Pihalla Oivan lempipuuhaa on vaania oravia ja lintuja sekä kytätä lähimetsässä päästäisten ja muiden pikkuvipeltäjien jälkiä ja nuuhkia niiden mahdollisia koloja. Minä sitten tuumasin viime markettiretkelläni, että voisi olla jännää katsoa, miten Oiva the metsämies suhtautuisi oikeaan jyrsijään. Ruokalihojen ohella hankin sitten kokeiluun pienen pakastehiirivainajan.
Noh, pääsin kotiin, käytin kissan ulkona ja annoin hiiren sulaa sen aikaa. Sisälle ehdittyämme tuli hetki asettaa otus Oivan arvioitavaksi.
Oiva katseli kiinnostuneena ja nuuhkutteli, kun avasin muovipussia.
 |
| Kummallinen uusi tuoksu. |
Sitten hiiri Oivan ruokalautaselle ja minä katsomaan jännittyneenä vierestä, mitä tapahtuisi. Muista kissablogeista olin lueskellut, että jotkut kissat menevät aivan pähkinöiksi ruokahiiristä tai -tipusista. Viskelevät niitä ilmaan ja murisevat syödessään. Odotin, että oma olohuoneleijonani paljastaisi villiytensä ja antaisi saaliille kyytiä.
 |
| Eksoottinen maistiainen valmiina. |
No, ei mennyt ihan niin. Oiva nuuhki otusta vähän. Nuolaisi pari kertaa hiiruskan häntää ja katsoi minua, kuin idioottia. Suurien silmien katse vaati selityksiä: Missä se ruoka oikein viipyi? Ei auttanut, vaikka häpäisin piipttäjävainajan liikuttelemalla sitä vähäsen Oivan edessä ja loppujen lopuksi pilkkomalla suupaloiksi. Oiva vain nuuhkaisi ja totesi syömäkelvottomaksi.
 |
| Laadunvalvojan arvio: en syö. |
Hukkaan meni hiiri. Vika oli varmaan siinä, että se oli valmiiksi kuollut. Elävällä olisi ollut jännempi leikkiä, mutta niin pitkälle ei tässä huushollissa mennä. Voi myös olla, että vaikka Oiva saisikin joskus metsästä elävän piiperöisen kiinni, poikaparka ei ehkä tietäisi, mitä sillä pitäisi tehdä nappaamisen jälkeen. Sisiliskon kanssa ainakin loppui mielenkiinto heti, kun saalis heittäytyi liikkumattomaksi. Sitten vain haisteltiin ja ihmeteltiin. Samaa puoltaa Oivan tapa metsästää leluja: syöksyy kohti, saattaa täpätä tassulla tai vähän kurmuuttaa, mutta usein juoksee suoriltaan vain läheltä ohi. Että joo. Ei olisi mun mussukasta oman ruokansa metsästäjäksi. Onneksi ei tarvitsekaan, sillä mamma tarjoilee hiiruskaa lihaisampia aterioita suoraan lautaselle.
Hihi, täällä kyllä noin pienet hiirut maistuu ihan mainiosti, mutta vähän isommat ei enää kelpaa. Tiput on kuitenkin ihan parasta mitä maa päällään kantaa, kannattais ehkä Oivallekkin kokeilla tarjota tipua. :D
VastaaPoistaEhkä joku kerta tarjoan. Jospa Oiva oliskin enemmän lintukissa, kun hiirikissa. :D
PoistaVoi Oiva! :D Meilläkään hiiriä ei oikein tajuta syödä, niillä vain leikitään. Mä en henkilökohtaisesti tykkää siitä että mitään raatoja viskellään ympäri kämppää, joten en sitten tarjoa niitä. :D
VastaaPoistaJoo, muakaan ei kauheesti houkuttele ajatus seinille lentelevistä raatoroippeista, joita sais sit siivota tapeteista. Sinänsä siis oikein hyvä, että ei hiiri kelvannut, niin ei tullut sotkua. Mut olishan se ollut hauskaa nähdä hurjien petokissan vaistojen herääminen. Oivalla ei vaan taida olla sellaisia... :D
PoistaPöpön reaktio hiirenpoikaseen oli ekalla kerralla aika sama :D Sitkeästi yrittämällä oppi kyllä niitä syömään, mutta ainoastaan yhden kerran on ihan kunnolla "saalillaan" leikkinyt ja silloin meinasi leikkimisen jälkeen jättää kuitenkin syömättä. Ostan mieluummin tipuja, jotka maistuvat paremmin, mutta ei niilläkään leikitä saatikka murista, kunhan vaan vetäistään naamariin kuin mikä tahansa muukin liha.
VastaaPoistaOnneksi lihoja voi syödä muutenkin kuin hiirinä, niin kelpaamattomuudesta ei tule ongelmaa. Mä en ajatellut yrittää totuttaa Oivaa tän kummemmin hiiriin, kun ei niitä hintansa puolesta kuitenkaan tulisi ostettua kuin satunnaisiksi välipaloiksi. Oiva syö kaiken muun niin mukisematta, että saa mun puolesta nirsoilla jyrsijöiden suhteen ihan vapaasti. :D Saa nähdä testataanko mekin tipua joskus.
PoistaSama reaktio meidänkin kissoilla. Hiirtä ei tosin taidettu edes nuolaista...
VastaaPoistaSelvästi liian epäilyttävää kamaa syötäväksi.
PoistaHöh, onneksi Oivan ei tarvitse saalistaa omia ruokia. :D Rakun kanssa sama juttu, ei kiinnosta. Tytöt tykkäävät leikkiä hiirellä ja etenkin Haikulla menee kunnon petomoodi päälle, mutta Rakulle ei ole maistunut tässä vähintään parin vuoden yrittämisellä edes muun ruuan sekaan paloiteltu pinkki. Tässä kesän aikana pyöritteli ensimmäistä kertaa pientä karvaista hiirupoikasta suussaan, mutta siihen se jäi. :D En ota Rakulle omaa hiirtä sulamaan, mutta kun noita pikkuhiiriä tarjoan tytöille kerrallaan vähintään 2 per naama, niin välillä tulee kokeiltua Rakullekin olisiko kiinnostunut viimein maistamaan.
VastaaPoistaHiiri ei oikein meilläkään uponnut silloin kun joskus kokeiltiin. Nykyajan kaupunkilaiskissat eivät vaan enää tunnista sitä aitoa ja alkuperäistä ruokaa.. ja ehkä ihan hyväkin niin. :) Ja tosiaan sellainen vikkelä ja piipittävä voisi olla paljon houkuttelevampi.
VastaaPoista