Tykkää kuin hullu puurosta

Tykkään välillä syödä puuroa aamupalaksi. En kuitenkaan ole ainoa tässä huushollissa, jonka mielestä kaurapuuro on hyvää.

"Huu, puuroo. Anna, anna!"

Kyllä, Oiva tykkää puurosta. Ihan loogista, koska kissa on lihansyöjä ja puuro on... Niin. En tajua, mikä kissaa viehättää keitetyissä kaurahiutaleissa.

Saalistaja kytiksellä.

Viimeistään silloin, kun Oiva kuulee lusikan kaapivan kulhon pohjaa, se saapuu paikalle kuin raketti. Koska, kuten alla olevista tyhmästi tarkentuneista kuvista näkyy, puuro vaan on niiiiiiin hyvää.

Euforia!

"Anna lisää!"

Hassuinta on, että kaurapuuro on Oivasta nannaa riippumatta siitä, onko sen päällä mitään lisukkeita. Ymmärtäisin, jos se olisi voisilmän perässä. Jopa marjakeiton voisin (melkein) tajuta. Mutta kaurapuuro paljaaltaan ei minun järjenjuoksuni valossa sisällä mitään mistä kissan pitäisi innostua. Noh, onpahan selvästi lastentarhanopettajan kissa, kun suostuu maistamaan reippaasti jopa puuroa. Hyvin oon opettanut.

Viiveellä, mutta silti...

Eli tassuhaaste. Mäkin halusin vielä ottaa osaa kissablogeissa levinneeseen tassuhaasteeseen, jonka laittoi liikkeelle Myrskyn ja Viiman emäntä.

Tässä siis mun vauvan tassut.

Kaikki neljä tassua sievästi sommiteltuina.

Oivan anturat ovat tummat ja pehmoiset...

Muruseni varpaat.

... ja hieman irtokarvaiset. Tassut myös nykivät joskus hauskasti Oivan nukkuessa, leviävät makeasti haravarvaskäpäliksi, kun poika putsaa jalkapohjiaan ja tuoksuvat tosi hyvältä. Myönnän, olen kissantassunuuskuttelija. :D Tunnustaako kukaan muu samaa pahetta?

Ja hei, blogilla on jo 20 rekisteröitynyttä lukijaa! Jes ja kiitos, kun jaksatte silmäillä ja kommentoida mun kissahöpötyksiä. :)

Viikset hymyilevästi ylöspäin täyden kahdenkymmenen lukijan johdosta.

Kesän tiivistetyt kuulumiset

Mun nelikuinen työrupeama kotipaikkakunnalla loppui pari viikkoa sitten. Olen ottanut niin rennosti (ollut niin saamaton), että päivitän meidän kesäkuulumiset vasta nyt. Töissä oli kivaa, työpurukka mitä ihanin ja äidin luona asuminen sujui mukavasti. Silti tuntui tavattoman hyvältä päästä takaisin omaan kotiin Jyväskylään, missä elämään kuuluu muutakin kuin töitä. Ja ah, lomaa on vielä reilu viikko ennen kuin opiskelut taas jatkuu.

Oiva nautti elämästä omakotitalossa, valloitti paikkansa äitini sydämessä ja malttoi hienosti pikkusiskoni ylitsepursuavia rakkaudenosoituksia. Marsujakaan ei syöty.

Joko oli ikävä? Hengissä ollaan vielä hiljaisuudesta huolimatta.

Tässäpä tiivistetysti Oivan kesäkuulumiset:
- Ulkoilua valjaissa lähes joka päivä. Oivalle kehittyi omat ulkoilureitit, joita sitten kierrettiin moneen kertaan.
- Pikkulentäväisten vaanimista ja metsästämistä. Ninjahyppyjä kärpästen ja sudenkorentojen perässä sekä kirjaimellisesti perhosia vatsassa. Oiva tykkäsi syödä silkkisiipisiä saalitaan.
- Lintujen ja naapuruston kyttäilyä ikkunoista.
- Kohtaamisia naapuruston vapaana liikkuvien kissojen kanssa.
- Pörhistelyä ja murinaa koirille.
- Ohikulkijoiden ihasteluja: "Onpa kaunis kissa! Onko tuo ihan rotukissa?"
- Yksi leukaan tarttunut punkki. Se tosin osui kohdalle lomaviikolla Jyväskylässä. Kotipaikkakunnalla rymyttiin heinikoissa ihan urakalla, ilman ainuttakaan punkeroista.
- Läheltä tarkastettu siili.
- Yksi saaliiksi jäänyt sammakko. Olin tylsä aikuinen ja otin sen Oivan suusta pois heti, kun huomasin pojan kantavan pientä kurnuttajaa suussaan.
- Ja kirsikkana kakun päällä Oivan nappaama sisilisko.

Pieni metsästäjä lisko suussa.

Sisiliskon kiinni saaminen oli kyllä ehdoton kohokohta ulkoilupainotteisessa kesäelämässämme. Oiva oli jo pitkään kytistänyt liskoja valjastelujen aikana, joskus jopa ehtinyt syöksyä niiden perään, mutta saaliiksi siskolisko jäi vasta viimeisenä torstaina ennen lähtöä kohti Keski-Suomea. Olin tosi iloinen pikkupoikani puolesta ja Oivakin näytti ylpeältä itsestään. Liskollakin oli hyvä tuuri, sillä Oiva laski sen itse suustaan nurmikolle. Heitettyään häntänsä muistoksi, sisilisko livahti karkuun. Oiva jäi huutelemaan perään.

Tämmönenkin kävelevä neulatyyny tuli vastaan.

Nyt ollaankin sitten otettu erittäin iisisti nämä pari viikkoa. Oiva on lötköillyt auringonläsikissä, käynyt valtaamassa taas oman pihan ja lähimetsän, sekä nauttinut korkeasta raapimapuusta. Minä puolestani olen lötköillyt, nauttinut omasta rauhasta ja keskittynyt kotiutumiseen. Jospa blogikin heräisi kesäkoomastaan nyt, kun kirjoittajan aivot ovat saaneet roikkua narikassa tarpeeksi pitkän tovin.

Kesäkolli ihan ite!

Jännitystä parin viikon takaa

Koin pienimuotoisia kauhistuksen hetkiä muutama viikko sitten. Olin Oivan kanssa kotona, pikkusiskoni oli lähtenyt uimaan vähän aikaa sitten. Oiva nukkui sikeästi päikkäreitä sängylläni, kun kävin pesemässä hiukset.

Kun sitten palasin suihkusta omaan huoneeseeni, kissaa ei näkynyt missään. Tein kierroksen sisällä huudellen Oivan perään, mutta mitään ei kuulunut. Huoli heräsi viimeistään siinä kohtaa, kun helistin namipurkkia, eikä pohjaton kaivo kipittänyt luokseni tavalliseen tapaansa. Pahat aavistukset vahvistuivat. Harpoin namit mukanani pikkusiskon huoneeseen ja huomasin tuuletusikkunan olevan auki. Äidin luona osa tuuletusikkunoista on sellaisia, joissa ei ole minkään maailman hyttysverkkoa. Ikkunan saa kyllä avattua kissaturvallisesti lukkotapin avulla niin kapeasti raolleen, ettei Oiva mahdu kulkemaan siitä läpi, mutta tällä kertaa ikkuna oli apposen auki.

Ensimmäinen ajatus tässä kohtaa oli suunnilleen ”Jumaliste, nyt se on lähtenyt jonkun räksän perässä keskelle metsää tai jäänyt auton alle!” Suuri oli helpotukseni, kun näin Oivan istumassa kiltisti takapihalla, lähimetsään johtavan sillan päässä kaikessa rauhassa. Ei ollut vissiin uskaltanut hipsiä kauemmaksi ilman mamia. Kutsuin Oivaa uudelleen, vihelsin luoksetulokutsun ja  helistin namipurkkia uudelleen. Oiva maukaisi kuuluvasti ja juoksi salamana sisälle samasta ikkunasta, josta oli livistänyt. Huh! Juuri tällaisten tilanteiden varalta olen opettanut Oivan tulemaan luokse. Onneksi mun kissa on fiksu ja ahne.

Alla olevat kuvat eivät liity livistykseen. Ne ovat vain osoitus Oivan tavasta kytätä aidanraoista naapurin pihakoirien oloja, kun valjastellaan talon ohi pallokentälle. Taivahille tattis siitä, ettei se rohjennut lähteä omin nokkinensa sanomaan hirvikoira-Herkulekselle moi.

Aidan toisella puolella on aina jännempää.

Naapuruston söpöin kyylä.

Koivu ja kissa

Onneksi koko päivää ei satanut ja päästiin illalla pihalle räpsimään vähän kuvia. Toivottavasti kelit ei ole pelkästään märkää ja hyttysiä jatkossakaan. Alla olevan otoksen myötä Oiva ja Oivan mamma haluavat toivottaa hyvää juhannusta kaikille!

Juhannuskatti.

Kokeilussa Greenwoods Plant Fibre

Tilattiin Zooplussalta kokeeksi pieni pussillinen Greenwoods Plant Fibre-kuiviketta. Pääasiallisena ostoskohteena oli hamppukuivike pikkusiskon marsuille, mutta pitihän Oivallekin jotain jännää saada.

"Tämmöstä se hankki mulle."

Greenwoods Plant Fibre on puupohjainen "kissanhiekka", jonka kuvauksessa luvataan muun muassa hyvää hajunsitovuutta, pölyämättömyyttä ja ekologisuutta. Syy, miksi päätin kokeilla uutta puupohjaista laatikkokuiviketta oli lähinnä uteliaisuus. Vaikka Oiva käy tyytyväisesti pelleteillä, olen välillä miettinyt, mitä se tykkäisi hienojakoisemmasta vessan sisällöstä. Lisäksi halusin vähän vertailukohtaa - meillä kun on aina käytetty vain pellettiä. Aikomus oli siis selvittää, olisiko puupohjainen hiekka jollain lailla parempi tai helpompi vaihtoehto kuin pelletti. Nyt Greenwoodsia on ollut toisessa Oivan laatikossa viikon verran.

Oiva kelpuutti puuhiekan heti. Kun ensimmäistä kertaa nostin sen uudelle kuivikkeelle, poika asettui heti kakalle. Selkeä hyväksynnän merkki saatiin siis oitis. Oiva tuntuu tykkäävään Graanwoodsin hienojakoisesta tassutuntumasta, sillä se on suosinut puuhiekkalaatikkoa selvästi enemmän kuin vieressä olevaa pellettiboksia. Pienemmällä murulla kissan on lisäksi helpompi peitellä jätöksensä. Vaikka Oiva kaapii usein laatikon takana olevaa kaapin ovea kuivikkeen sijaan ja pelleteilläkin peittely kyllä onnistuu, Greenwoodsista se saa kasattua kunnon pyramideja.

Selvästi pienempää murua kuin pelletti.

Greenwoods paakkuuntuu ihan kivasti. En ole paras mahdollinen ihminen arvioimaan tätä ominaisuutta, kun muita hiekkoja ei ole meillä ennen käytetty. Isommat pissapaakut kuitenkin pysyvät hyvin kasassa roskikseen nostettaessa. Toisaalta laatikosta löytyy myös pienempää paakkukökkärettä. Joko Oiva on onnistunut hajottamaan paakkua peitellessään, tai sitten paakuista irtoaa muutenkin pienempiä osasia - en tiedä. Näitä pieniä pahkuroita on joka tapauksessa ärsyttävää yrittää sihdata esiin kuivikkeen seasta, enkä uskalla luottaa siihen, että olisin saanut/viitsinyt sihtailla jokaista pikkukökköä roskikseen.

Tällaisia (ja pienempiäkin) kikkareita on ikävä haeskella laatikon syvyyksistä.

Varmaan juuri näiden salakähmäisten paakkuhippujen vuoksi Greenwoods ei pidä hajua yhtä hyvin kuin pelletti. Nyt, kun kuivike on seissyt laatikossa noin viikon päivittäisellä paakkupoistolla, laatikko alkaa tuoksahtaa vienosti pissalta. Tämän Oivakin on huomannut ja pellettiboksista on alkanut löytyä alkua enemmän pissan lirauksia. Lisäksi tosiasia on, että kun Greenwoods-laatikon lopulta pesee ja tyhjentää, muuttuu kaikki jäljellä oleva kuivike jätteeksi. Riittoisuuskaan ei näin ollen ole pellettien luokkaa. Pellettien kanssa likainen puru putoaa alakertaan pois puhtaiden papanoiden seasta. Siksi pellettien kanssa voi pihistellä paremmin. Itse olen tehnyt niin, että pellettisisällön vaihtaessani olen jemmannut edellisestä satsista jääneet kuivat papanat erilliseen pussiin, josta olen ripotellut niitä imemään pissoja boksien alakertaan. Ei onnistu puupohjaisella hiekalla moinen.

Hinta on niin ikään pellettien puolella. Pellettiä saa rautakaupasta 7,99 eurolla 20kg, kun taas 8 litran pussi Greenwoodsia maksoi 6,99 euroa.

Tiivistettynä Greenwoods Plant Fibre-kuivikkeen plussat:
+ Oiva tykkää hienojakoisesta tassutuntumasta.
+ Pitää hajuja hyvin.
+ Pölyää laatikkoa siivilöidessä vain vähän.
+ Ei kulkeudu ympäri kämppää, vaan tassuista tipahtaa vain muutamia murusia laatikon viereen.
+ Isot paakut pysyvät hyvin kasassa.
+ Kissa saa rakentaa hiekkalinnoja peitellä niin paljon kuin tykkää.
+ Biohajoava.

Ja miinukset verrattuna pellettiin:
- Riittoisuus ei vastaa pellettiä.
- Hinta.
- Tilattava netistä vrt. hakeminen paikallisesta rautakaupasta.
- Pienet ärsyttävät paakkukökköset, joita ei aina löydä kuivikkeen seasta. Pelletti siis pitää hajuakin paremmin.

Oivan mielestä plussaa on myös kiva paperipussi, jonne voi piiloutua.

Greenwoods olisi potentiaalinen vaihtoehto, jos kissa vieroksuisi pellettiä. Oivalla ei kuitenkaan tätä ongelmaa ole, vaan se on tottunut isompaan puupapanaan laatikoissaan jo pienestä pitäen. Ja koska pelletillä on samoja hyvä ominaisuuksia, kuin Greenwoodsilla (ei juuri pölise, ei kulkeudu kämppään, pitää tosi hyvin hajua, biohajoava) meillä tullaan jatkossakin suosimaan pellettiä Oivan vessakuivikkeena. Mutta jos haluaa kokeilla puupohjaista kissanhiekkaa, ei Greenwoods varmastikaan ole huonoimmasta päästä. Kannatti testata, vaikka meillä pellettien pyörittely voittaa puuhiekan sihtaamisen.

Herkkukaapilla

Kissankujeita-blogissa haastettiin kissabloggaajia esittelemään oma kissanherkkukätkö. Meillä Oivan namit on tällä hetkellä jemmattu pääasiassa keittiöön mikron yläpuoliseen kaappiin. Ja voi kyllä, Oiva on tästä hyvin perillä. Sillä sekunnilla, kun joku onneton avaa kaapin, Oiva on jo ehtinyt tunkea itsensä oven väliin. Koska Oiva H-A-L-U-A-A! Samasta kaapista löytyvät muun hyvin sekalaisen sälän ohella Oivan lisäravinteet - poika kun pääsi raakaruokailijaksi toukokuussa. Näin ollen kaappi aukeaa ruokailujen yhteydessä, mikä ei ainakaan vähennä sen vetovoimaa.

Yllättävän rauhallinen poseeraus namikaapin edessä.

Kaikki pötkylät eivät päässeet kuvaan.

Namiarsenaaliin kuuluu Cosman kuivanameja, Coucoun lohisticksi sekä saman merkin pakastekuivattua kanaa ja kananmaksaa (jotka tosin jemmasin Cosman tyhjiin pötkylöihin kätevyyssyistä), lemmikkimessuilta saatu maistiaispussi ZiwiPeakin kuivaruokaa sekä mystinen jäätelörasia. Rasiassa on jotain maailman ihaninta - nimittäin kuivattuja kaloja!

Sinttejä!

En nyt muista, ovatko kalat muikkuja vai jotain muita pikkusinttejä, mutta Oiva menee niistä joka tapauksessa aivan pöhköksi. Voimakas haju varmasti vetoaa. Ihmisnenään ne ei tuoksu ihan niin herkullisilta, josta syystä kalapussia pidetään pakastepussissa ja pakastepussia jäätelörasiassa.

Kala nostattaa veden kielelle.

Hullu kalasyöppö.

Namipötköjä löytyy muutama myös mun huoneen kirjahyllystä Oivan muiden tavaroiden joukosta. Niin ne ovat kätevästi lähellä kynsien leikkuu- ja furminointipalkkioiksi.