Kesän tiivistetyt kuulumiset

Mun nelikuinen työrupeama kotipaikkakunnalla loppui pari viikkoa sitten. Olen ottanut niin rennosti (ollut niin saamaton), että päivitän meidän kesäkuulumiset vasta nyt. Töissä oli kivaa, työpurukka mitä ihanin ja äidin luona asuminen sujui mukavasti. Silti tuntui tavattoman hyvältä päästä takaisin omaan kotiin Jyväskylään, missä elämään kuuluu muutakin kuin töitä. Ja ah, lomaa on vielä reilu viikko ennen kuin opiskelut taas jatkuu.

Oiva nautti elämästä omakotitalossa, valloitti paikkansa äitini sydämessä ja malttoi hienosti pikkusiskoni ylitsepursuavia rakkaudenosoituksia. Marsujakaan ei syöty.

Joko oli ikävä? Hengissä ollaan vielä hiljaisuudesta huolimatta.

Tässäpä tiivistetysti Oivan kesäkuulumiset:
- Ulkoilua valjaissa lähes joka päivä. Oivalle kehittyi omat ulkoilureitit, joita sitten kierrettiin moneen kertaan.
- Pikkulentäväisten vaanimista ja metsästämistä. Ninjahyppyjä kärpästen ja sudenkorentojen perässä sekä kirjaimellisesti perhosia vatsassa. Oiva tykkäsi syödä silkkisiipisiä saalitaan.
- Lintujen ja naapuruston kyttäilyä ikkunoista.
- Kohtaamisia naapuruston vapaana liikkuvien kissojen kanssa.
- Pörhistelyä ja murinaa koirille.
- Ohikulkijoiden ihasteluja: "Onpa kaunis kissa! Onko tuo ihan rotukissa?"
- Yksi leukaan tarttunut punkki. Se tosin osui kohdalle lomaviikolla Jyväskylässä. Kotipaikkakunnalla rymyttiin heinikoissa ihan urakalla, ilman ainuttakaan punkeroista.
- Läheltä tarkastettu siili.
- Yksi saaliiksi jäänyt sammakko. Olin tylsä aikuinen ja otin sen Oivan suusta pois heti, kun huomasin pojan kantavan pientä kurnuttajaa suussaan.
- Ja kirsikkana kakun päällä Oivan nappaama sisilisko.

Pieni metsästäjä lisko suussa.

Sisiliskon kiinni saaminen oli kyllä ehdoton kohokohta ulkoilupainotteisessa kesäelämässämme. Oiva oli jo pitkään kytistänyt liskoja valjastelujen aikana, joskus jopa ehtinyt syöksyä niiden perään, mutta saaliiksi siskolisko jäi vasta viimeisenä torstaina ennen lähtöä kohti Keski-Suomea. Olin tosi iloinen pikkupoikani puolesta ja Oivakin näytti ylpeältä itsestään. Liskollakin oli hyvä tuuri, sillä Oiva laski sen itse suustaan nurmikolle. Heitettyään häntänsä muistoksi, sisilisko livahti karkuun. Oiva jäi huutelemaan perään.

Tämmönenkin kävelevä neulatyyny tuli vastaan.

Nyt ollaankin sitten otettu erittäin iisisti nämä pari viikkoa. Oiva on lötköillyt auringonläsikissä, käynyt valtaamassa taas oman pihan ja lähimetsän, sekä nauttinut korkeasta raapimapuusta. Minä puolestani olen lötköillyt, nauttinut omasta rauhasta ja keskittynyt kotiutumiseen. Jospa blogikin heräisi kesäkoomastaan nyt, kun kirjoittajan aivot ovat saaneet roikkua narikassa tarpeeksi pitkän tovin.

Kesäkolli ihan ite!