Iloa auringosta

Tänään oli ulkona mukavan aurinkoinen päivä. Hyödynnettiin tilanne aamupäivällä pukeamalla Oivalle valjaat päälle ja lähtemällä pihalle. Oiva vietti suurimman osan noin 45 minuutin ulkoilusta istuskelemalla aurinkoisen seinustan portaalla. Siinä oli lämmin paikka ihmetellä maailman menoa, tuijottaa ohi kulkenutta postinjakajaa tuimasti ja kuunella lintujen ääniä.

"Tässä pönötän minä."

Iltapäivällä, kun aurinko vielä paistoi kirkkaasti keittiön ikkunasta sisälle, keksin toisenkin tavan ottaa ilon irti ulkona välkkyvästä valoilmiöstä.

Pienestä peilistä lattialle heijastettu valoläiskä oli kiinostavin saalis pitkään aikaan. Kun leikki lopetettiin, Oiva jäi huutelemaan valopilkun perään ja etsi sitä keittiöstä pitkän tovin. Mun pikku reppana. <3

Akateeminen apupoika

Oiva auttoi mua opiskelussa yhtena iltana. Kirjoitin prosessidraamasuunnitelmaa draamakasvatuksen perusointja varten ja Oiva osallistui teoriakirjan hyödyntämiseen kissamaiseen tapaansa.

Ison aukeaman päällä on hyvä pötköttää.

Teoriakirjallisuus voi välillä olla juuri näin "kiinnostavaa".

Avustaja hoiti hommansa hyvin: tuli kiitettävä arvosana ja pääsin kokeilemaan prosessidraamani ohjaamista eilen ryhmän kanssa. Oli hauskaa!

Akateemisuus on rankkaa! Opiskelun jälkeen oli mukava käpertyä unosille mamman viereen.

P.S. Ensi lauantaina 14.2. käyn ihmettelemässä ja ihailemassa kissoja Kes-Kisin näyttelyssä Jyväskylässä. Oiva ei tällä kertaa pääse mukaan, mutta jos tiedät olevasi Killerillä tuolloin, niin hihkaise. Voin tulla nykäisemään hihasta ja kyselemään kuulumisia. :)

Viiden haaste

Kissankujeita-blogin Sonja haastoi minut viiden haasteeseen. Tänään on siis historiallinen hetki: tämän blogin ensimmäinen haastepostaus ikinä. Tarkoituksensa on vastata viiteen haastajan esittämään kysymykseen, keksiä viisi omaa kysymystä ja haastaa viisi bloggaajaa vastaamaan niihin. Aloitetaan mun vastauksilla Sonjalta saatuihin kysymyksiin.

1. Mitä pelkäät tällä hetkellä?
Jämähtämistä. Että vaikka viiden vuoden kuluttua löydän itseni tasan samasta pisteestä, missä olen nyt. En myönnä, että tällä olisi tekemistä lähestyvien 25-v synttäreiden kanssa.

2. Lempiruokasi?
Niitä on paljon. Maukas arkiruoka on hyvää. Yksi lemppareista on iskän savustama lohi kera perunamuusin ja salaatin.

3. Millaisia asusteita käytät, vai käytätkö niitä ollenkaan?
Rannekelloa, korvakoruja, kaulahuiveja, noin kolmea omistamaani laukkua (en yhtaikaa) ja kylmällä säällä pipoa ja hanskoja. Joskus tosi harvoin kaulakoruja.

4. Minkä väriseksi et ikimaailmassa värjäisi hiuksiasi?
Kulahtaneeksi mustaksi, blondiksi, siniseksi, pinkiksi tai muuksi luonnottoman räikeäksi. Oikeastaan kaikki kylmät sävyt voi mennä tälle listalle kans, koska ne ei sovi mulle. Tekee mieli listata tähän myös punainen, koska vaikka se muuten on ihana, siitä ei pääse eroon kuin leikkaamalla - nimimerkillä oman värin takaisinkasvattaminen menossa.

5. Millaiset ovat mielestäsi täydelliset villasukat?
Oikean kokoiset, väreiltään lämpimät tai kirkkaan pirteät. Vartta saa olla reilusti yli nilkan. Lankojen päättelyjen pitää olla sellaiset, ettei mihinkään ole jäänyt ikävästi jalkaan tuntuvaa muhkurakohtaa, eikä kantapään tienoilla ole reikiä. Parhaita villasukkia oli mummon tekemät, mutta nykyään on tyytyminen itse neulottuihin.

Aiheeseen liittymätön kuva, jossa Oiva on oma tyynynsä.

Sitten niihin minun laatimiini viiteen kysymykseen:
1. Oliko sinulla lapsena lemppariunilelua? Jos oli, millainen ja mikä sen nimi oli?
2. Mistä teostasi/saavutuksestasi olet ylpeä?
3. Jos ajassa matkustaminen olisi mahdollista, missä ajassa vierailisit?
4.  Mikä elokuva on saanut sinut itkemään eniten?
5. Mikä on sitkein korvamatolaulusi ts. mikä laulu jää soimaan päähäsi pahiten?

Haastan seuraavien blogien omistajat: Kollinkoukkuja, Pajunkissa ja Nokitassu, Puskis, Foxkiss ja Burman hurmaa.

Rakkaastani on tullut pullukka

I have a confession to make. Minusta on tullut pullukan kastraattiabyn mamma.

"Pullukka? Minkö muka?"

Kuten olen kertonut, Oivalla on ollut pennusta asti hyvä ruokahalu. Kaikki maistuu ja syödä voi just niin paljon, kuin lautaselle laitetaan. Aina ruokakaapin oven käydessä pitää tulla vaatimaan uutta annosta, vaikka olisi vasta syönyt (jolloin ei kylläkään ole mitään lisäpöperöitä herunut). Oivan mielestä päivän kohokohdat ovat aamiainen, päiväruoka ja iltapala.

En ole punninnut Oivaa säännöllisesti, mikä osoittautui virheeksi. Välissä on ollut kauhean pitkiä taukoja, enkä edes muista milloin olisin viimeksi noussut kissan kanssa puntarille, kunnes sitten vuodenvaihteen paikkeilla se tehtiin. Pieni oli järkytys, kun numerot näyttivät hurjia. Kahdeksan kuukautta vanha Oiva painaa jo 4,6 kiloa, eli aikuisen abyn verran. Niin että oho. Hupsista, miten tässä nyt näin kävi? Ja tietty kauhea syyllisyyden pistos, kun nyt mun murunen on pulleropallero, kuten pelkäsin käyvän. Huono äiti, hyihyi! Siihen päälle vielä pieni avuttomuuspanikointi, että mites tästä eteenpäin. Joten kirjoitin kilometrisähköpostin Oivan kasvattajalle, jossa selitin tilanteen ja pyysin kokeneemman neuvoja ongelmaan.

"Ainakin tästä kuvakulmasta näytän ihan hyvältä."

Oivan tilanne ei ole onneksi vielä ihan peruuttamattoman paha. Sen kylkiluut tuntuvat vielä liikoja kaivelematta sormiin, kun kylkiä hellästi puristaa, mutta pitkien mahakarvojen alle salakähmäisesti kehittynyt maharöllykkä kertoo ylimääräisestä painosta. Samoin Oivan nahan istuvuus tuntuu vähän löysältä, joten taitaa olla muuallakin kropassa jotain, mistä vähentää.

Sain kasvattajalta hyviä neuvoja siihen, miten Oivan ruokarutiineja voisi alkaa muokata kevyempään suuntaan. Ensinnäkin penturuoat on nyt aika vaihtaa aikuisten kissojen ruokiin. Lisäksi aletaan siirtyä nykyisestä n. 1/3 raakaruokaosuudesta kohti 2/3 raakapöperömäärää. Kun pullukoituminen nyt ikään kuin virallistui, olen alkanut kiinnittää päivittäisten aterioiden kokoon enemmän huomiota. Ainakin näin aluksi yksi annos saa painaa sellaiset 80g, jolloin lapsi saisi päivässä 240g ruokaa. Ennen päivittäinen määrä on annospurkkien/pussien koon mukaan vaihdellut 240-280 gramman välillä (jaettuna kolmelle aterialle), joten Oivan kattausten runsaus vähenee hieman. Aktivointileikeissä toisinaan käytetyt raksut jätetään nyt kokonaan pois, ettei tule niistä ylimääräistä energiaa laihduttavalle. Katsotaan, millaisiin ruokamääriin tästä vielä edetään, mutta onpahan jokin suuntaviiva, jolta aloittaa lihoneen abinan syömisten oikaisu.

"Mikä hätänä mami? Mitä isompi olen, sitä enemmän sulla on mistä tykätä. Eikö niin?"

Huhhuijaa. Että tällaista meillä. Ironista sinänsä, että ennen kun sain Oivan kotiin stressasin juuri näitä ruoka-asioita. Pohdin silloin monta kertaa, että osaanko nyt sitten pitää huolta, ettei syöppö kastroitu poika liho. En osannut. Kasvavan pennun lisääntyneen energiantarpeen ja kastroidun kissan ehtymättömän ruokahalun välillä tasapainoileminen osoittautui aloittelevalle kissanomistajalle liian haastavaksi. Ja kun ei ole mitään vertailukohtaa, kun Oiva on ensimmäinen koekaniini kissani. Arvaile siinä sitten, millainen syöminen on sopivissa rajoissa ja milloin menee överiksi... Onneksi voin kuitenkin onnistua saamaan painon aisoihin ennen kuin se karkaa enempää käsistä.
Oma olo helpotti huomattavasti, kun sain kasvattajalta apua hädässä. Kiitos vielä ihan näin julkisesti Ninalle rohkaisevasta apupaketista! Tässä oli yksi syy rotukissan ostamiselle; saa tukea ja neuvoja, kun niitä tarvitsee.

Hangessa on hauskaa

Ollaan taas päästy pihalle, jes! Tästä riemastuneena päätin jakaa teille jo aikaisemmin napattua kuvamateriaalia Oivan talviulkoilusta.

Viiksivallu lumessa.

Tarkkamuistisimmat voivat huomata, että flexin väri on muuttunut punaisesta mustaksi. Edellinen alkoi jo syksyllä tapella vastaan. Koska kissan kanssa metsikössä kulkiessa ei ole kivaa, että naru ei yhtäkkiä kelaudukaan sisään vaan jää riippumaan liian pitkäksi maantasalle, päätin joulun alla ostaa tuliterän felxin. Myös Oivan valjaat ovat uudet, vaikkei niitä kuvissa oikein näykään. Söpöt vaaleanpunaiset pentuvaljaat kävivät joulun jälkeen pieniksi, joten tilasin ruokien yhteydessä lapselle tummanpunaiset Trixien aikuisvaljaat vajaalla vitosella. Ovat olleet toimiva väliaikaisratkaisu. Olen haaveillut tilaavani Oivalle Arja Vänttisen valjaat, kunhan se asettuu joskus sopivaan aikuiskokoonsa, niin mitat tulevat oikein.

Pieni aby suuressa talvimetsässä.

Oiva tykkää lumesta. Vaikka se on kylmää ja vähän märkää, siihen voi kaivaa kuoppia ja hangessa on kiva mönkiä. Jos lumi on liian syvää, voi aina turvautua kulkemaan emännän kengänjälkiä myöten. Tässä vielä esimerkki rohkeasta umpihanki-Oivasta. Milloinkohan sitä oppisi pitämään puhelinta oikein päin ottaessaan videota, ettei jäisi noin kapeaksi. :D

Pakkaspäivien puuhastelua

Oiva ei tykkää kovasta pakkasesta. Kun mittari näyttää -20 astetta, ei ole toivoakaan päästä ulos jaloittelemaan ja sisällä on niin t-y-l-s-ä-ä! Nyt jumitetaan jo neljättä päivää yhtä monen seinän sisällä, tai siis Oiva jumittaa. Minä olen uskaltautunut pihalle kauppareissujen ja koulussa käymisen merkeissä. Vaikka onkin kivaa, että kova pakkanen kasvattaa puihin kuuraa ja tekee kaikesta nättiä ja valkoista, saa kissan ulkoilmaikävä toivomaan pakkasten heltymistä. Leikki- ja koulutustuokioista huolimatta Oiva alkaa osoittaa mökkihöperyyttä aiempaa hurjemmalla aamusinkoilulla ympäri kämppää ja kertoo maukumisella, että nyt ei palvelusväki toteuta kaikkia tehtäviään.

"Miten niin on liian kylmä? Vie mut pihalle!"

Onneksi Oiva on sen verran utelias kaveri, että sisälle on aika helppo keksiä pientä uutta ja jännää pelastamaan pieni kissa tylsyyskuolemalta. Voi esimerkiksi kääntää nojatuolin kyljelleen, jolloin se on ihan uusi kiipeilyhärpäke.

Aivan uusi tähystyspaikka.

Tai hyödyntää kuivumassa olevat lakanat vaanimispakoiksi.

Tästä syöksytään kohta huiskan kimppuun.

Ja aina voi turvautua tiputtavan hanan viehätykseen. Oiva jaksoi seurata tosi kauan tasaisesti putoavia pisaroita ja pakko oi tietysti tunkea pää hanan alle ja koittaa pyydystää vettä suuhun. Ei haitannut, vaikka nassu vähän kastui.

"Mitä nään on?"

"Miltähän tää haisee?"

"Maistoin vielä varmuuden vuoksi. Vettä se on."

Hyvällä säkällä elohopea kiipeää tänään vähän korkeammalle iltapäivästä, niin päästäisiin valjastelemaan hankeen.

P.S. Mulla alkaa mennä hermot vanhaan kameranrakkineeseen! Aivan mahdotonta saada sillä tarkkoja kuvia liikkuvasta kohteesta - ei tarvitse kuin pikkuisen heilahtaa, niin lopputulos on epätarkka. Muutenkin se tarkentaa ihan minne sattuu, ottaa todella pimeitä kuvia, jos valoa ei ole mielettömästi ja sammuilee mielivaltaisesti, vaikka olisikin akkua jäljellä. Ärsyttävä kapistus. Tuntuu tyhmältä laittaa kehnoja kuvayritelmiä tänne muiden nähtäväksi, kun pienenä perfektionistina haluaisin postailla laadukkaampia otoksia. Vinkkejä paremmista kameroista otetaan vastaan. Jos tässä vaikka jossain kohtaa sijoittaisi tehokkaampaan kuvakaappariin.

Pappaleuka

Yksi Oivan ihastuttavista ominaisuuksista on pappaleukaisuus. Toisin sanoen Oiva näyttää vanhalta leijonapapalta, kun sen alaleuan nahkaa liikuttaa edestakaisin. Sellaiselta tyytyväiseltä, viisaalta ja myhähtelevältä vanhukselta. Pappaleuka naurattaa välillä vieläkin, vaikka on jo aika vanha vitsi. Oivalle pappaleuka on sama asia, kuin nautinnollinen leuanalusrapsutus, joten pappiksesta saatava ilo on molemminpuolinen.

Koska on vaikea saada kuvaa, joka nappaisi pappaleuan olemuksen täydellisesti, esittelen sen videona. Enjoy!