Terminaattori, karvanaattori, furminaattori

Kevään kunniaksi meillä on alkanut karvanlähtöaika ihan aikuisten oikeesti. Pentuna Oivasta ei irronnut nimeksikään haivenia, mutta nyt riittää, että pikkuisen silittää, niin Oivan selälle kasaantuu kerros irtokarvoja.

Tilanne aamupaijailun jälkeen. Ai miten niin Oivasta lähtee karvaa?

Vaikka tottahan kissan kanssa karvanlähtö kuuluu asiaan, niin päätin, että nyt on oikea hetki kokeilla karvaterminaattoria, eli furminaattoria. Kyseinen tehoharava tuli tänään ruokien mukana zooplussalta ja pääsi heti kokeiluun.

"Mikä tää on?"

Muovipakkauksen auki taisteleminen aiheutti Oivassa kinuavan "olen söpö, anna ruokaa"-reaktion. Pettymys mahtoi olla melkoinen, kun muovin alta ei paljastunut nameja, vaan ihmeellinen muovimetallikummajainen.

"Häh? Enhän mä tota voi syödä!"

Aloitin furminaattorikokeilun sipaisemalla Oivaa muutaman kerran vanhalla tutulla harjalla, sillä Oiva tykkää harjaamisesta kehräykseen asti. Sitten vaihdoin furminaattoriin. Oiva ei ollut millänsäkään ja saadessaan pikkucosmia (osiksi pilkottuja cosman nameja) käsittelyn aikana, hyrrääminen alkoi tuttuun tapaan.

Tein aika kevyen ensifurminoinnin, etten vahingossa nyhtäisi liikaa aluskarvaa irti. Oivan turkki on sen verran ohut ja silkkinen, etten halunnut riskeerata kaljuja läiskiä innostumalla liikaa. Superkampaa ei tarvinnut kuin kevyesti kuljettaa turkin läpi ja niinkin lähti hyvät määrät pohjavillaa. Siiviläpäänä tosin unohdin ottaa kuvan postuneesta irtokarvasta pöyheässä muodossa, mutta havainnollistan pölinää esittelemällä housuihini tarttuneen muodikkaan turkiskuosin ja lähtökarvasta tiivistyneen palleron (jonka Oiva olisi halunnut fiksuna poikana syödä...).

Onneksi tämä ei ole normaali tilanne Oivan paijaamisen jälkeen.

Aikainen pääsiäismuna.

Ainakin ensikokeilun perusteella hyvä hankinta! Eiköhän tällä vähene jatkuva variseminen, eikä Oivelon tarvitse nieleskellä kaikkea irtokarvaa peseytyessään.

Juo omasta lasistas!

Oiva jäi kiinni itse teosta.

Busted!

Muistutuksena niille, jotka harkitsevat abyn hankintaa: Kaikki, mikä on sun lasissa tai lautasella, on parempaa, kuin kissan oma. Oivalla siis on ruokailupaikallaan ihan samanlainen lasi, josta juoda ja johon olin aamulla vaihtanut veden. Janon hetkellä mun lasissa lilluva H2O maistui vaan niin paljon paremmalta.

"Mutku tää oli lähempänä. Älä niuhota!"

Noh, onhan se hyvä, että Oiva muistaa käydä juomassa välillä. Vois kuitenkin mieluummin hörppiä omista astioistaan.

Erilainen bussimatka

Hiihtolomaviikolla Oiva joutui taas kärsimysten tielle, kun matkattiin julkisilla Pohjois-Savoon emännän kotikonnuille. Alkuosuus oli pahin, koska paikallisbusseissa kuuluu liian kova meteli. Oiva osallistuu mökään huutamalla matkalaatikostaan kurkku suorana. Silloin aina hiljenee hetkeksi, kun bussi pysähtyy noukkimaan lisää ihmisiä kyytiin tai liikennevaloihin, mutta kun moottori hurisee liikkeessä kovemmin, Oiva ei tykkää ollenkaan ja ilmoittaa asian avoimesti. Vajaa kymmenen minuuttia vihreässä kauhuautossa oli pitkä aika, mutta siitä selvittiin hengissä jälleen.

Olis ollut paljon kivempaa jäädä kotiin nukkumaan.

Seuraavaksi matka jatkui lyhyen kävelyosuuden jälkeen pidemmän matkan linja-autossa. Kysyin kyytiin noustessa kuskilta, olisiko ok pitää kissaa matkan aikana sylissä ja ilokseni sain luvan, kunhan istuisimme peräpenkeissä (allergiajärjestely on, että eläimet kulkevat bussin taka-osassa). Oiva huuteli tuttuun tapaan boksistaan heti, kun moottori käynnistyi, joten päätin jo alkumatkasta avata ikkunanpuoleiselle penkille nostetun boksin oven, jolloin Oiva pystyi kävelemään syliini. Siinä se sitten matkusti melkein koko matkan. Välillä piti yrittää nousta kantokopan päälle katselemaan ikkunasta ulos, mutta palautin sen aina takaisin syliin. Toisinaan Oiva kävi pyörähtämässä kopassaan, jossa piti huudella epämukavuudesta kovaan ääneen, kunnes neropää tajusi kääntyä ympäri ja tulla takaisin mamman syliin istumaan.

Kyllähän Oiva jutteli närkästyneesti näinkin, mutta ei yhtä tiheästi, kuin kopassa matkustaessaan. Ja mun mielestä näin oli kivempaa, koska näin Oivan ja pystyin seuraamaan, ettei se ollut paniikin partaalla - vain tyytymätön. Kun oltiin matkattu tunnin verran, Oiva asettui kantokoppaansa makuulle. Reppana oli jo viittä vaille nukahtamaisillaan, mutta ihan vain periaatteen vuoksi piti yrittää komentaa lopettamaan kauhea kyyti.

Matka meni siis kaiken kaikkiaan yllättävän mukavasti! Jatkossakin aion hyödyntää sylimetodia, kun se selvästi on Oivasta mukavampaa, kuin koppibusseilu. Lisäksi sain ilokseni kuulla linkun etuosassa istuneelta helposti bussipahoinoivalta siskoltani, ettei Oivan ääni ollut kuulunut sinne asti ollenkaan, jes!