keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Vuositarkastus

Aamupäivällä pakkasin Oivan kuljetuslaatikkoon ja köytin laatikon pyörän tarakalle. Poika pääsi märisemään tyytymättömästi vajaat 10 min suuntaansa, kun käytin sen eläinlääkärillä tarkastettavana. Kyse oli perus vuositsekkauksesta. Oiva ei ole osoittanut oirehtimisia tai sairastellut, mutta olin jo itse kotona huomannut sen hampaissa hammaskiveä ja odotin eläinlääkäriltä vahvistusta asiaan. Sain sen. Eläinlääkäri pohti, että Oivalla lienee taipumusta hammaskiveen, kun se on vasta kaksivuotias. Suositteli hapaiden harjaamista, mitä ollaankin jo jonkin aikaa harjoiteltu. Hammaskiveä on nyt joka tapauksessa takahampaissa ja toisella puolella ien oli punehtunut tulehduksen merkiksi. Se tarkoittaa, että suuntaamme ensi maanantaina takaisin hammaskiven poistoa varten.
Oiva ei tunnusta omistavansa hamaskiveä pintapuolisen tyyneytensä alla.
Turhaa sanoakaan, mutta mua jänskättää jo valmiiksi vähän, kun Oiva tullaan rauhoittamaan toimenpiteen ajaksi (abyt ja somput ovat alttiita saamaan yliherkkyysreaktion tietyistä rauhoitteista). Luotan kyllä eläinlääkäriin, joka on hoitanut mm. Oivan synnyinkodin kissoja ja palauttanut taannoisessa Somakissin lehtjutussakin seikkailleen Oivan setäenon kotiin operoinnin jälkeen hyväkuntoisena. Hyvin homma varmasti sujuu, kunhan nyt silti hermoilen vähän mussukkani puolesta. Ohjeistukseksi sain tuoda mukaan lämpimän viltin, jotta poika pysyy kotimatkan ajan lämpimänä ja että aamulla voin antaa Oivalle vain pari lusikallista ruokaa ennen puoli viiteen ajoittuvaa toimepidettä. Oiva parka! Liian vähän ruokaa, matkat eläinlääkäriin ja palelua luvassa. Maanantaista ei ehkä tule Oivan elämän suurenmoisin päivä.

Kaiken kaikkiaan eläinlääkärikäynti sujui kivasti. Vakioklinikalle menee mielellään, sillä työntekijät ovat mukavia ja Oiva on aina ollut oma reipas itsensä tutkimuspöydällä. Koin suuria onnistumisen fiiliksiä eläinlääkärin sanoessa, että on tosi hyvä, jos pystyn pitämään Oivan nykyisessä koossaan eikä se pääse plösähtämään. Nyt on juuri bueno (hyvästi pullukkuusuhuolet!). Sutjakan pojan 4,4 kilon paino puntarin näytöllä yllätti eläinlääkärin, mut se on kaikki sit vissiin timmiä lihasta. :D Poju sai hamaskivimaininnan lisäksi kuittitulosteeseen arvioksi: "Oiva on kerrassaan hieno kissa! Sopivassa kunnossa, karva kiiltävä ja hyväkuntoinen."
"Ihan kuin hienouteni olisi tullut kenellekään yllätyksenä."
P.S. Huomatkaa yllä olevassa kuvassa Oivan upea aaltomainen asento!
 

10 kommenttia:

  1. Aina sitä jännittää, kun oma muru on toimenpiteissä, mutta teillä tuntuu olevan kokenut lääkäri asialla.
    Ihana tuo viimeinen kuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kokemuksen lisäksi lääkäri on kissoihin erikoistunut. Sekin rauhoittaa mieltä. :)

      Poista
  2. Wau mikä asento viimeisessä kuvassa! :D Oiva on oikein komea otus.
    Se on hyvä, että teidän lekulle on abyt entuudestaan tuttuja, niin varmasti tietävät vahtia tarkasti Oivaa mahdollisen rauhoitusainereaktion varalta. Ainahan voit oman mielenrauhan takaamiseksi ottaa Somakiss-lehdessä olleesta rauhoitusaine-jutusta kopsun, ja viedä lekulle luettavaksi vielä ennen toimenpidettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Great minds think alike! Ajattelin joo ottaa sen somakissin lehtijutun mukaan ja näyttää eläinlääkärille kaiken varalta. :)

      Poista
  3. Oiva on tosiaan elegantin arkkitehtoninen! :-D Eivätkä kehut todellakaan tulleet yllätyksenä.

    Meilläkin oli molemmilla kissoilla ehtinyt tulla parissa vuodessa hammaskiveä. Koska tulehdusta ei ollut, niin keltakertymiä ei heti rapsuteltu pois, vaan hammashoito tehtiin sitten molemmille sellaisessa tilanteessa, kun olisi muutenkin pitänyt rauhoittaa. Harjaamisen aloitin tosin heti samana iltana, kun hammaskivestä tulin tietoiseksi, ja nythän hammashoito on varsinkin Jujun päivän kohokohta. :-D (Koska siitä saa palkinnon.) Mäkin aina jännitän rauhoittamista - varsinkin Nupun kohdalla, kun se on kaikin puolin niin herkkis - mutta hyvin on aina tähän asti mennyt. Pidän peukkuja, että teilläkin sujuu hyvin, ja pian Oiva voi lisätä hyvien puolien listaan myös hurmaavan valkoisen hymyn! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Namit motivoivat Oivaakin hammaspyykille. Jos meinaa pesun ajankohta venyä, Oiva tulee ilmoittamaan asiasta ja kyselemään rutiininamien perään. :D

      Poista
  4. Oivahan on pysynyt sutjakassa kunnossa! Meilläkin pitäisi käydä poistamassa hammaskivet joskus lähikuukausina ja hirvittää jo nyt. Toivottavasti teillä sujuu kaikki hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se hyvin suju sekä meillä että teidän pojilla. :)

      Poista
  5. Tsemppiä poistoon! :) Reaktiot taitavat kuitenkin loppujen lopuksi olla harvinaisia ja kun paikalla on valppaat osaavat lääkärit, niin Oiva on hyvissä käsissä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Luottavaisin mielin suuntaamme lääkärille. Vielä ei ainakaan jännitä liikaa. :)

      Poista