Miksi rotukissa?

Tästä kasvoi pitkä pätkä tekstiä. Päätin kuitenkin, että voin korvata kuvien puutteen isoilla kasoilla sanoja. Lukee loppuun ken jaksaa. Pahoitteluni myös paikka paikoin kuivankalskahtavasta sävystä. Saattaa olla, että tällä viikolla palautetulla 20-sivuisella oppimistehtävällä on jälkivaikutuksia. Kun on tarpeeksi pitkään kirjoittanut mukamas asiantuntevasti laadunhallinnasta ja pedagogisesta johtajuudesta (ja sormet ristissä toivonut täyttävänsä tehtävänannon mukiinmenevästi), menee hetki, että akateemisen asiatyylin saa karistettua aivoistaan.

Mutta nyt päivityksen varsinaiseen aiheeseen:

Toisinaan haluni ostaa nimenomaan rotukissa herättää lähipiirissä ihmettelyä. Miksi haluaisin maksaa kissasta monta sataa euroa, kun voisin saada maatiaiskissan halvimmillaan ilmaiseksi tai pelastaa kissan löytöeläinkodista huomattavasti pienemmillä kuluilla? Mikä niissä rotukissoissa on niin kummallista?

Tiedän varsin hyvin, että näitä kommentteja ei esitetä ilkeyttään, eikä etenkään tyhmyyttään (koska rakkaita perheenjäseniä ei saa nimitellä, eikun siis…). Monilla ihmisillä vain on se käsitys kissoista, että ne perinteisesti haetaan jostain ilmaiseksi ja se siitä. Kissa kuin kissa. Väitän, että yhdenkin kissaa ja sen lemmikkinä pitämistä koskevan kirjan selaamisen jälkeen tietämättömyys olisi vähäisempää ja rotukissan hankkimista ei tarvitsisi perustella ihan yhtä paljon.

Minun tapauksessani rotukissan ostamisen syyt tiivistyvät neljään painavaan tekijään:

1. Valistuneempi arvaus kissan luonteesta

2. Varmuus kissan terveydestä

3. Tieto kissan kasvuolosuhteista ja niistä johtuvat hyödyt

4. Kasvattajan tuki.

Ihan ensimmäiseksi rotukissassa on se ilo, että kasvattajat osaavat melko pitkälti kertoa, millaista luonnetta ja käyttäytymistä kissalta voi odottaa. Toki jokainen kissa on yksilö, mutta tietyllä rodulla jotkin piirteet painottuvat ja ovat yleisempiä kuin toisilla. Se taas tuo suuremman mahdollisuuden valita kotiinsa sopivanlainen kissa. Joku kaipaa hellyttävää sylimussukkaa, toinen itsenäistä tarkkailijaa. Minä toivon kissalta seurallisuutta, ihmisläheisyyttä, leikkisyyttä ja uteliasta aktiivisuutta. Toisin sanoen haluan kissan, jonka kanssa voin tehdä asioita sen sijaan, että katti istuisi mieluiten omissa oloissaan mahdollisimman kaukana ihmisistä. Toisaalta en halua lemmikkiä, joka ei pärjää hetkeäkään yksin, koska opiskelut, ulkoilu, oma elämä jne. vaatii väkisinkin osittaista poissaoloa kotoa. Keskityn luennoilla mieluummin käsiteltävään asiaan kuin sydänsärkyyn ja syyllisyyteen kotona yksin masentuvasta kissasta. Rotukissan kanssa voin luottaa enemmän siihen, että kissa sopii minun elämääni ja minun toiveeni kissan tapaan elellä. Molemmilla meistä on varmasti kivempaa, kun yhteistä maaperää löytyy.

Kissan terveys on toinen painava syy, miksi haluan rotukissan. Kissojen kasvattajilla on tietoa pennun vanhempien terveyshistoriasta, tuntemus pennun terveydentilasta ja pennut luovutetaan eläinlääkärin tarkastamina. Lisäksi rotukissoja pidetään pääsääntöisesti sisäkissoina, jolloin loisten määrä on vapaasti ulkoileviin verrattuna paljon vähäisempi. Pennut luovutetaan luovutusikäisinä (vähintään 12 viikkoa), mikä vähentää käytöshäiriöiden riskejä. Ihan tiiviisti näin: koen, että kun ostan rotukissan asiantuntevalta kasvattajalta, voin olla varma, että pentu on kunnossa ja voi hyvin.

Terveyteen liittyy osaltaan myös kolmas syy: kissan kasvuolot. Kun kasvattajien luokse tai sijoituskotiin pääsee vierailemaan, saa käsityksen siitä, miten kissoista on pidetty huolta. Vaikuttavatko kissat terveiltä? Onko ympäristö siisti ja kissoille turvallinen? Samalla luottamus kasvattajiin lisääntyy, kun toiminta on ”läpinäkyvää”, eikä kissojen elinoloja piilotella.

Itse pidän hurjan tärkeänä, että kissat kasvavat tavallisen kotielämän keskellä tottuen imurin ääniin, astioiden kolinoihin ja ennen kaikkea käsiteltävänä olemiseen. Kun pennut saavat jo pienenä tottua sylissä pitämiseen, kynsien leikkaamiseen, harjaamiseen ja muihin hoitotoimenpiteisiin, tulee eläimestä huolehtiminen olemaan sujuvampaa myös uudessa kodissa. Päätin jo pitkän aikaa sitten, että aion itse pystyä leikkaamaan kissani kynnet ja tekemään sille tarvittavat terveystarkastukset kotona. Ykköstoiveena ei varsinaisesti ole alkaa totuttaa aikuista itsepäisesti kynsisaksia vihaavaa kissaa käsiteltävänä olemiseen, jos voin sen välttää. Kasvattajan luona myös näkee, miten pennut käyttäytyvät, leikkivät ja telmivät toistensa kanssa. Samalla voi seurata, suhtautuvatko ne ympäristöön rohkeasti ja rehellisyyden nimissä ihan vain sulaa siihen suloisuuden määrään ja hillittömään hauskuuteen, mitä koheltavat pennut säteilevät ympärilleen.

Neljäntenä, muttei missään nimessä vähäisimpänä rotukissan hankkimisen hyvänä puolena on kasvattajilta saatava tuki. Tämä on asia, joka yllätti minut uutena kissanomistajana todella myönteisesti, vaikka olinkin lukenut netistä yhteistyön jatkuvan kasvattajan kanssa pennun hankkimisen jälkeenkin. Silti se, miten lämminhenkisesti olen voinut jutella kissani kasvattajien sekä sijoituskodin väen kanssa milloin mistäkin kissojen kommellusten ja toimivien pesuainevalintojen välillä, on ollut jotenkin huikaisevan mahtavaa. Heiltä olen saanut hyviä vinkkejä kissan kotitekoisiin leluihin, kuullut kertomuksia pentujen elämän alkutaipaleesta ja saanut tietää rotuyhdistyksen toiminnasta. Varmasti henkilökemioiden mystisellä järjestelmällä on asian kanssa tekemistä myös, mutta ainakin omalla kohdallani kasvattajat ovat niin mukavia ja välittömiä ihmisiä, että heihin tulee varmasti ottamaan tulevaisuudessa yhteyttä arkailematta, kun jotain kysyttävää tai kerrottavaa on. Kasvattajien apu ja tuki toimii hyvänä rohkaisuna tällaiselle ensimmäistä pentua kotiin odottavalle kissanyypälle. Jo se, että vaikutan heidän silmiinsä ihmiseltä, joka voi antaa pennulle hyvän kodin, voimistaa omaa pärjäämisen tunnetta. Yhteistyö ja keskustelut luovat luottamusta omaan kykyyn tarjota kissalle hyvät oltavat.

Lisäksi mieleni tekee hurrata, kun näen, miten paljon tapaamani kasvattajat kissoistaan ja pennuistaan välittävät. Kissat ovat heille paitsi harrastus myös perheenjäseniä, joille halutaan uhrata aikaa ja vaivannäköä. Olen kerran elämässäni käynyt katsomassa maatiaiskissan pentuetta, eikä saamani vaikutelma ollut vastaavanlainen. Ihan hyvin pennut näyttivät elelevän ja lasten kanssa ne olivat ainakin tottuneet käsittelyyn mutta – ja tämä on iso mutta – tapahtui seuraavaa:

Kyseisen perheen isä totesi: ”Jos ei löydy koteja, ne menee supien ruoaks.” Tämä väänsi sisuksiani sen verran rajusti, että pieninkin ajatus ottaa pentu heiltä katkesi kuin veitsellä leikaten. Silloiseen kissattomuusvalintaani vaikuttivat tietenkin myös omat asumisolosuhteeni ja näistä pennuista kuulemisen lyhyt varoitusaika ja kaikki muut mahdolliset muuttujat. Kuitenkin minua ajoi entistäkin kauemmaksi asetelma, jossa minun olisi pitänyt pelastaa pentu tappotuomiolta ja siten hoputtaa omaa miettimistäni, mahdollisesti toimien samalla harkitsemattomasti ja ottaa pentu tilanteessa, jossa en ollut siihen vielä valmis. Se tuntui painostamiselta. Kuulemani laittoi ajattelemaan, että mikäli pennuista välitetään noin vähän, mikä niiden saaman huolenpidon taso loppujen lopuksi todellisuudessa on. Onko uusien kotien laadulla mitään merkitystä, kun pääasia tuntuu olevan pennuista eroon pääseminen?

Pointtini tässä on seuraava: minulle se, miten paljon pennuista ja muista talouden kissoista välitetään yhdistettynä niiden saaman rakkauden välittymiseen saavat minut luottamaan kasvattajiin ja heidän toimintaansa sekä siihen, että pennun hyvinvointi kiinnostaa heitä ihan aikuisten oikeesti. Niin ja sain tosiaan kuulla myöhemmin, että kaikille kertomukseni maatiaispennuille oli löytynyt koti. Onneksi, muuten olisi saattanut mennä yöunet.

Pohjavire koko ”miksi rotukissa? = miksi maksaa kissasta?”-keskustelussa tuntuu olevan se, että kissan arvoa pidetään yleisesti ottaen vähempänä, kuin joidenkin muiden lemmikkieläinten.

Rotukissan hankintaa kyseenalaistavista kommenteista suurimman ”voiko hakata päätäni seinään?”-tunteen on aiheuttanut ihmettely sen suhteen, että eikö ensimmäinen kokeiluversio kannattaisi hankkia mahdollisimman halvalla. Oikeasti, jos olisin ostamassa koiraa, kukaan ei varmasti ehdottaisi, että käy ottamassa ensimmäiseksi kokeiluversioksi joku satunnainen vahinkopentu hämärän auton takakontista. Kissojen suhteen kuitenkin ihmetellään halua panostaa ja satsata rahallisesti.

Ensinnäkin, kissan hankkimisen ei pitäisi olla kokeilu. Sen pitäisi olla kunnollisen harkinnan tulos. Kun minä ostan kissan, sitoudun pitämään siitä hyvää huolta koko sen eliniän. En tosiaankaan ota kattia elämääni katsoakseni, olisiko se ihan kiva vai ei, joista jälkimmäisessä tapauksessa hankkiutuisin siitä eroon tavalla tai toisella. En tahdo kokeilevaa kämppissuhdetta kissani kanssa, vaan haluan siitä perheenjäsenen. Ensimmäinen kissani ei ole mikään kokeilu. Se on sijoitus vilpittömään vuosia kestävään toveruuteen, hellyyteen ja huolenpitoon.

Minulle sopiva vaihtoehto on ostaa rotukissa. Jollekulle toiselle se voi olla kodittoman kissan adoptoiminen lemmikkisuojasta. Pääasia on, että taustatyö ja miettimisprosessi on tehty kunnolla. Olisi kuitenkin mukavaa, jos kissat nähtäisiin otuksina, joihin satsaamiseen suhtauduttaisiin myönteisesti sen sijaan, että kissaan panostaminen olisi perinjuurin outoa ja kyseenalaista.

Ja siitä hintakysymyksestä vielä (jos en vielä paasannut tarpeeksi). Yleensä, kun jokin maksaa enemmän kuin tavallinen päivittäishankinta, on sen kotiinsa kärräämistä suunniteltava huolellisemmin ja oikeasti harkittava muutaman kerran, tarvitseeko tai haluaako kyseistä asiaa elämäänsä vielä seuraavina päivinä, kuukausina ja vuosina. Harkitseminen ja asiaan paneutuminen taas edesauttavat lemmikkiin sitoutumista. Euromäärä voi siis vähentää ajattelematonta kissan hankkimista, jolloin se päätyy todennäköisemmin pitkäaikaiseen ja sitoutuneeseen kotiin.