Pentu(muisteloita)

Palaan vielä tarkemmin aiheeseen Oiva 2-v.

Oiva on jo kaksivuotias kastraattikollin köllykkä. Poitsun kasvaessa tuntuu jännältä muistella taakse jäänyttä pentuaikaa. Ilman vanhojen blogitekstien lukemista en varmaan olisi muistanut enää kunnolla, millainen suloinen pikkuriiviö Oiva oli naperona.

Oiva on rauhoittunut aivan valtavan paljon siitä, kun oli nelikuinen rasavilli. Pikku-Oivan harrastuksiin kuului muun muassa ihmisten jalkojen kimppuun hyökkäileminen painimatsin kaipuussa, eikä sylissä vaan voinut pysyä hetkeäkään. Ei voinut. Se oli tylsää ja plääääh. Pois pyrittiin puremalla käsiä. Nykyisin en edes muista, milloin Oiva olisi viimeksi yrittänyt kurmuutaa kenenkään kinttuja. Se touhu onneksi saatiin kitkettyä pois. Ja kuten olen jo monesti kertonut, sylissäkin on nykyään ihan mukavaa, jopa kehruuttavan kivaa.

Yhä syötävän suloinen, mutta paaaaaaaljon rauhallisempi.

Ja se malttamisen määrä, joka Oivalle on kertynyt! Naperona kärsivällisyyttä ei ollut. Mamma ruokalautaselle oli tungettava heti, koko ajan ja varsinkin silmän välttäessä kuin rasvattu salama. Omaa ruokaa piti kärkkyä pöytätasolla ja pyörien ympyrää. Vaan nykyään - ah, tunnen suurta ylpeyttä kertoessani tämän - Oiva hyppää keittiötasolta lattialle odottamaan ruokaansa ja mikä vielä ihmeellisempää, voin laittaa asioita jääkaappiin ruokailun aikana ja kääntää selkäni hetkeksi ilman, että kissa on sekunnin murto-osassa vedellyt ruokaani kitusiinsa. Oiva on todennut, että mamma syödessä pöydällä voi istua nätisti, niin ehkä saattaa saada vähän jotain pientä maistiaista. Se ei enää tunge kuonoaan lautaselle, vaan seurailee sivusta tai lähtee omiin hommiinsa. Poikkeus tähän on vain maksalaatikko, jota Oiva mussuttaisi mielellään samaan aikaan kanssani. Silloinkin uskoo loppujen lopuksi tuuppimista tai lattialle nostamista. Tämä on pienoinen ihme verrattuna aikaan, jolloin jokainen ruokailu kotona sisälsi jatkuvaa kissan tönimistä kauemmaksi.

Tältä Oiva näytti ipanaiässä.

Ovestakin on nykyään paljon helpommpi kulkea, kun Oiva osaa enenevässä määrin odottaa eteisen puolella, eikä ole luikahtamassa rappukäytävään. Ja luikahdusyrityksetkin ovat paljon hitaampia ja harkitsevampia kuin pentuna, jolloin Oiva vain suhahti karkuun pienimmästäkin rakosesta tilaisuuden tullen.

Hutipissailu on loppunut jo aikoja sitten. Tiskialtaasen ei ole päässyt kissankusia iäisyyteen ja Oiva voi nykyään tehdä vessalaatikoihin jopa isot että pienet tarpeet vierekkäin. Kuivikkeen vaihtaminen hienojakoisempaan on varmaan vaikuttaa aikuistumisen ohella. Joka tapauksessa on suuri JES, että tiskiallas on päästetty eläkkeelle varavessan tehtävistä.

Miksi sitten olen halunnut palautella Oivan pentuaikaa mieleen? Syy löytyy alla olevasta kuvasta.

"Minäkö?"

Tämä on Northalla Sparkling, tuttavallisemmin pentunimeltään Jalo. Sydänrosvoksi osoittautunut ocicat-pentu saapuu seuraksemme elokuun ensimmäisellä viikolla. Oiva saa siis pikkuveljen ja minä toisen kissavauvan riemukseni!

Vuositarkastus

Aamupäivällä pakkasin Oivan kuljetuslaatikkoon ja köytin laatikon pyörän tarakalle. Poika pääsi märisemään tyytymättömästi vajaat 10 min suuntaansa, kun käytin sen eläinlääkärillä tarkastettavana. Kyse oli perus vuositsekkauksesta. Oiva ei ole osoittanut oirehtimisia tai sairastellut, mutta olin jo itse kotona huomannut sen hampaissa hammaskiveä ja odotin eläinlääkäriltä vahvistusta asiaan. Sain sen. Eläinlääkäri pohti, että Oivalla lienee taipumusta hammaskiveen, kun se on vasta kaksivuotias. Suositteli hapaiden harjaamista, mitä ollaankin jo jonkin aikaa harjoiteltu. Hammaskiveä on nyt joka tapauksessa takahampaissa ja toisella puolella ien oli punehtunut tulehduksen merkiksi. Se tarkoittaa, että suuntaamme ensi maanantaina takaisin hammaskiven poistoa varten.

Oiva ei tunnusta omistavansa hamaskiveä pintapuolisen tyyneytensä alla.

Turhaa sanoakaan, mutta mua jänskättää jo valmiiksi vähän, kun Oiva tullaan rauhoittamaan toimenpiteen ajaksi (abyt ja somput ovat alttiita saamaan yliherkkyysreaktion tietyistä rauhoitteista). Luotan kyllä eläinlääkäriin, joka on hoitanut mm. Oivan synnyinkodin kissoja ja palauttanut taannoisessa Somakissin lehtjutussakin seikkailleen Oivan setäenon kotiin operoinnin jälkeen hyväkuntoisena. Hyvin homma varmasti sujuu, kunhan nyt silti hermoilen vähän mussukkani puolesta. Ohjeistukseksi sain tuoda mukaan lämpimän viltin, jotta poika pysyy kotimatkan ajan lämpimänä ja että aamulla voin antaa Oivalle vain pari lusikallista ruokaa ennen puoli viiteen ajoittuvaa toimepidettä. Oiva parka! Liian vähän ruokaa, matkat eläinlääkäriin ja palelua luvassa. Maanantaista ei ehkä tule Oivan elämän suurenmoisin päivä.

Kaiken kaikkiaan eläinlääkärikäynti sujui kivasti. Vakioklinikalle menee mielellään, sillä työntekijät ovat mukavia ja Oiva on aina ollut oma reipas itsensä tutkimuspöydällä. Koin suuria onnistumisen fiiliksiä eläinlääkärin sanoessa, että on tosi hyvä, jos pystyn pitämään Oivan nykyisessä koossaan eikä se pääse plösähtämään. Nyt on juuri bueno (hyvästi pullukkuusuhuolet!). Sutjakan pojan 4,4 kilon paino puntarin näytöllä yllätti eläinlääkärin, mut se on kaikki sit vissiin timmiä lihasta. :D Poju sai hamaskivimaininnan lisäksi kuittitulosteeseen arvioksi: "Oiva on kerrassaan hieno kissa! Sopivassa kunnossa, karva kiiltävä ja hyväkuntoinen."

"Ihan kuin hienouteni olisi tullut kenellekään yllätyksenä."

P.S. Huomatkaa yllä olevassa kuvassa Oivan upea aaltomainen asento!
 

Parveke

Meillä on parveke. Se on etenkin näin kesäisin mukavaa, koska Oiva voi tarkkailla pöydältä pihan tapahtumia ja ovea voi pitää lämpimällä ilmalla huoletta auki. Poika viihtyy kytistyspaikallaan hyvin ja toisinaan jopa ottaa päiväunia pehmusteen päällä raittiissa ilmassa.

Valpas valvoja asemissa.

Mutta mitä kummaa? Tänään emäntä oli kummallinen ja kantoi parvekkeelta pois aivan kaiken. Kaiken, aina parvekeverkkoa myöten.

Niin valitettavaa, kuin se onkin, partsimme on käyttökiellossa seuraavan x määrän viikkoja. Pervekeremontti osuu kohdalle, mikä tarkoittaa Oivan osalta suurta lisälatausta tylsyysfaktorille. Ehkä nosturin kyydissä työskentelevien remppamiesten kyttäilystä sentään saa jotain virikettä. Ja onneksi ulkoilemaan pääsee flexin päässäkin ja raitista ilmaa saadaan keittiön tuuletusikkunasta. Mutta silti, onhan se nyt pöljää, etten hetkeen voi bongata Oivaa tämän näköisenä parvekkeelta:

Haha! Voi toista, kun verkko oli edessä.

Hyvää juhannusta!

Päivitysvälin virttymisestä huolimatta olemme täällä yhä. Tässä välillä on tapahtunut lähinnä seuraavanlaista:

1) Oiva täytti 2 vuotta noin kuukausi sitten.

Köllykkä täytti vuosia rennonletkeällä otteella.

2) Liityimme valjaiden osalta tyytyväiseen Vänttis-kerhoon.

Orvokinsiniset valjaat on kivat ja helpot pukea päälle!

3) Emäntä sai maisteriopintonsa valmiiksi! Jes!

4) Perusarkea. Hyvää kuuluu ja kesää vietetään rentoillen.

Seuraavien kesäisten kännykkäkuvien myötä toivotamme hyvää juhannusta kaikille!

Ihana kesä!

Hassu ilme heinikossa.

Yritteliäs herkkusuu

Kuten tiedetään, yksi Oivan perimmäisistä olemuksista on ahmatti.

Raskauttavaa kuva-aineistoa: ilmiselvä syöppö herkkusuu.

Kun loistavaan ruokahaluun yhdistetään uteliaisuus ja nopeat hoksottimet, on koossa paketti, joka pakottaa mamman miettimään tarkkaan muutamia arjen asioita. Yksi niistä on, minne laittaa uunista tullut piirakka jäähtymään ja missä sitä voi pitää sen aikaa, kun harkitaan santsiannoksia. Tähän mennessä jäähdyttelypaikaksi on vakintunut tiskikaappi ja siksi aikaa, kun syöjät arpovat vielä uusien annoksien ottamista, piirakka on löytänyt turvapaikkansa mikron päältä.

Mutta (kuten arvata saattaa) ikuinen nälkä ajaa karvalapsen yrittämään.

"Jos ihan vähän maistaisin..."

Joten huolimatta mamman mukamas kekseliäistä ratkaisuista, ahmattia on pidettävä silmällä. Muuten piirakat - ja melkein kaikki muutkin maitotuotteita/lihaa/kananmunaa sisältävät ruoat - napsitaan parempiin suihin.

"En tehnyt yhtään mitään kiellettyä. Olen viaton!"

Jäänmurtaja

Vähän reilu viikko sitten ajeltiin bussilla kotiin Oivan ihmismummolasta. Maininnan arvoisia asioita tällä reissulla oli kaksi. Ensinnäkin se, että Oiva matkusti hyvän aikaa hiljaa, vain pikkuisen naukuen. Minulla on bussimatkoilla tapana laittaa Oiva valjaisiin, flexi mahdolliimman lyhyeksi ja kuljetuskoppa viereeni niin, että luukku on auki. Sillä tavalla Oiva voi itse valikoida matkustaako boksissa vai sylissä. Ihmetyksekseni koko alkumatka meni Oivan osalta kopan pohjalla makoillessa. Olin hurjan yllättynyt, kun vasta yli puolituntisen jälkeen Oiva kiipesi syliin ja alkoi jaella äänekkäämpiä matkaohjeita. Edistystä autoulvonnan vähnemisessä, jee! Selvästi uusi linja-auto saattoi vaikttaa asiaan, kun kolinaa ja tärinää oli vähemän, kuin tavallisesti.

Tärähtänyt kännykkäräpsy, mutta silti niin hyvä huutopallopääilme, että laittaa täytyi.

Toinen hauska juttu oli, että meille juteltiin paljon ennen kotiin ehtimistä. Siis täysin vieraat ihmiset tulivat höpöttelemään, wou! Pitkänmatkanbussissa vikalta välipysäkiltä kyytiin noussut nainen puheli kanssani puolisen tuntia kissoista ja tyttärensä koirista. Lisää epätyypillistä small talkia tuli vastaan keskustassa paikallisbussia odotellessa. Oiva istui tuon ajan sylissäni lyhyessä flexissä, kuten bussissakin. Kuljetusboksissa se vain valitti, niin päätin tehdä lapsiraasun olon edes vähän mukavammaksi, kun oman linjan saapumiseen oli sellainen parikymmentä minuuttia. Sai katsella ihmisiä ja maailman menoa, vaikka keskustan meno taisikin tärinästä päätellen olla Oivelon mielestä aika jännää. Muttei huudellut eikä ollut kauhuissaan. Ja siinä istuskellessa meille jutteli:
- Ensin kaksi nuorta tyttöä, jotka olivat odottamassa ensin saapuvaa bussia.
- Toiseksi herttainen mummo, joka tunnisti Oivan abyksi. Oli kuulemma nähnyt vastaavia otuksia näyttelyissä omien kissojensa kanssa.
- Kolmanneksi ihastuttavan iloinen vierasmaalainen nainen, joka tuli oitis silittämään Oivan päätä äänekkäästi äidinkielellään ihastellen ja kysyi suomeksi kissan nimeä. Hän huikkasi minulle vielä "Hei hei, tyttö!" lähtiessään jatkamaan matkaansa. Olin tosi yllättynyt, ettei Oiva ollut moksiskaan yllättävästä paijaamisesta. Ehkä vaistosi, että nainen oli kissarakas tai sitten silitykset olivat niin itsevarmoja, että poika päätti niiden kelpaavan.
- Ja vielä neljänneksi pysäkille odottamaan saapunut nuori mies, joka näytti hetkessä puhelimestaan kuvia tyttöystävänsä kissoista kertoillen irtokarvasta ja kyseisten kattien elämästä pitkät pätkät.

Kotona kelpasi pötkähtää lepäämään.

Olin kotiin päästyäni tosi iloisesti yllättynyt. Ihmisten pitäisi höpötellä toistensa kanssa enemmän - siitä tulee hyvä mieli! Ja kaikki kunnia näistä hymyilyttävistä kohtaamisista kuuluu tietysti kuningas-Oivalle. Nätti kissa oli kätevä jäänmurtaja ja käyttäytyi kyllä niin reippaasti ihailijoitaan kohtaan, että mamma oli taas paisua ylpeydestä. Saa nähdä, toistuuko tämä seuraavana sunnuntana, kun suuntaamme taas mummolaa ja mun vikoja harjoitteluviikkoja kohti.

Hellyyshirviö

Oiva on osoittanut viimeaikoina kummallista oirehditaa: halipulaa. Mitä mitä? Minun "tulen syliin vain lahjottuna tai kun mami on ollut monta tuntia pois kotoa"-kattini on itse alkanut vaatia pääsyä mun syliin hellittelemään.

Kaikkein hauskinta tässä on se, että mussukoinnin tarve on tapahtunut jo pari kertaa samalla kaavalla: olen ollut tiskaamassa, Oiva on mennyt muualle keittiöstä, palannut takaisin ajan x kuluttua, alkanut maukua ja kiehnätä jaloissa. Selkeitä "olen tässä, huomioi minut NYT"-eleitä. Ja kun sitten olen nostanut sen syliin, Oiva on viihtynyt rapsuteltavana piiiiitkään. Tänäänkin ainakin kymmenen minuuttia ja olisi pysynyt pidempäänkn, ellen olisi pudottanut kännykkää kolisten keittiötasolle. Kehräyksen taso on ollut myös huomattava. Oiva on hakeutunut viimeaikoina vierelle oleilemaan muutenkin hanakammin kuin aiemmin. Sohvalla vieruspaikka tai asema selkänojan päällä lähellä mun päätä on ollut parina päivänä suositumpi, kuin oma nojatuoli.

Kännykkätodiste 1: se nukahti viekkuun sohvannurkkaan.

Ehkä Oiva on alkanut pikkuhiljaa hoksata, että sylissä ja lellittävänä on mukavaa - saa rapsutuksia ja kaikkee! Kenties lähestyvä kahden vuoden ikä on rauhoittanut lasta se verran, että siitä on kypsymässä nyt oikea halihöperö murinamonsteri.

Kännykkätodiste 2: se uinailee viekussa ylisöpönä.