Blogi on ollut käytännöllisesti katsottuna koomassa (taas) johtuen meidän huushollin arkeen suuresti vaikuttaneesta seikasta: mami aloitti työt. Toisin sanoen, kun tulen illalla kotiin, aika kuluu pitkälti jaksamistason tasaamiseen lepäämällä. Kun siinä ohessa on pitänyt huolta sosiaalisesta elämästään ja kodin sekä kissojen hoidosta, blogin kirjoittaminen on jäänyt.
Kissojen arkeen työkuviot ovat vaikuttaneet ennen kaikkea niin, että olen vähemmän kotona. Oivasta ja Jalosta on onneksi seuraa toisilleen ja ne aktivoivat toinen toisiaan rymyämisen merkeissä poissaollessani (tästä kielivät päivän aikana siirtyilleet matot) ja ympäri kämppää kuljeskelleista leluista päätellen ainakin Jalo on harrastanut saalistustakin siinä ohessa. Kun minä olen muualla, on lähellä onneksi velikulta, jolta saa pusuja ja halauksia.
 |
| Oma veli on iiiihana! |
Kissojen kannalta tylsintä arjen muutoksessa on taatusti ollut ulkoilun
väheneminen. Kun olen ensin viettänyt töissä 1-3 tuntia pihalla tenavien
kanssa ja kun työmatkan pituuskin venyy busseilla kulkiessa
odotuksineen vajaaseen tuntiin, eka ajatus kotiin tullessa ei ole lähteä
töröttämään pihalle kissojen kanssa - varsinkaan, kun kelit ovat
kylmenneet ja kaikki jäätymisen estävät ulkoseisoskelukamppeeni ovat nyt
päiväkodilla. Olen lohduttautunut ajatelemalla, että eivätpähän
pojatkaan palele, vaikka Oivaa nyt ei ole ennenkään haitannut
pieni kylmyys. Tosin, kun itsenäisyyspäivän tienoilla sitten vein poikia pihalle, kumpikin kitisi heti takaisin sisälle pääsyä, koska oli niin KYLYMÄ! Haha, nössöt. :D Pihaseikkailujen sijaan olen aktivoinut Oivaa ja Jaloa mm. namijahdilla,
leikkihetkillä ja laserpisteellä. Naksuteltukin on vähäsen ja
Jalo-oveluus on mennyt jo hoksaamaan enimmäkseen isoveikkaa
katselemalla, miten istutaan, pyöritään, annetaan tassua ja noustaan
takajaloille namin perässä.
 |
| Kaapin päällä on kivempaa, kuin ulkona kylmässä. |
 |
| Viltin päällä oli kans lämmintä ja mukavaa. |
Hieman odottamatonta on ollut se, että kasvanut kateissa oloni on tehnyt Oivasta pusupojan. Kaipa se on todennut, että kun en ole koko aikaa maisemissa, kannattaa pestä mun naama vähintään aamuisin aamupalaa odottaessa ja saapuessani kotiin. Pussailu ei ole ennen kuulunut Loivelon tyyliin, kuin erityistilanteissa (ts. suukkotemppuna tai ohimennen, jos olen ollut kauan muualla). Joko hellyysmosterius on lisääntynyt, tai sitten Oiva vain on tajunnut tykkäävänsä kasvorasvani mausta.
Jalo on kuluneen ajan puitteissa kasvanut lisää ja muuttunut pikkupennusta nulikaksi. Enää ei heittäydytä selälleen lattialle kaikkien eteen ja isoveikalle laitetaan aiempaa enemmän vastaan painien lomassa. Ruokahalu on loppumaton ja mamman ruokia vaaditaan itselle aina, kun koitan syödä. Lautastani kalastellaan nykysin myös tassukurkotuksilla ja auta armias, kun Floora-paketin kansi aukeaa! Jalo menee siitä sekaisin ja yrittää hanakasti päästä syömään KAIKEN levitteen, oli se sitten paketissa, kannessa, leivän päällä tai sormenpäissä. Pilkkupoika on edelleen Oivaa pienempi. Viime punnituksen mukaan Jalo painaa jo 3,8kg. Pian se kuroo jäljellä olevan 300g:n massaeron umpeen ja hujahtaa Oivasta ohi.
 |
| Iso pojan nulikka jo. |
Tiivistettynä, meillä menee hyvin, vaikka blogihiljaisuutta on varmasti jatkossakin luvassa. Mutta eipä monen kuukauden pävitysvälit ole tässä tässä osoitteessa mitenkään ennenkuuumattomia. :D
 |
| Jalo haluaa muistuttaa, että on blogikoomasta huolimatta edelleen tosi ihana ja söpö. |
