perjantai 16. syyskuuta 2016

Jalo

Uusin perheenjäsen on elellyt kanssamme jo reilun kuukauden, joten on korkea aika esitellä Oivan pikkuveikka kunnolla. Hyvä yleisö, tässä on Jalo!
Minun söpöliini-Jalo.
Pentuikäiseen Oivaan verrattuna Jalo on selvästi pohdiskelevampi ja kärsivällisempi. Se miettii ja harkitsee ennen kuin syöksyy huiskan kimpuun tai ennen kuin yrittää hivuttautua varastamaan kinkut mun leivän päältä. Sama rauhalinen tuumailu näkyi ensialkuun ruokaillessa: Jalo makusteli iisiti ja keskittyi omaan pöperöönsä. Toisin sanoen minä pidin huolta, ettei tuo toinen ruokaimuri ehtinyt oman sapuskansa ohessa ahmia myös Jalon lautasta tyhjäksi. Nyttemmin, Jalon käytyä kastroitavana, poikien lautaset ovat alkaneet tyhjentyä melkein yhtä nopeasti - huolimatta siitä, että Jalon annokset ovat isompia ja kita pienempi. Mutta mikäpä siinä. Täplikäs syöppö sopii hyvin ticking-syöpön kaveriksi.
Syömällä reilusti myös kasvaa hyvin. Ei ole ihan näin pieni poika enää, vaikka kuvassa miten venyttelee koipiaan.
Jalo on huomionkipeä pikkupoika. Eikä se ole vain ihmisen seuran perään, vaan Oiva on saanut tuta pikkuveljen läheisyydenkaipuun. Jos Oiva köllähtää johonkin, Jalo on pian sen vieressä kehräämässä. Vaikka kumpikin tuntuu nauttivan lajitoverin lämmöstä ja pesuseurasta, Oivalla tulee toisinaan mitta täyteen. Silloin se siirtyy kauemmaksi nauttimaan omasta tilasta. Jalo ei ole moisesta moksiskaan, vaan tunkee taas vähän ajan päästä isoveljen kylkeen. Samoin ihmismamin viereen on Jalon mielestä mukava asettua. Kivaa on myös kivuta syliin syödessäni hidasta aamupalaa tai viereeni nukkumaan öisin. Kaikkien uusien vieraidenkin ihmistenkin viereen voi pötkähtää oitis, sillä Jalo ei ujostele turhia.
"Taas se on iholla! Mami, laita se ruotuun!"
Jalo on pentumaiseen tyyliin leikkisä temuaja. Se rakastaa etenkin huiskia ja naruja sekä kissanminttuhuuruuilua. Parhaita leluja tähän mennessä ovat olleet (Oivan hännän ohella) erinäiset höyhensaaliit huiskien päissä, naruun sidottu sudenkorento, kissanminttutäytteinen hiiri sekä vanha kengännauha. Niiden perässä pentu tekee korkeita kenguruloikkia ja ninjahyppjä, joiden aikana vaihtaa suuntaa ilmassa. Lempihuiskansa Jalo nouti jopa vaatekaapista suljetun oven takaa. Näin ollen minun piti askarrella paksusta pahvista kotikutoinen lapsilukko komeron oviin. Myös Oivan kanssa painiminen ja hippaleikit sekä mattojen kanssa telmiminen kuuluvat Jalon suosikkiharrastuksiin.
Veikkapainia.
Uusi napero on hyvin utelias ja osallistuva. Jalo on tehnyt selväksi, että haluaa olla mukana petaamassa sänkyä (eli toisin sanoen päästä mönkimään päiväpeiton alle), ruoanlaitossa muun muassa tarkkailemassa tiskialtaassa istuen, kun kuorin perunoita ja tietysti koemaistajana, ja siivoamisessa laadunvalvojana.
Apupoika pyykkitelineellä.
Ja tosiaan, Jalo kasvaa kauheaa kyytiä. Pikkupikkutirppa kuroo kovaa vauhtia kiinni kokoeroa isoveikan kanssa. Korkeilla paikoilla istuessaan Jalo katselee reviiriä jo suuren kissahallitsijan elkein...
Villikissanuorukainen.
... mutta tosiasiassa se on vielä kuningas-Oivan hovin hurmaava pieni hovinarri. <3
:'DDDDDD

12 kommenttia:

  1. Jee, vihdoin kuulimme lisää Jalosta. Ihastuttava nuori herra! Sopii varmasti luonteensa puolesta hyvin abyn kaveriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sopii. Tosi kiltti ja herttainen olento. Oiva tykkää Jalosta valtavasti, vaikka pentu onkin välillä rasittava lähentelevä hännänjahtaaja. :)

      Poista
  2. Voi ihana Jalo, niin suloinen ja pieni. Upea pieni kisu.

    VastaaPoista
  3. Jalo kuulostaa hurmaavalta persoonalta, jonka ottaisin ilomielin viereeni köllöttelemään! <3 Ja voi miten kauniskin pikku Narri on - ja tuo viimeisen kuvan ilme on ihan huippu! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamera räpsähti juuri oikealla hetkellä, kun viimeinen kuva tallentui! :D

      Poista
  4. Suloinen Jalo! Ja voi Oivan ilmettä tuossa kuvassa, kun Jalo on supertyytyväisen näköisenä pötkähtänyt viereen :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Ei ole isoveikalla helppoa, kun pienempi ei anna edes nukkua rauhassa, vaan ilmestyy salakavalasti kylkeen Oivan nokostellessa.

      Poista
  5. Voi mikä suloinen täpläsyöppö, ja noi korvankärjet on ihan mahdottoman söpöt!

    PS. sun blogiluettelossa näkyy olevan vielä meidän vanha jo lopettaneen portaalin osoite. Muutettiin bloggerin puolelle osoitteeseen: http://puskiskissat.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalon tupsukorvat on iiihanat! <3
      Mulla taitaa olla itse asiassa molemmat teidän blogin osoitteet vielä lukuluettelossa. :D Pitääkin poistaa se vanha.

      Poista
  6. Painikuvasta näkee hyvin miten Jalo on kuronut jo Oivaa kiinni! :D Kuulostaa todella ihanalta hurmurilta ja hertti miten ihanat tassut kun on mustaa ja pinkkiä ja hopeaa ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista