Oivan päätös

Tuossa suunnilleen kuukausi sitten Oiva osoitti suurta päämäärätietoisuutta tekemällä selkeän valinnan: herra ei enää suostu käyttämään pellettejä hiekkalaatikossaan.

Näin lötköstä kissamussukasta löytyy yllättävää päämäärätietoisuutta.

Tarina menee kokonaisuudessaan niin, että ostin kokeiluksi säkin puupohjaista Öko Plussaa ihan vain vielä miettiäkseni ja kokeillakseni uudelleen, olisiko hiekka kissalle mieleisempää ja tuntuisiko laatikon siistiminen helpommalta, kuin pellettisysteemillä. Oivan mielipide oli selvä alusta lähtien. Hiekkaboksiin tehtiin kaikki pissit ja kakat, kun verrokkipelleteille käytiin pissimässä vain muutama kerta siinä vaiheessa, kun Öko oli ollut vaihtamatta jo pitkään. Ja siis nyt huomio kaikki! Mun vessaprinssini teki kahdet pisut - kahdet pisut - hiekkalaatikkoon siivoamiskertojen välissä. Mitä mitä? Yleensä vessaan ei ole voinut mitenkään mennä asioilleen, jos ekoja liruja ei ole putsattu veke. Arvio oli siis tämä: Oiva tykkää hienommasta hiekasta.

Noh, koska meillä nyt kuitenkin oli pellettejä vielä reilusti jäljellä, tuumasin että pitähään ne eka loppuun käyttää. Sen jälkeen hankittaisiin hiekkaa. Joten puuhiekat pois ja molempiin lootiin taas pellettiä. Toimi oikein hyvin viimeksi puupohjaisen kissanhiekan testaamisen jälkeen - pelletti kelpasi kuin aina ennenkin.

Luuletteko, että meni niin helpolla nyt?

Vaan mitä tapahtui tällä kertaa? Oiva alkoi pantata pissimistä. Yleensä kolme kertaa vessassa päivän aikana pyörähtävä kaveri kävi laatikolla kahdesti - siis, jos ei käyty ulkona. Jos käytiin pihalla, maaperä sai ruiskauksen kissaravinteita ja laatikko yhdet kuset. Ja mun piti aikuisten oikeasti nostella Oivaa pelleteille kokeilemaan, paijata ja maanitella rohkaisuksi, jotta pelleteille pystyi liruttamaan. Mentiin tällä systeemillä kaksi päivää.

Sitten koitti yksien pissien päivä. Tässä kohtaa minä huolestuin. Kun iltapissaa ei kuulunut, melkein toivoin, että kissa kiipeäisi luvatta tiskialtaaseen, niin saisi helpotuksensa. Onneksi, onneksi, onneksi olin sattunut olemaan laiska ja käytetyt ökot olivat vielä siivouskaapissa jemmassa odottamassa muovipussissa roskiin vientiä. Iskin ne aamulla takaisin toiseen laatikkoon ja mitä kävi? Oiva meni heti kiltisti pitkälle pisulle hienojakoisemman kuivikkeen päälle. Ei ehkä yllätä, että mami hyppäsi samana päivänä yliopistolta päästyään bussiin, ajeli marketeille ja palasi raahaten uusia hiekkapusseja mukanaan.

Oiva voi ottaa rennosti - kyllä mami hoitaa.

Että näillä mennnään nyt. Kahdessa laatikossa puupohjaista kissanhiekkaa ja tyytyväisesti vessa-asiansa hoitava Oiva. Ei mitään käryä, mitä teen käyttämättömille pelleteille, mutta Oiva saa nyt tässä kohtaa viedä. Minä joustan, kun kissalapsella oli asiasta näin selkeä mielipide. Ja koska pissimättä jättäminen on Kissan kotilääkäri-kirjan mukaan kissalle terveysriski, niin todellakin roudaan/tilaan ÖkoPlussaa mieluummin kuin kyttään Oivan pissimisvälejä ja puolipakotan sen kuivikkeelle, jota se ei halua käyttää. Plus laatikoita on rahtusen helpompi pitää puhtaana heikan kanssa, kuin pellettien välipohjasysteemillä. Ainut harmi on murusten kulkeutuminen asuntoon (kaiholla ajattelen pellettien pysymistä laatikoissaan), mutta noh, imuri on keksitty.

Kokeilussa Greenwoods Plant Fibre

Tilattiin Zooplussalta kokeeksi pieni pussillinen Greenwoods Plant Fibre-kuiviketta. Pääasiallisena ostoskohteena oli hamppukuivike pikkusiskon marsuille, mutta pitihän Oivallekin jotain jännää saada.

"Tämmöstä se hankki mulle."

Greenwoods Plant Fibre on puupohjainen "kissanhiekka", jonka kuvauksessa luvataan muun muassa hyvää hajunsitovuutta, pölyämättömyyttä ja ekologisuutta. Syy, miksi päätin kokeilla uutta puupohjaista laatikkokuiviketta oli lähinnä uteliaisuus. Vaikka Oiva käy tyytyväisesti pelleteillä, olen välillä miettinyt, mitä se tykkäisi hienojakoisemmasta vessan sisällöstä. Lisäksi halusin vähän vertailukohtaa - meillä kun on aina käytetty vain pellettiä. Aikomus oli siis selvittää, olisiko puupohjainen hiekka jollain lailla parempi tai helpompi vaihtoehto kuin pelletti. Nyt Greenwoodsia on ollut toisessa Oivan laatikossa viikon verran.

Oiva kelpuutti puuhiekan heti. Kun ensimmäistä kertaa nostin sen uudelle kuivikkeelle, poika asettui heti kakalle. Selkeä hyväksynnän merkki saatiin siis oitis. Oiva tuntuu tykkäävään Graanwoodsin hienojakoisesta tassutuntumasta, sillä se on suosinut puuhiekkalaatikkoa selvästi enemmän kuin vieressä olevaa pellettiboksia. Pienemmällä murulla kissan on lisäksi helpompi peitellä jätöksensä. Vaikka Oiva kaapii usein laatikon takana olevaa kaapin ovea kuivikkeen sijaan ja pelleteilläkin peittely kyllä onnistuu, Greenwoodsista se saa kasattua kunnon pyramideja.

Selvästi pienempää murua kuin pelletti.

Greenwoods paakkuuntuu ihan kivasti. En ole paras mahdollinen ihminen arvioimaan tätä ominaisuutta, kun muita hiekkoja ei ole meillä ennen käytetty. Isommat pissapaakut kuitenkin pysyvät hyvin kasassa roskikseen nostettaessa. Toisaalta laatikosta löytyy myös pienempää paakkukökkärettä. Joko Oiva on onnistunut hajottamaan paakkua peitellessään, tai sitten paakuista irtoaa muutenkin pienempiä osasia - en tiedä. Näitä pieniä pahkuroita on joka tapauksessa ärsyttävää yrittää sihdata esiin kuivikkeen seasta, enkä uskalla luottaa siihen, että olisin saanut/viitsinyt sihtailla jokaista pikkukökköä roskikseen.

Tällaisia (ja pienempiäkin) kikkareita on ikävä haeskella laatikon syvyyksistä.

Varmaan juuri näiden salakähmäisten paakkuhippujen vuoksi Greenwoods ei pidä hajua yhtä hyvin kuin pelletti. Nyt, kun kuivike on seissyt laatikossa noin viikon päivittäisellä paakkupoistolla, laatikko alkaa tuoksahtaa vienosti pissalta. Tämän Oivakin on huomannut ja pellettiboksista on alkanut löytyä alkua enemmän pissan lirauksia. Lisäksi tosiasia on, että kun Greenwoods-laatikon lopulta pesee ja tyhjentää, muuttuu kaikki jäljellä oleva kuivike jätteeksi. Riittoisuuskaan ei näin ollen ole pellettien luokkaa. Pellettien kanssa likainen puru putoaa alakertaan pois puhtaiden papanoiden seasta. Siksi pellettien kanssa voi pihistellä paremmin. Itse olen tehnyt niin, että pellettisisällön vaihtaessani olen jemmannut edellisestä satsista jääneet kuivat papanat erilliseen pussiin, josta olen ripotellut niitä imemään pissoja boksien alakertaan. Ei onnistu puupohjaisella hiekalla moinen.

Hinta on niin ikään pellettien puolella. Pellettiä saa rautakaupasta 7,99 eurolla 20kg, kun taas 8 litran pussi Greenwoodsia maksoi 6,99 euroa.

Tiivistettynä Greenwoods Plant Fibre-kuivikkeen plussat:
+ Oiva tykkää hienojakoisesta tassutuntumasta.
+ Pitää hajuja hyvin.
+ Pölyää laatikkoa siivilöidessä vain vähän.
+ Ei kulkeudu ympäri kämppää, vaan tassuista tipahtaa vain muutamia murusia laatikon viereen.
+ Isot paakut pysyvät hyvin kasassa.
+ Kissa saa rakentaa hiekkalinnoja peitellä niin paljon kuin tykkää.
+ Biohajoava.

Ja miinukset verrattuna pellettiin:
- Riittoisuus ei vastaa pellettiä.
- Hinta.
- Tilattava netistä vrt. hakeminen paikallisesta rautakaupasta.
- Pienet ärsyttävät paakkukökköset, joita ei aina löydä kuivikkeen seasta. Pelletti siis pitää hajuakin paremmin.

Oivan mielestä plussaa on myös kiva paperipussi, jonne voi piiloutua.

Greenwoods olisi potentiaalinen vaihtoehto, jos kissa vieroksuisi pellettiä. Oivalla ei kuitenkaan tätä ongelmaa ole, vaan se on tottunut isompaan puupapanaan laatikoissaan jo pienestä pitäen. Ja koska pelletillä on samoja hyvä ominaisuuksia, kuin Greenwoodsilla (ei juuri pölise, ei kulkeudu kämppään, pitää tosi hyvin hajua, biohajoava) meillä tullaan jatkossakin suosimaan pellettiä Oivan vessakuivikkeena. Mutta jos haluaa kokeilla puupohjaista kissanhiekkaa, ei Greenwoods varmastikaan ole huonoimmasta päästä. Kannatti testata, vaikka meillä pellettien pyörittely voittaa puuhiekan sihtaamisen.

Lomalaisen vessa-arsenaali

Yksi joululahjatoiveeni oli niinkin suureellinen kuin kaksi pinottavaa muovilaatikkoa, joista saisi Oivalle uuden vessan. Syy uuden vessalaatikon hommaamiselle oli edellisen version aaltoileva pohja. En tajunnut ekoja bokseja ostaessani, että aaltojen kouruista ei ole kauhean kiva rapsutella pissapuruja pois ja että puruksi muuttuneen kastuneen pelletin sekoittelu välipohjan läpi on semisti hankalaa uurteiden vuoksi. Toivelistalla oli näin ollen tasapohjaisia muovibokseja, joita olin marraskuussa bongannut Ikeasta.

"Kuka hölmö toivoo joululahjaksi laatikoita kun voi saada täysin toivomatta kissanminttuporkkanan (jonka pari ehti jo kadota) ja höyhenisen kalalelun?"

Joulupukki toi laatikot ja sain lainata iskän akkuporakonetta tehdäkseni toisen pohjaan reikiä. Jos en seonnut laskuissa, porailin pohjaan 189 reikää, joten nyt vessan siistiksi pyörittely käy kuin tanssi. Käytin 8 mm poranterää, jonka arvioin olevan pellettivessaan sopiva, etteivät kolot menisi tukkoon ja toisaalta etteivät kokonaiset pelletit putoilisi niistä läpi. Sopiva teränpaksuus riippuu tietysti siitä, millaista pellettiä käyttää. Meillä on kotona K-raudan lämmityspellettejä, joille tuo koko on juuri sopiva, mutta nyt lomalla käytössä olleet Rainbow'n pelletit (tai "puupohjainen kissanhiekka", kuten pussissa lukee) ovat pienempiä ja putoilevat jonkin verran välipohjan läpi.

Vanhan boksin aaltopohja...

...häviää 6-0 uuden laatikon tasaiselle pohjalle.

Oiva hyväksyi uuden pissiboksin heti, kun sai sen Domestos-pesun jälkeen testattavaksi. Teki lootaan saman illan aikana sekä pisut että kakat ja suosio on säilynyt myös ensiesittelyn jälkeen. Nyt on kissalla ainakin valinnanvaraa vessansa suhteen, kun mukana oli jo ennestään vanha laatikkovessa ja pienempi yksittäinen laatikko varavaihtoehdoksi. :D

Huussiarmada - uusin ja suurin (45 l) oikeassa reunassa.

Uusi tasapohjaboksi lähtee täältä mukanamme yksiökotiin. Vanha jää kotipaikkakunnalle, niin ei tarvitse enää raahata Oivalle vessalaatikkoa julkisissa, kun tullaan taas käymään. Kuormajuhta (eli minä) huutaa hurraata!

Ihana kamala Oiva

Päätin tehdä kaksiosaisen postauksen Oivan hyvistä ja huonoista puolista. On sanomattakin selvää, että kissat ovat mahtavia otuksia ja rakkaita perheenjäseniä. Olen kuitenkin vakuuttunut, että niin ihania kuin kehräävät viiksivallut ovatkin, varmasti jokaisessa maukujassa on myös niitä ei niin ihania puolia. Ihmisomistaja, joka väittää muuta huijaa tai on taitava katsomaan harmituksia läpi sormien.

Aloitan Oivan vähemmän kivoista piirteistä. Näin siksi, että kaikkia kiinnostaa kuitenkin enemmän saada tietää höpönassun nurjasta puolesta, koska mussukoin Oivaa täällä muuten niin paljon. Pitää korjata vääristymää. :D Ja ehkä vähän myös siksi, että mun mielestä pitää saada kertoa ikävistäkin asioista jopa kissablogissa. Kiiltokuvat ovat kivoja, mutteivät välttämättä vastaa todellista päivittäistä elämää nelijalkaisen viiksekkään kanssa ainakaan joka hetki. Tässä vaiheessa, kun on elellyt oman abyvauvan kanssa kolmisen kuukautta, osaa jo riisua vaaleanpunaiset silmälasinsa ja katsoa otusta arkisemmasta vinkkelistä kuin ekoina viikkoina. Vaikka Oiva on luttana ihana tuitui mun oma pikkuinen poika, niin on se hetkittäin muutakin.

Hämäräperäinen Oiva hämärässä kuvassa. Kuka arvaisikaan, mitä ovelan söpöläisnaamion taakse kätkeytyy?

Oiva on aina jaloissa. En oikeasti tajua, miten kissa voi olla näin taitava asettumaan juuri siihen, minne ihminen on astumassa. Olen jo lakannut laskemasta, miten monta kertaa olen meinannut tallata Oivan päälle. Siihen nähden olen ylpeä, että olen oikeasti astunut kissan päälle vain kerran. Eräänä maanantaina runnoin joko sen tassun tai hännän eteisessä. Vannon, että liikautin kengitettyä jalkaani vain ehkä sentin kun käärin kaulahuivia niskaani, niin kuului rääkäisy. Kun nostin hämmentyneenä jalkani ylös, Oiva juoksi kauheaa kyytiä vierestäni keittiötä kohti. En edes ehtinyt nähdä, minkä kohdan runtelin, mutta onneksi Oiva unohti koko vahingon saatuaan pari namia. Samalla rauhoittui mun huono omatunto ("satutin mun vaavia, voi ei!"). Ei aristanut varpaitaan eikä häntää, mikä huojensi oloani kovasti.
Mutta oikeasti, Oiva on mestari olemaan tiellä. Etenkin keittössä kytätessään ruokaa - oli se kissan tai ihmisen. Tiskialtaankin reunalla pitää pujotella käsivarsien ali mahdollisimman pienistä koloista, kun mami yrittää tiskata. Myös leikkiessä poika ilmestyy välillä juuri siihen, mihin heilahtava käteni osuu, vaikka olisin puoli sekuntia sitten nähnyt kissan turvallisella etäisyydellä. Joten ihan vaan tiedoksi kaikille abya halajaville: kasvattajat eivät liioittele kertoessaan, että kissat ovat aina edessä.

Oiva on ruokarosvo ja pohjaton kaivo. Kun jääkaapin ovi käy, Oiva herää sikeimmästäkin unesta ja juoksee paikalle vaativasti maukuen. Ruokaa pitäisi Oivan mielestä olla tarjolla aina ja koko ajan. Jos kissa saisi päättää, sen päivät kuluisivat varmaan vain ja ainoastaan syödessä nukkumisen lisäksi. Meillä ei näin ollen ole jatkuvasti tarjolla muonaa. Oiva imuroisi pikkuhiljaa syötäväksi välipalaksi aiotut ruoat kerralla kitaansa kuitenkin. Kotipaikkakunnalla se osoitti ruokaryövärin taitonsa pöllimällä röyhkeästi kinkkusiivun paahtoleipäni päältä, kun silmäni vältti sekunniksi. Pakko tosin myöntää, että se oli tosi hassu tilanne. Kotona Oiva osaa pysyä poissa lautaseltani, vaikka kääntäisinkin hetkeksi selkäni. Kinkku oli selkeästi liian vastustamatonta ja eksoottista, kun yleensä leivälläni on juustoa ja vihanneksia. Joka tapauksessa leipoessa pannarit sun muut täytyy nykyisin jemmata jäähtymään tiskikaapin suojiin, koska jos leivonnaisessa on maitoa, munia ja/tai voita, se on Oivasta tarkoitettu kissalle.

Pahis-Oiva (tai kärttyisä läskinaama-Oiva sulattelemassa ryöstösaalista :D).

Oivan kanssa on lievästi rasittavaa matkustaa jatkuvan huutamisen vuoksi. Boksissa on ok olla, kunhan ei vain mennä hurisevaan automobiiliin. Kun sitten ollaan autossa, oli se bussi tai henkilöauto, Oiva parkuu poispääsyä kuin kyseessä olisi kovemman luokan kidutus. Seuraavalla automatkalla aion testata Feliwayn suihketta, josko yhtään rauhoittaisi elämöintiä.

Vaikka Oivalla on korkea ja hieno kiipeilypuu, se raapii hyvin mielellään nojatuolia. Vielä ei erotu tuhomerkkejä, mutta voi olla, että hankin pienen raapimahärpäkkeen tuolin viereen. Jos vaikka sallittu kohde tuolin vieressä säästäisi nojiksen pintaa.

Oiva on edelleen vessaprinsessa. Jos laatikoita ei tyhjennetä ja pestä riittävän usein (tarkoittaa päivittäin tyhjennys ja ainakin kerran viikossa pesu), se ilmaisee tyytymättömyytensä kuseksimalla tiskialtaaseen. Ja ennen kuin kommenteissa viriää keskustelua kuivikkeista, niin haluan todeta, että tämä on minusta nimenomaan Oivan siisteyspäähänpinttymä. Pelletit kelpaavat taas heti, kunhan boksit on pesty. Myöskin, jos tiskialtaassa on astioita, sinne ei tassutella pisulle.

Kauhean Oivan tuima tuijotus sai kuvaajan kädet tärisemään.

Sellainen on ihana kamala Oiva. Mutta paljon kertoo, että kun yritin keksiä Oivasta piirteitä kamala-akselille, niin en kyllä keksinyt muuta kuin nämä. Ja kuten ehkä hoksasitte, näistä suurimman osan voi kääntää myönteisiksi. Ruokarosvo = helposti motivoitavissa nameilla mihin vain, eikä koskaan ole nirppanokkaillut ruoan kanssa. Aina jaloissa = osallistuva ja seurallinen. Matkustamishuuto = ei sentään voi pahoin ja on pieniääninen otus. Hutipissat taas ovat ihan minun toiminnastani kiinni ja vältettävissä, samoin raapimiseenkin on löydettävissä ratkaisu. Oivan kamaluus on siis hyvin suhteellista.

Seuraavalla kerralla luvassa kakkososio: Kamalan ihana Oiva. Joten eipä muuta kuin to be continued...

Kissanvessa-angsti

Kissalle pitäisi pikkuhiljaa hankkia vessa. Tarjonta lemmikki- ja verkkokaupoissa on aloittelijan silmään suorastaan hämmentävän laaja. On sementoituvaa ja puupohjaista hiekkaa, on kristalleja, mikrorakeita, pellettejä ja vessojakin kaikkea yksinkertaisesta hiekkalaatikosta prinsessalinnamaisiin hökötyksiin, joiden hinnat hipovat taivaita. Jestas sentään, että niinkin tavallista asiaa kuin kissan tarpeiden tekoa varten on kehitetty miljoona eri ratkaisua.

Koska kylpyhuoneeni on pieni, kissan toiletti tulee sijoittumaan eteiseen. Näin ollen katollinen malli olisi varmasti esteettisempi, antaisi kissalle omaa rauhaa ja pitäisi kuovitut kuivikkeet paremmin pois lattialta. Kuivikkeista mieluiten kallistuisin käyttämään puupellettejä. Pennun synnyinkodissa on kisuille tarjolla sekä pellettejä että mikrohiekkaa, joten purupapanat eivät olisi kissanpennulle uusi ja vieras kauhistus. Kuulemani ja lukemani perusteella pelletit ovat edullisia, pitävät hyvin hajuja, eivät kulkeudu yhtä paljon kissan tassuissa kuin hiekat ja ovat lisäksi ekologinen ja biohajoava vaihtoehto. Vaikuttaa oikein hyvältä minun mielestäni.

Perinteisen avoimen pellettivessan voisi värkkäillä itse. Mutta (miksi aina pitääkin olla joku asioita mutkistava mutta?) miten katon saisi siihen ympättyä? Valmiiksi katollinen pellettivessa on selvästi harvinaisuus kissanvessamarkkinoilla. Ainut, minkä löysin on Peewee Eco Top-vessa, joka ei ole ihan siitä edullisimmasta päästä. Toki, jos vessa on toimiva ja hyvä, siitä mieluummin maksaakin enemmän, mutta mistä tietäisi toimivuuden, kun niitä ei ole missään nähtävillä eikä netistäkään löydy (tai sitten en vain osaa löytää) kuin yksi kyseistä systeemiä koskeva blogiteksti? Ja tuon siivouskäytännöllisyys mietityttää, kun katto on kuvista päätellen kokonaan kiinni klipseillä, jolloin siivoamisen yhteydessä pitäisi aina ottaa koko yläosa irti. Monissa hiekkavessoissa voi avata osan katosta, jolloin lapiointi helpottuu.

Ehkä, jos ostaisi kissanhiekalle tarkoitetun katollisen ja kätevästi avattavissa olevan kissanvessan ja kehittelisi siihen välipohjan pellettikäyttöä varten... Sopivankokoinen muovilaatikon kansi, johon olisi porattu reikiä ja laitettu tukijalat vakka muttereista saattaisi toimia, jos materiaali olisi tarpeeksi tukevaa. Muovinen välipohja tuntuisi varmaan kivemmalta tassujen alla kuin esimerkiksi metalliverkko. Pitää kehitellä ja ideoida tätä vielä.

Voi huoh! Olenko vain liikoja toivova idealistitapaus, vai miksi tämä tuntuu niin vaikealta? Vinkkejä, neuvoja ja rohkaisua otetaan vastaan kiitollisuudella.