen. Kuvat on lavastettu jälkikäteen. Sain patteripedin Cafun synnyinkodista, missä kissat eivät olleet siitä innostuneet. Patteripetejähän saa ostettua valmiina ties mistä, mutta tämä on kotitekoinen versio. Tämän makuupaikan pohjana on puulevy, jonka päälle on kiinnitetty niiteillä ohut vaahtomuovikappale pehmusteeksi. Sen päälle oli nidottu vaaleansinistä plyysikangasta. Makuupaikka on ruuvattu kiinni "puuhenkseleihin", joiden koukut (pehmustettu sisäpuolelta patterin suojaamiseksi) asettuvat patterille.

Sininen ei valitettavasti soinnu kotini sisustukseen, joten päätin tuunata petiä hieman. Siispä ostin kangaskaupasta sopivankokoisen palasen pehmeää teddykangasta. Kotona irrotin aluksi petiosaa ja patteriin kiinnittyvää osaa yhdessä pitävät ruuvit. Näin sain petilaudan erilleen päällystämistä varten. Sitten kiskoin alkuperäisen päällisen niittit pihdeillä irti, leikkasin oman kankaani oikeaan muotoon (suorakaiteen kulmista nelikulmiot pois, niin taittelu onnistui siististi) ja nidoin sen tilalle. Ja kas, peti muuttui vähällä vaivalla paljon omemman näköiseksi!
Osat irti toisistaan ja kankaan taitetut reunat niiteillä nurjalle puolelle. Mukana kuvassa hyvä kaverini niittipyssy.

Irrottamiani ruuveja en saanut takaisin paikoilleen ja dementikkona unohdin pyytää apua akkuporakoneen haltijalta (eli iskältä) samalla, kun verkotettiin parveke tänään. Tämän nyt ehtii onneksi laitella kuntoon myöhemminkin. Tärkeintä oli saada partsi kissaturvalliseksi ja hyttysverkko keittiön tuuletusikkunaan. Putoamisriskit on nyt onnellisesti minimoitu.
Tältä patteripeti näyttää valmiina. Leikitään, että osat on jo ruuvattu kiinni toisiinsa.

11 kommenttia:

  1. Meilläkään ei ole tuulikaappia, muttei myöskään mitään ylimääräisiä ovia ulko-oven yhteydessä. Onneksi meidän Hugo-aby ei kuitenkaan halua vapaaehtoisesti oman kodin ulkopuolelle koska se pelkää ulkoilua, joten ei tarvitse pelätä että kissa juoksisi oven raosta! Jade-mettis ei myöskään tykkää ulkoilla täällä kaupungissa niin paljoa että karkaisi sinne yksinään..

    Muistelen että eräs tuttuni kertoi joskus, että hän hämää abynsa pois ovelta heittämällä raksuja kissoille lähtiessä, jolloin ovella saa olla rauhassa kun kissat imuroivat herkkuja lattialta. Samaa kikkaahan voi käyttää myös sisään tullessa: ensin ovi raolleen ja heität herkkuja, ja sitten pyykkikorin kanssa huomaamattomasti sisään kun kissalla on muuta puuhaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkuheittelyt vois kyllä toimia. Toinen aika varma niksi voisi olla laserpisteellä hämääminen - tän opin My Cat From Hellistä. :D Saa nähdä, millaisen suhteen abypojuni luo ulko-oveen.

      Poista
  2. Laittelinkin jo tuohon edelliseen viestiin ihastelun (mutta viesti kai sitten hukkui jonnekin matkalla, ei mennyt läpi), että kissallasi on tosi kiva koti odottamassa! Kyllä olet huolellisesti valmistautunut.
    Pipsun ja Miirun Pirjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista! :) Olen ainakin kovasti yrittänyt valmistautua ja ottaa kissan huomioon kotia laittelemalla. Varmasti tulee silti vielä monta odottamatonta yllätystä, kunhan poitsu muuttaa mun luo.

      Poista
  3. Toivottavasti teille ei satu karkailuhalukasta kisua. :D Meillä on aina kisut ovella vastassa kun tulen kotiin, Haiku ihan oven suulla. Jos on paljon/isoa kantamusta niin työnnän kevyesti kantamuksella kissaa niin että se kipittää syvemmälle eteiseen pois tieltä.

    VastaaPoista
  4. Aika hyvä idea tuo haka oveen... Pitääpä miettiä jos itekkin moisen laittais varmuuden vuoksi.
    Hieno toi patteripeti ja kangas näyttää suorastaan kutsuvalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kangas oli ilahduttava löytö. Onneksi sain kaivettua sen pehmokangaskasasta, muuten olisin joutunut tyytymään harmaasävyiseen porokuvioon muiden kivojen puutteessa. :D Pölisi vain aivan mielettömästi alkuun, mutta armoton pudistelu tuuletusparvekkeella auttoi.

      Poista
  5. Hei, onnellista kissan odotusta! Ja kiva, että on uusi aktiivinen bloggaaja (oman blogin edellisestä päivityksestä on kohta 2 kk, *hups*). Tässähän ollaan melkein sukulaisia; mun Katla on Cafun ..öö.. täti (vai tätipuoli, kun on Cafun emon siskopuoli).

    Meillä kyllä tungetaan ovesta ulos rappuun, mutta eipä ne tosta pitkälle pääse kun asun ylimmässä kerroksessa, ja helppoa nuo on sitten houkutella tai paimentaa takaisin sisään. Laserpointteri on erityisen hyvä apuväline, sellaisen voisi laittaa myös avaimenperäksi niin olisi aina saatavilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ja kovasti tervetuloa lukijaksi. :) Ja oot kyllä ihan oikeassa, ettei rappukäytävästä kauhean moneen suuntaan pääse poukkoilemaan, joten paimennuksen luulisi onnistuvan täälläkin. Pitääkin ehkä laittaa laserosoitin avaimiin kiinni - tosi hyvä idea!

      Poista
  6. Todella hyvä idea tuo haka ULKOpuolelle. Meillä NeitiCassinen osaa avata ovet kahvaan hyppäämällä. Siksi me käänsimme tuulikaapin ovenkahvan aukeamaan "ylösalaisin" ja ulko-ovi on aina lukossa. Kahvan käännön jälkeen NeitiC ei ole vielä kertaakaan avannut tuulikaapin ovea... KOPKOPKOP

    VastaaPoista