Ensimmäinen postaus. Olen täten jättämässä kädenjälkeni astetta
syvemmälle verkkoavaruuden loppumattomiin syövereihin. Pikkuisen hirvittää
ajatus tekstien naputtelusta nettiin tuntemattomien ihmisten luettavaksi. Ehkä alkujännityksestä silti selvitään kunnialla.
Tämän blogin ensisijainen tarkoitus on toimia kanavana
kissaintoilulleni. Olen halunnut hankkia oman kissan jotakuinkin kahdeksan
vuotta ja kun unelma on elokuun loppupuolella viimein toteutumassa, riski ylitsepursuavaan
kissakajahtamiseen on suuri. Ensimmäisiä merkkejä on havaittavissa jo nyt, kun
olen käynyt katsomassa varaamaani pentua kolme kertaa. Välillä aivokäyrä
heittää silkkaa ”se on niin ihana tuituitui!”-piipitystä niin, että itseänikin
huvittaa.
Olen vannonut, etten kuormita naamakirjaani ja kavereideni
hermokestävyyttä päivittämällä seinälleni jatkuvasti kuvia tulevasta kissastani.
Kukin tavallaan tietysti, mutta koska kuulun itse siihen joukkoon, joka ei
pidemmän päälle jaksa katsella toistuvia fb-postauksia asiasta x – oli se
sitten lemmikki, harrastus tai vauva – näen parhaaksi iskeä hehkutukset niille
erikseen varattuun paikkaan. Täällä lirkuttelut osuvat vain sellaisten silmiin,
jotka haluavat niitä katsella (tai eksyvät pahaa aavistamatta vahingossa tälle sivulle).
Toki, jos kirjoituksistani sattuu olemaan hyötyä,
vertaistukea tai ihan vain viihdettä jollekulle, se on pelkkää plussaa. Ainakin
itse tulevana kissanomistajana olen saanut paljon iloa ja myös hyödyllisiä
vinkkejä netistä löytyneistä kissablogeista. Niiden myötä päädyin sitten
itsekin kokeilemaan aiheesta kirjoittamista. Toistaiseksi se kissa vain puuttuu.
Katsotaan, mitä tästä tulee!
Tervetuloa mukaan kissabloggaajien maailmaan! Kiva päästä seuraamaan sun kissanpennun kotiutumista ja elämää.
VastaaPoistaPipsun ja Miirun Pirjo
Kiitos! Nyt alkuvaiheessa jutut koskevat tosiaan tätä kissan odottelua ja sen saapumiseen valmistautumista. Elokuun lopussa tai syyskuun alussa saadaan sitten itse aby paremmin areenalle. :)
PoistaHih, tämä voisi olla suoraan minunkin suustani. Itse päädyin aloittamaan blogini vuosi sitten prikulleen samoista syistä. Jos kiinnostaa, niin alkuaikojen kissahöperyysmietintöjäni voi kurkata täältä Blogi on hyvä kanava purkaa kissaintoa ja kohdata muitakin asiaan hurahtaneita. :) Ihana tuo pikkusöpöliinisi. Tänne täytyy tulla uudestaankin!
VastaaPoistaHei! Kiva saada uusi lukija, kovasti tervetuloa siis. :) Pitääkin käydä kurkkaamassa teikäläisen blogi!
Poista