Jännitystä parin viikon takaa

Koin pienimuotoisia kauhistuksen hetkiä muutama viikko sitten. Olin Oivan kanssa kotona, pikkusiskoni oli lähtenyt uimaan vähän aikaa sitten. Oiva nukkui sikeästi päikkäreitä sängylläni, kun kävin pesemässä hiukset.

Kun sitten palasin suihkusta omaan huoneeseeni, kissaa ei näkynyt missään. Tein kierroksen sisällä huudellen Oivan perään, mutta mitään ei kuulunut. Huoli heräsi viimeistään siinä kohtaa, kun helistin namipurkkia, eikä pohjaton kaivo kipittänyt luokseni tavalliseen tapaansa. Pahat aavistukset vahvistuivat. Harpoin namit mukanani pikkusiskon huoneeseen ja huomasin tuuletusikkunan olevan auki. Äidin luona osa tuuletusikkunoista on sellaisia, joissa ei ole minkään maailman hyttysverkkoa. Ikkunan saa kyllä avattua kissaturvallisesti lukkotapin avulla niin kapeasti raolleen, ettei Oiva mahdu kulkemaan siitä läpi, mutta tällä kertaa ikkuna oli apposen auki.

Ensimmäinen ajatus tässä kohtaa oli suunnilleen ”Jumaliste, nyt se on lähtenyt jonkun räksän perässä keskelle metsää tai jäänyt auton alle!” Suuri oli helpotukseni, kun näin Oivan istumassa kiltisti takapihalla, lähimetsään johtavan sillan päässä kaikessa rauhassa. Ei ollut vissiin uskaltanut hipsiä kauemmaksi ilman mamia. Kutsuin Oivaa uudelleen, vihelsin luoksetulokutsun ja  helistin namipurkkia uudelleen. Oiva maukaisi kuuluvasti ja juoksi salamana sisälle samasta ikkunasta, josta oli livistänyt. Huh! Juuri tällaisten tilanteiden varalta olen opettanut Oivan tulemaan luokse. Onneksi mun kissa on fiksu ja ahne.

Alla olevat kuvat eivät liity livistykseen. Ne ovat vain osoitus Oivan tavasta kytätä aidanraoista naapurin pihakoirien oloja, kun valjastellaan talon ohi pallokentälle. Taivahille tattis siitä, ettei se rohjennut lähteä omin nokkinensa sanomaan hirvikoira-Herkulekselle moi.

Aidan toisella puolella on aina jännempää.

Naapuruston söpöin kyylä.

Huoli nro 1

Olin lauantaipäivän reissussa. Oiva oli sen aikaa kotona hoitajan kanssa. Onneksi on kissaihmisiä lähipiirissä, niin päiväreissu ystävän vauvajuhliin onnistui. Retki Tampereelle sujui tosi hyvin ja palasin iloisella mielellä kotiin. Myös Oivan päivä oli sujunut hienosti hoitajan kanssa, vaikka lehtikorin vessakelpoisuus olikin toistamiseen testattu. Mitäs pienistä, kun on mäntysuopaa.

Illalla leikittäessäni Oivaa väsyksiin yöunia varten huomasin, että sillä oli silmissä rähmää. Vaaniessaan se myös räpsytteli etenkin vasenta silmäänsä epätavallisen paljon. Aamulla rähmää oli silmäkulmissa selkeät vihertävänkellertävät kokkareet. Samoin vasemman silmän räpyttely jatkui. Epäilykset saivat vahvistusta: vaikuttaa silmätulehdukselta. Onneksi Oiva ei aristanut kumpaakaan silmää, hinkannut niitä kovin paljoa tassuilla tai hieronut tavaroita vasten, niin ei tarvinnut hätäillä kissan vahingoittavan omia silmiään. Eipä siis muuta kuin ajanvaraus eläinlääkärille maanantaiaamuksi ja helpotuksen huokaus sitä, että ehdin ottaa kissalle vakuutukset alkuviikosta.

Reppana rähmälapsi.

Sunnuntai-iltana Oivan herätessä iltapäikkäreiltä tulehdus oli selvästi pahentunut. Unenpöpperöinen pentu ei meinannut avata silmiään aluksi ollenkaan ja pesi niitä kovasti. Minä olin saada sydänhalvauksen, kun rähmätilannetta tarkistaessani näin, miten paljon Oivan silmät olivat alkaneet punottaa. Soitin paniikkipuhelun Oivan synnyinkotiin kaimalleni. Sain kuulla paljon kaivattuja kokemuksen sanoja siitä, ettei kissa ole hengenhädässä. Omassa päässänihän olin jo hirveän huolissani. Ehdin maalailla kauhukuvia silmien verenvuodosta, sokeutumisesta ja ties mistä hirveyksistä. Säikähdyksen purkautuessa puhelun jälkeen Oiva ei ollut ainoa punasilmäinen asunnossa. Huoli alkoi helpottaa enemmän sitä mukaa, kun kissa virkistyi, leikki kanssani tuttuun tyyliin ja söi iltaruokansa hyvällä halulla.

Minulla on vahva aavistus, mistä Oiva on silmävaivansa saanut. Lauantaiaamuna ennen matkalle lähtöä siivosin pojan vessalaatikoiden pohjia kylpyhuoneessa. Kaadoin pesuvedet suoraan vessanpönttöön ja jätin kannen hetkeksi auki kumartuen kuivaamaan ekaa laatikkoa. Seuraavaksi kuului molskahdus. Kun käännyin katsomaan, näin Oivan loikkaavan pois pytystä ja ryntäävän täyttä vauhtia olohuoneeseen turvaan. Otin sen saman tien syliin ja huuhtelin pojan lämpimällä vedellä lavuaarissa. Onnistui ihmeen hyvin, pienestä vastustelusta huolimatta. Sylissä annetun puuhekuivauksen aikana Oiva jopa kehräsi tyytyväisenä. Veikkaan, että tuolta seikkailulta on tarttunut Oivan silmiin jotain ei-toivottuja juttuja, jotka aiheuttivat tulehduksen. Joten ihan vaan vinkkinä kaikille, joilla on kissa: pitäkää pöntön kansi aina visusti kiinni, ellei istuin ole käytössä. Vähintäänkin hoksatkaa sulkea vessanovi.

Eläinlääkäriltä saatiin vahvistus silmätulehdusepäilyksiin ja pojalle viikon silmätippakuuri. Kahdesti päivässä tippoja ja aamuin illoin silmien puhdistaminen keitetyssä vedessä kastetulla vanulla. Ekat pisarat onnistuin jo laittamaan. Nukkuvaa kissaa on suhteellisen helppo lääkitä, mutta kyllä Oiva selkeästi inhoaa, kun sen silmiin tiputetaan jotain outoa. Ensi maanantaina pojan silmien pitäisi olla kunnossa taas.

Näillä eväillä Oivasta tulee taas säihkysilmä. Ampparipurkissa on keitettyä vettä.