perjantai 9. joulukuuta 2016

Jälleen kerran työt = blogikooma

Blogi on ollut käytännöllisesti katsottuna koomassa (taas) johtuen meidän huushollin arkeen suuresti vaikuttaneesta seikasta: mami aloitti työt. Toisin sanoen, kun tulen illalla kotiin, aika kuluu pitkälti jaksamistason tasaamiseen lepäämällä. Kun siinä ohessa on pitänyt huolta sosiaalisesta elämästään ja kodin sekä kissojen hoidosta, blogin kirjoittaminen on jäänyt.

Kissojen arkeen työkuviot ovat vaikuttaneet ennen kaikkea niin, että olen vähemmän kotona. Oivasta ja Jalosta on onneksi seuraa toisilleen ja ne aktivoivat toinen toisiaan rymyämisen merkeissä poissaollessani (tästä kielivät päivän aikana siirtyilleet matot) ja ympäri kämppää kuljeskelleista leluista päätellen ainakin Jalo on harrastanut saalistustakin siinä ohessa. Kun minä olen muualla, on lähellä onneksi velikulta, jolta saa pusuja ja halauksia.
Oma veli on iiiihana!
Kissojen kannalta tylsintä arjen muutoksessa on taatusti ollut ulkoilun väheneminen. Kun olen ensin viettänyt töissä 1-3 tuntia pihalla tenavien kanssa ja kun työmatkan pituuskin venyy busseilla kulkiessa odotuksineen vajaaseen tuntiin, eka ajatus kotiin tullessa ei ole lähteä töröttämään pihalle kissojen kanssa - varsinkaan, kun kelit ovat kylmenneet ja kaikki jäätymisen estävät ulkoseisoskelukamppeeni ovat nyt päiväkodilla. Olen lohduttautunut ajatelemalla, että eivätpähän pojatkaan palele, vaikka Oivaa nyt ei ole ennenkään haitannut pieni kylmyys. Tosin, kun itsenäisyyspäivän tienoilla sitten vein poikia pihalle, kumpikin kitisi heti takaisin sisälle pääsyä, koska oli niin KYLYMÄ! Haha, nössöt. :D Pihaseikkailujen sijaan olen aktivoinut Oivaa ja Jaloa mm. namijahdilla, leikkihetkillä ja laserpisteellä. Naksuteltukin on vähäsen ja Jalo-oveluus on mennyt jo hoksaamaan enimmäkseen isoveikkaa katselemalla, miten istutaan, pyöritään, annetaan tassua ja noustaan takajaloille namin perässä.
Kaapin päällä on kivempaa, kuin ulkona kylmässä.
Viltin päällä oli kans lämmintä ja mukavaa.
Hieman odottamatonta on ollut se, että kasvanut kateissa oloni on tehnyt Oivasta pusupojan. Kaipa se on todennut, että kun en ole koko aikaa maisemissa, kannattaa pestä mun naama vähintään aamuisin aamupalaa odottaessa ja saapuessani kotiin. Pussailu ei ole ennen kuulunut Loivelon tyyliin, kuin erityistilanteissa (ts. suukkotemppuna tai ohimennen, jos olen ollut kauan muualla). Joko hellyysmosterius on lisääntynyt, tai sitten Oiva vain on tajunnut tykkäävänsä kasvorasvani mausta.

Jalo on kuluneen ajan puitteissa kasvanut lisää ja muuttunut pikkupennusta nulikaksi. Enää ei heittäydytä selälleen lattialle kaikkien eteen ja isoveikalle laitetaan aiempaa enemmän vastaan painien lomassa. Ruokahalu on loppumaton ja mamman ruokia vaaditaan itselle aina, kun koitan syödä. Lautastani kalastellaan nykysin myös tassukurkotuksilla ja auta armias, kun Floora-paketin kansi aukeaa! Jalo menee siitä sekaisin ja yrittää hanakasti päästä syömään KAIKEN levitteen, oli se sitten paketissa, kannessa, leivän päällä tai sormenpäissä. Pilkkupoika on edelleen Oivaa pienempi. Viime punnituksen mukaan Jalo painaa jo 3,8kg. Pian se kuroo jäljellä olevan 300g:n massaeron umpeen ja hujahtaa Oivasta ohi.
Iso pojan nulikka jo.
Tiivistettynä, meillä menee hyvin, vaikka blogihiljaisuutta on varmasti jatkossakin luvassa. Mutta eipä monen kuukauden pävitysvälit ole tässä tässä osoitteessa mitenkään ennenkuuumattomia. :D
Jalo haluaa muistuttaa, että on blogikoomasta huolimatta edelleen tosi ihana ja söpö.

10 kommenttia:

  1. Kiva kuulla teidän kuulumisia pitkästä aikaa! Ihania kuvia, kiva nähdä toisistaan tykkääviä kisuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jalo ja Oiva ne osaa veljessöpöilyn taidon. <3

      Poista
  2. Onpas Jalo kasvanut ja komistunut entisestään! :) Ja Oiva hempeytynyt! <3 Työn, bloggaamisen ja kaiken muun mahduttaminen elämään yhtä aikaa on kieltämättä aikamoinen tehtävä, jonka kanssa itsekin aina kamppailen. Mutta pääasia, että aina välillä tulee kuvia ja kuulumisia. Mukavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa tässä vielä jonkun postauksen ennen vuoden vaihtumista saisi aikaiseksi. :D Mukavaa joulun odotusta sinnekin!

      Poista
  3. Ihana kuulla teistä ja että teillä menee hyvin! :) Täälläkin on työt vaikuttaneet bloggailuun koko vuoden ja harmillisesti eritoten toisten blogien kommentointiin. Harmittaa kun välillä saa kahlata jopa 1,5 viikon edestä julkaisuja läpi ja kommentit tulee "vähän" myöhässä. :D Mutta samaa ongelmaa on näkynyt olevan myös muilla.

    Onpa Jalo kasvanut ja Oivalla mahtava metrihäntä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aika totaalisesti tippunut muide blogien kommentoinista. Lueskella sentään jaksaa toisinaan. :)

      Poista
  4. Hei kiva kuulla teistä!
    ei blogipäivityksistä kannata mitään stressiä ottaa, päivittelee silloin kun siltä tuntuu. Näin meilläkin toimitaan :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat ihanat veljesrakkauskissat <3 Kiva kuulla kuulumisia ja nähdä, kuinka Jalo on kasvanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalo on hujahtanut isoksi pojaksi salakavalan nopeasti :D

      Poista